Sivu 1/1

Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 14 Marras 2017, 18:01
Kirjoittaja ajarmala

Innostuin tässä testaamaan porrastestiä, tai oikeammin jakkaratestiä. Koekaniinina käytin itseäni muiden vapaaehtoisten puuttuessa...

Siis. Otetaan jakkara ja mitataan sen korkeus. Punnitaan koekaniinin kokonaispaino. Sitten noustaan jakkaralle molemmilla jaloilla n kertaa minuutissa. Aina kahden minuutin jälkeen suurennetaan n:n arvoa sopivasti. MItataan samanaikaisesti sykemittarilla pulssi.

Jakkaran korkeudesta ja arvosta n voi kokonaispainon avulla laskea tehdyn työn ja siitä tehon. Ajattelin, että täten saisi mitattua tehon ja pulssin välisen yhteyden. Vaikuttaa kylläkin siltä, että tavallaan saa, mutta tavallaan ei sittenkään. Veikkaan, että jakkaralle nousu kyllä vie lasketun energian ja tehon, mutta ilmeistä on, että jakkaralta laskeutuminen takaisin lattialle vaatii myös jonkinlaisen ponnistuksen. Näin siksi, että lasketut teholukemat jäävät kovin pieniksi. Hmm?

Kukaan koskaan testannut vastaavaa? Tietenkin ihan oikeat portaat olisivat paremmat, koska voi vaan joka askeleella nousta ylöspäin. Tarvittaisiin vaan riittävän korkeat portaat, mutta ne eivät ole kaikkialla ehtineet kasvaa tarpeeksi korkeiksi...

Tein eilen kokeen ja otin reppuun lisäpainoiksi levytangon kiekkoja, jotta n ei kasvaisi liian suureksi. Jalat eivät näet ehdi mukaan, jos n on suurempi kuin 20 nousua minuutissa.

porrastesti.jpg
porrastesti.jpg (130.2 KiB) Katsottu 6150 kertaa

Sykkeen ja tehon välinen riippuvuus näyttää mukavan lineaariselta, mutta teholukemat ovat masentavan pieniä...


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 14 Marras 2017, 18:38
Kirjoittaja jviirret

Mä joskus laskeskelin mun työmatkatehoja keskinopeuden ja käytetyn pyörän mukaan kreuzotter(vaimikäsenyoli) laskurilla ja päädyin tuohon n.70-80W keskitehoon. Vaikuttaisi tuonkin mukaan että voisi pitää paikkaansa, sykkeet kun on jossakin rasvanpolttoalueen alarajalla...

Jukka


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 14 Marras 2017, 19:42
Kirjoittaja Härski

Et ilmeisesti ottanut laskuissa huomioon lihasten tekemää työtä laskeuduttaessa jakkaralta alas?
Kyllähän pelkkä liikkeen jarruttaminenkin kuormittaa verenkiertoelimistöä ja otettaessa laskuissa huomioon pelkkä potentiaalienergian positiivinen muutos, jäävät netto teholukemat siksi vaatimattomiksi.

Pitäisiköhän portaita laskeutua testimielessä als ja seurata samalla sykelukemia, jotta pääsisi hajulle kuinkapaljon pelkkä negatiivinen liike kuormittaa kroppaa..

Jotenkin mutu tunne on että tehtäessä negatiivine liike tarpeeksi hitaasti, on energian tarve sama kuin positiivisessa liikkeessä.


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 14 Marras 2017, 23:53
Kirjoittaja ajarmala
Härski kirjoitti:

Et ilmeisesti ottanut laskuissa huomioon lihasten tekemää työtä laskeuduttaessa jakkaralta alas?
Kyllähän pelkkä liikkeen jarruttaminenkin kuormittaa verenkiertoelimistöä ja otettaessa laskuissa huomioon pelkkä potentiaalienergian positiivinen muutos, jäävät netto teholukemat siksi vaatimattomiksi.

No sitähän minäkin! Laskuissa ei tosiaankaan ole otettu huomioon "jarrutusenergiaa", joka tarvitaan jakkaralta laskeuduttaessa.

Pitääkin etsiä jostain pitkät portaat ja mitata sykemittarilla sekä niiden nousu että myös alaskapuaminen... Joku tornitalo? Lohjan uimahallin portaat? Paloheinän täyttömäki? Tytyrin kaivos? Eh?


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 15 Marras 2017, 00:00
Kirjoittaja kuparinen

Olen jostain lukenut, että lihakset toimivat tehokkaammin tehdessään jarrutustyötä. Nythän se sitten tulee testatuksi, vai? :)


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 15 Marras 2017, 09:09
Kirjoittaja jori

Meillä on täällä Tampereella paritkin hyvät portaat tuohon kokeiluun. Pispalassa on vähän loivemmat ja Näsineulan tornissa jyrkemmät, jos joku haluaa tehdä tarkempia mittauksia.
Kuva
Pispalan portaat ovat aivan Rajaportin saunan lähellä, joten voisimme köpötellä testisarjan ennen saunavuoroamme. Tehkää tutkimussuunnitelma, niin Pirkanmaan nojapyörämafia testaa ja raportoi tulokset. :)


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 15 Marras 2017, 12:01
Kirjoittaja janx

Näitä (kuntoilu)portaita on tullut Etelä-Suomen alueelle kuin sieniä sateella.

Ainakin löytyy (ulkomuistista ja vähän netistä löytyi lisää):


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 15 Marras 2017, 13:42
Kirjoittaja samuel
jori kirjoitti:

Meillä on täällä Tampereella paritkin hyvät portaat tuohon kokeiluun. Pispalassa on vähän loivemmat ja Näsineulan tornissa jyrkemmät, jos joku haluaa tehdä tarkempia mittauksia.
Pispalan portaat ovat aivan Rajaportin saunan lähellä, joten voisimme köpötellä testisarjan ennen saunavuoroamme. Tehkää tutkimussuunnitelma, niin Pirkanmaan nojapyörämafia testaa ja raportoi tulokset. :)

Pikainen googlaaminen kertoo että 310 porrasta olisi käytettävissä.
Sykemittari ja polar loop löytyy kans.

Kyllähän me Jorin kanssa tää hoidetaan.


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 00:04
Kirjoittaja ajarmala
janx kirjoitti:

Onko kukaan ole tehnyt noista tietokantaa?

  • portaiden kokonaiskorkeus
  • askelmien määrä
  • askelman korkeus
  • ovatko kaikki askelmat yhtä korkeita

Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 00:17
Kirjoittaja ajarmala
jori kirjoitti:

Pispalan portaat ovat aivan Rajaportin saunan lähellä, joten voisimme köpötellä testisarjan ennen saunavuoroamme. Tehkää tutkimussuunnitelma, niin Pirkanmaan nojapyörämafia testaa ja raportoi tulokset. :)

Testi on helppo:

  • punnitse kokonaispainosi
  • mittaa askelman korkeus
  • tarkista, että portaiden kaikki askelmat ovat yhtä korkeita...
  • sykemittarin kanssa seuraava:
  • seiso paikallaan 2 minuuttia ja mittaa syke
  • nouse portaita 1 m/min kahden minuutin ajan ja mittaa syke
  • nouse 2 m/min 2 min ja syke
  • 4 m/min
  • 6 m/min
    . 8
  • 10
  • 12
  • jne. tai kunnosta riippuen joko enemmän suuremmilla eroilla tai vähemmän ja pienemmillä eroilla...
  • noista on helppo laskea teho vs syke
  • ja jos portaat ovat tarpeeksi pitkät, siitä saa myös maksimitehon...

Ja lopuksi tähän sopii hyvin yhdysvaltalaisissa dollarin seteleissä oleva mietelmä: In gravity we trust.


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 00:43
Kirjoittaja janx
ajarmala kirjoitti:

Onko kukaan ole tehnyt noista tietokantaa?

  • portaiden kokonaiskorkeus
  • askelmien määrä
  • askelman korkeus
  • ovatko kaikki askelmat yhtä korkeita

Eipä taida olla. Jos nyt edes löytyisi kartta kaikkien kohteiden sijainneista, olisi sekin jo paljon. Askelmäärät ja kokonaiskorkeus saattaa löytyä netistä eri kaupunkien liikuntasivuilta. Kaksi viimeistä taitaa olla korkeammassa kädessä eli kirvesmiehen kädessä. Mitä uudemmat sitä tasakorkuisemmat?


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 08:14
Kirjoittaja samuel

Me voidaan Jorin kanssa tehdä satunnaisotanta askelmien korkeudesta, jos ei nyt kaikkia mittais kuiteskaan.
Juuri sopivasti alas mennessä mitataan portaat ja ylöstullessa mitataan sykkeet.


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 12:14
Kirjoittaja Härski

Tai sitten kysytte kuukkelilta portaiden kokonaiskorkeuseron ja ja jos ei jaksa kysellä enempää, nii laskette mennessänne kappalemäärän..
1,2,3..


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 16 Marras 2017, 12:30
Kirjoittaja samuel

Porrasmäärä löytyi eli 310 ( riippuen siitä lasketaanko tasanteet mukaan) mutta korkeuseroa en nähnyt mainittavan.
Toinen hyvä paikka olisi hotelli Tornin portaat, niitä olisi riittävästi ja mitä luultavammin ovat tasakorkuiset.


Re: Jakkara / porrastesti

Lähetetty: 20 Marras 2017, 16:02
Kirjoittaja ukram2

Helsingissä Stockmannin kahvila on kuudennessa kerroksessa muistaakseni. Hyvä standarditesti? Ja saa pitää kahvitauon kun portaat on noustu. :mrgreen: