Pelottelenpa vielä, ainakin itseäni.
Ajoin tänään maastopyörällä Lauttasaaressa vanhaa siltaa kohti. Alamäessä vasemman puolen pyörätiellä oli käydä höperösti.
Vauhtini vain noin 25 km/h eli noin 7 m/s, onneksi, koska ounastelin tarvetta pysähtyä noin 40 m päähän liikennevaloon. Yhtäkkiä aurinkolasipäinen nuori mies oli astumassa eteeni autojen välistä noin autonmitan päässä ( 5 m). Ajatteluani ei liene kytketty vielä päälle lainkaan, joten selkäydin lähetti viestin vasempaan kämmeneen: " Nyt paina lujaa!".
Kaveri säikähtäen huomasi yhtäkkiä vaaran ja tuntui suorastaan pysähtyvän ilmaan kesken askeleen, ja ohitimme toisemme muutaman desimetrin marginaalilla.
Sitten alkoi vasta ajatteluni pikku hiljaa käynnistyä. Enpä ollutkaan tähän pyörääni säätänyt etujarrua ärhäkäksi, eli se ei edes kahva pohjassa heittänyt yli tangon.
Jälkiviisaana voisi sanoa, että jos selkäydintä olisi jatkuvasti treenattu sopivalla harjoittelulla jarruttamaan jokaisen pyörän ( parhaimmillaan noin 7-8 kpl käytössä) jokaista etujarrua juuri optimaalisesti, niin ehkäpä 0.1 sekunnin reaktioajalla ajokki olisi saattanut pysähtyä senttimetrin päähän kaverin lahkeesta siinäkin tapauksessa, että hän ei olisi pysähtynyt, vai olisiko?
Nyt vältyin laiskurin ja moukan tuurilla luitten särkemiseltä, ainakin itseltäni, kenties myös tuolta nuoreltamieheltä.
