Saksaan kesäkuu 2027

Suunnitteletteko oman kaupunkinne paikallista nojapyörä kokootumista, vaiko kenties suurta kansainvälistä tapahtumaa. Ilmoita ja keskustele "kokoontumisajoista" täällä!
Avatar
anioni
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 224
Liittynyt: 30 Heinä 2016, 22:55
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Saksaan kesäkuu 2027

Viesti Kirjoittaja anioni »

Eli Saksan reissua kaavaillaan nyt ajankohdalle 6.-23.6. (tai 6.-22.6.). Eli lähtö olisi Helsingin Vuosaaresta 6.6. klo 15 Finnlinesilla, saapuminen Travemündeen 7.6. klo 21, eli tästä suoraan majapaikkaan Travemündeen.

Paluu olisi sitten joko 21.6. tai 22.6. klo 02:00 Travemündesta, eli saapuminen Helsingin Vuosaareen 22.6. tai 23.6. klo 10:00.

Pyöräily Travemündesta alkaisi siten 8.6., kun on laivamatkan jälkeinen yö on vietetty majoituksessa. Ja Travemündeen palattaisiin 20.6. tai 21.6. illalla (laivaannousu ilmeisesti voi alkaa jo klo 23:30, eli muutama tunti ennen laivan lähtöä). Pyöräilyaikaa on siis 13-14 päivää.

Yhdeksi reittipisteeksi on ehdotettu Berliiniä, ja ehkä voisi olla siten että yksi päivä varattaisiin Berliinissä oleskeluun - eli majoitus kahdeksi yöksi Berliinin paikkeilta.

Lähtökohtaisesti reissu toteutettaisiin huonekunnittain siten, että jokainen huonekunta hoitaa omat varauksensa. Huonekunta voi toki halutessaan olla isompi tai pienempi. Suunnitteluporukalla yhdessä etsitään sopivat majapaikat, joihin sitten kukin huonekunta hoitaa omat varauksensa. Tarvittaessa otetaan myös eri nopeusryhmiä - esim. allekirjoittanut huonetoverinsa kanssa kuulunee ryhmään, joka lähtee majapaikasta suhteellisen myöhään ja taittaa matkaa melko nopealla vauhdilla - koska matkavälineenämme ovat kinnerit. Sovitaan aikatauluja siten, että joissakin kohdissa matkaa kohdataan - vaikka voi olla että joinakin päivinä kohtaaminen tapahtuu vasta majapaikassa. Tietenkin tarvittaessa järjestetään tapaaminen milloin vain - eli jos isompia teknisiä murheita tulee vastaan, niin porukan tuki on saatavilla.

Aiempien reissujen hinnathan ovat olleet pieniä, eli luokkaa 500 euroa/henkilö (matkat + majoitukset), mutta tämä reissu on pidempi ja laivamatka on kalliimpi, joten hintaluokka on eri. Tällä hetkellä katsottuna tuon ajankohdan laivamatkat Vuosaaresta Travemündeen ja takaisin on 1841 euroa (2 henkilöä, kaksi polkupyörää, perushytti, ateriapaketit, standard-hinta).

Halutessaan voi toki osallistua vain osaan reissusta ja/tai matkata Saksaan vaikka autolla.

Tässä olisi jotain lähtökohtia. Saa keskustella ja esittää näkemyksiä!

Viimeksi muokannut anioni, 01 Heinä 2026, 13:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

.
Atomin vastaanottaessa tai luovuttaessa elektroneja atomista tulee ioni. Elektroneja luovuttaneesta atomista tulee positiivisesti varautunut ioni, kationi. Elektroneja vastaanottaneesta atomista tulee negatiivisesti varautunut ioni, anioni.

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5294
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Saksaan kesäkuu 2027

Viesti Kirjoittaja tm »

Tästä se lähtee tarkempi suunnittelu käyntiin. Reittiehdotuksia ja toiveita otetaan vastaan.

Avatar
janx
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 6040
Liittynyt: 24 Elo 2008, 11:33
Paikkakunta: Pohjois-Helsinki
Viesti:

Re: Saksaan kesäkuu 2027

Viesti Kirjoittaja janx »

Aivot alkoi raksuttaa, että olisiko tämä millään muotoa itselle mahdollista. :wink:

Vaimo nimittäin kysyi, että "oletko lähdössä mukaan?", kun kerroin, että tallaista suunnitellaan. Olen yllättynyt. :shock:

"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut)
CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Menossa mukana Roll FM (Pks 102,0 MHz ja rollfm.online)

Avatar
Wacky
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 4160
Liittynyt: 14 Heinä 2010, 12:38
Paikkakunta: Helsinki, Vesala

Re: Saksaan kesäkuu 2027

Viesti Kirjoittaja Wacky »

Itselleni ajankohta on vähän liian aikainen töistäni johtuen. Ehkäpä ensi kerralla sitten.

- Richard "Riku" Griffin
Savenmaa Alku (2010 - 2011) Azub Bufo (2011 - 2014) MetaPhrastic.28 (2012 ->) MetaPhat (2013 - 2017) Nopia (2017 - 2019) Specbike Extrim (2017 -> & 2019 ->) Pony4 Bike (2022 ->)

Vastaa Viestiin