Kolmas pyörä

[Toni]

GodToddin päiväkirjasta innostuneena ajattelin itsekin kirjoittaa muutamia havaintoja nojapyörän hankkimisesta ja sen kanssa veivaamisesta.

Valinta

Orastava ajatus nojapyörästä tuli loppukesästä 2009. Mukavuus, mukavuus ja mukavuus taisivat olla päällimmäiset syyt. Alkusyksyn aikana tulin myös vakuuttuneeksi siitä, että nojapyöräily vaan nyt on ihmisen luontainen tapa liikkua, ja niinpä lokakuussa asetin tähtäimen ICE QNT:n kohdalle. ICE on brittivalmistaja, jolla on aika mukava maine nojapyöräskenessä ja taitaapa heillä olla vahvaa osaamista markkinoinnissakin. Nettisivuilta nimittäin kaatuu syliin sellainen määrä informaatiota, että vakuuttuu vahvempikin sielu.

Miksi QNT? Vastaus on yksinkertainen – tai yksinkertaisuus. Sen sijaan, kuin muissa vastaavissa (ja saman valmistajan uudemmissa malleissa) pyörässä on rumpujarrut. Se siitä säätämisestä – kuluvat osat kestänevät vuosikymmeniä. Jousitus on hoidettu kokoonpuristuvalla polymeerimönjällä, joka niin ikään ei elinaikanaan kaipaa huoltoa (kuva täällä). Ja niin edespäin. Ja eihän sitä käy kieltäminen. Onhan se hieno.

QNT on myös kokoontaittuva, mutten väitä, että ominaisuus tulisi kovin monta kertaa sen elinaikana tarpeen. Myös hinta oli maltillinen, _2450€ kotiin kannettuna. Ja mitä käyttäjiltä olen lukenut niin kovin ovat olleet yksipuolisen tyytyväisiä ohjaukseen, mukavuuteen ja muuhun varsinaista käyttöä koskeviin seikkoihin. Ainoa huono puoli lukijoita ajatellen on se, että pyörää ei enää valmisteta. Tammikuussa 2010 ICE siirtyi uuteen mallistoon, mutta nopeimmille lienee vielä joitain kappaleita tarjolla. Niistä tilasin omanikin. Saapui muuten toissapäivänä. Jatkoa luvassa piakkoin.

[Toni]

Saapuminen

QNT lähti tilaukseen 25.1., saapui postissa 2.2. (6 arkipäivää), mutta koska FedExiltä ei viitsitty varmistaa, että olen kotona (kiitti FedEx) niin iltapäivällä oli lappu luukussa: "käytiin - soittele". Sovittiin, että toimitus tapahtuu keskiviikkoaamuna, mutta kappas kummaa kun ei tieto kulkenut (kiitti FedEx) niin sainkin paketin vasta iltapäivästä. Ei muuten, mutta osasin jo arvata, että testiajelut jäisivät hämärän tuolle puolen.

Pyörien säätämisestä löytyy jonkin verran kokemusta ja QNT:n kokoonpano oli erittäin helppoa. Hankalimmat osat tulevat valmiiksi koottuina ja vaikeimmat palat olivat lähinnä ketjusuojan asentaminen ja takavaihtajan säätäminen – ei niinkään yllättäen. Yllättävää sen sijaan oli, että pakettiin oli sujautettu kaupanpäällisiksi ALiEN-monitoimityökalu. Ylläri otettiin kiitoksella vastaan.

Nippeleiden kiristyksessä ja muussa säätämisessä meni yhteensä noin kuusi-seitsemän tuntia. Työergonomiasta täytyy sen verran todeta, että vaikka ohjekirjassa erikseen mainittiin, että "jos kokoat pyörän itse niin tee se pyödän päällä". Ehkä se tuohon keittiön pöydälle olisi juuri ja juuri mahtunut, mutta jätin yrittämättä. 5 pisteen vihje: seuraavana aamuna ei muuten paljoa tehnyt mieli sängystä nousta.

Suosittelen muuten, että jos mahdollista niin (noja)pyörät kannattaa tilata osissa. Säästää se vähän tilaakin kuljetuksessa, mutta se on myös erinomainen keino tutustua pyörän toimintaan. Siinä oppii tietämään mikä on pyörälle hyväksi ja missä tapauksissa tarvitaan välitöntä huoltoa (lähtien vaijerien kireydestä ja vaihtajien säädöstä siihen miksi kammet tai laakerit eivät ikinä saa olla milliäkään väljät). Todennäköistä on, että tuolloinkin huollon osaa tehdä itse. Tästä seuraa kolme teetä: taloudellisuus, toimitavarmuus ja turvallisuus. Ja onhan se aika hauskaa! Hauskemmaksi homma muuttui siinä ilta-kymmenen korvilla kun oli aika koeajon. Siitä lisää seuraavaksi.

Lyhykäinen timelapse kasauksesta löytyy osoitteesta http://www.vimeo.com/9228615.

[Pastori]

Hieno timelapse

Muutenkin hyvää tarinaa.

[Toni]

Kello oli puoli yksitoista illalla kun yritin ahtautua QNT:n kanssa hissiin. No eihän se sinne mennyt vaikka pystyyn nosti kun parin metrin viiri oli puolitoista metriä väärällä puolen. En jaksanut sitä enää irroittelemaan alkaa vaan kannoin kiltisti neljä kerrosta autotalliin

Sähköovi ovi rullasi hitaasti auki, katulamppujen natriumhohde tulvahti sisään ja väljähtynyt pakkasilma valui kasvoille. Nousin luiskan ylös ja käänsin pyörätielle. Jarrut, ok. Ohjaus, tältä se sitten tuntuu. Mikään ei rutise, naksu tai kilise. Käännyin risteyksestä ajotielle. Klik-klik-klik! Ketju siirtyy moitteettomasti. Wooooooo! Tässä ollaan matalalla! Hipaisin kädellä suttuisena kiitävää. maanpintaa. Vauhti oli kova, mutta ilmavirta oli vain pehmeä pyyhkäisy poskipäissä.

Käännyin oikealle ja vaihdoin takaisin pyörätielle. Tie nousi hitaasti ylikulkusillalle ja vauhti alkoi hidastua. Ja hidastua. Todella liukasta. Todella raskasta! Nyt takarengas suti jo joka polkaisulla. Pinnistin vielä hetken, mutta pyörä tuskin edes heilahti.

---

Vakiona tullut Marathon Racer ei selvästikään ollut talvikelpoinen. Takapyörän ollessa lähes kokonaan kehon takana sille tulee äärimmäisen vähän painoa ja pito on todella huono. Ilmiö oli tiedossa, mutta vakavuus pääsi yllättämään.

Mutta tasaisella ajoradalla – huolimatta pienistä urista ja kevyestä lumesta – siellä pyörä kiisi. Tuntui aivan mahtavalta viilettää jo aavistuksen loivaa alamäkeä, jossa vauhti kiihtyi vaivatta. Ohjaus on napakka ja nopeassakin vauhdissa reagoi teräviin liikkeisiin todella ärhäkästi. Se mitä kolmipyörä tasapainossa voittaa siirtyy suoraan ohjaukseen.

Mutta kommelluksiakin oli. Pysähdyin kääntöpisteessä ja kappas vain, syy minkä takia istuminen oli tuntunut vähän vetkulilta löytyi penkin alta vapaana roikkuvista kiinnikkeistä. Olisin voinut vannoa kiristäneeni ne pariinkin kertaan aikaisemmin. Myös kahvat olivat liian löysällä. Ne ovat J:n malliset ja työntyvät sisään penkin alla olevaan putkeen. Käännöksissä ja jarrutuksissa ne siinä hieman venkoilivat käsissä. Ei hyvä.

Niin ikään etupuomi (front boom) oli kämmenen leveyden liian lähellä jolloin polville tuli aivan liikaa vääntöä. Ohjeessa sanottiin oikaisemaan jalka kantapää polkimella ja asettamaan etupuomi sille etäisyydelle. No kyllähän siitä lähteä voi, mutta hienoviritys hoitunee samalla tavalla kuin satulan korkeus pystypyörässä: väliä varovasti pidentämällä ja ajamalla muutama kymmenen kilometriä. Sitten kun tuntuu, että nyt meni huonompaan niin pakitetaan edelliseen asetukseen.

Aina isomman säädön jälkeen (puhumattakaan täysin uuden kulkupelin kokoamisesta) täytyy aina ajaa hillitysti, mutta silti viedä pyörä normaalia lähemmäs turvarajoja, jotta selviää että kaikki pelaa. Mitään isompaa häikkää ei onneksi ollut, jos kohta penkin väljyys olisi saattanut pahimmillaan vääntää kannattimet ylhäältä, mutta ne ovat ilmeisen kovaa tekoa ("Heat treated 7005 Aerospace Alloy" lukee rungossa). Seuraavaksi uuden takakumin ostoon.