Nojapyöräfoorumi

8.3.2010

Tänään sopivan vanteen löydettyäni ja pienten asennusten jälkeen pääsin viimein kokeilemaan, että miltä se pyöräily taas parin kuukauden tauon jälkeen maittaa. Renkaina 559-47 kuvioitu ja 622-37 nastarengas. Viimeksi olen ajanut pyörällä combolla 24"-37 ja 622-37 kesärenkailla, joten odotettavissa oli pientä parannusta pito-ominaisuuksien puolelta. Pyöränä siis vielä tämä Jukan tekemä, oma valmistuu siinä sivussa.

Tuossa 10-15minuuttia pihapiirissä pyörittyäni alkoi saada hieman tuntumaa taas talviajoihin. Pito pelaa ja hallittavuus on kunnossa.

Ajokausi 2010 on aloitettu ja tänne on tarkoitus päivitellä, kunhan noita talven ajokokemuksia tulee ensin hieman keräiltyä. Tarkoitus on vähentää auton käyttöä radikaalisti ja sotkea pyörällä aina kun mahdollista.

Positiivinen aloitus, toivottavasti jatkuu samaan malliin.

30.4.2010

Kesän aloittelua

Kesäkausi on nyt lähtenyt hyvää vauhtia käyntiin, kun tiet ovat sulaneet kokonaan ja renkaan vihollinen sepelikin on pääosin viitsitty poistaa kevyenliikenteen väyliltä. Pyörän rooli on muuttunut huvivehkeestä taas pääasialliseksi kulkuneuvoksi lumien tuloon saakka. Autoa käytellään, vain tilanteen sitä ehdottomasti edellyttäessä. Lipsahduksia tosin tämänkin suhteen sattuu tasaisin väliajoin.

Oli mukava yllätys, että pyöräilykunto ei talvipaussin aikana ollut oikeastaan rapistunut ja mittari näytti samankaltaisia lukemia kuin ennenkin. Pientä rapistumista oli toki tapahtunut, mutta mistään repsahduksesta ei voitane puhua. Kummallista oli myös, että pyörän ohjaaminen on jostain syystä muuttunut huomattavasti tarkemmaksi ja tuntuu nyt enemmänkin vartalon jatkeelta. Tämän huomaa esimerkiksi tehdessä jyrkkiä käännöksiä kovassa vauhdissa jolloin kädellä yltää koskettamaan asfalttia. Myös kaupungin keskustassa ajamisen arastelu on alkanut lähes kokonaan hävitä ja ajaminen vilkkaassa liikenteessä on alkanut tuntua varsin luonnolliselta. Tämä johtunee muuton aiheuttamasta ajoympäristön muutoksesta.

Olen myös ruvennut kokeilemaan nostaa itseni "ilmaan" kiihdytyksissä niin, että olen pyörässä kiinni enää jalkojen, lapaluiden ja käsien varassa. Kädet pidän penkin reunoissa kiinni. Näin saa hieman useampaa lihasryhmää käytettyä kiihdytyksen aikana. Kiihdytykset ovatkin nyt muuttuneet huomattavasti ripeämmiksi ja vähemmän kuluttaviksi. Tangollisille nojakisteille tämä on varmasti arkipäivää, mutta runko-ohjaus tuo omat haasteensa tekniikkaan.

Kokeilin myös tuossa pariin otteeseen polkea pyörää niin, että istuin penkillä nojaamatta kuitenkaan selkänojaan. Tämä oli vain lähinnä eräänlainen koordinaatiotesti. Onnistuu ensimmäisellä vaihteella hyvin hitaassa vauhdissa.

Ralii kirjoitti:

Kokeilin myös tuossa pariin otteeseen polkea pyörää niin, että istuin penkillä nojaamatta kuitenkaan selkänojaan. Tämä oli vain lähinnä eräänlainen koordinaatiotesti. Onnistuu ensimmäisellä vaihteella hyvin hitaassa vauhdissa.

Onkos muilla pythonisteilla sama kokemus. Tämä on nimittäin stabiliteettiteorian suhteen erittäin merkittävä havainto, jos se pitää yleisesti paikkansa. Vartalo toimiikin pythonissa osittain runkona.

Vartalon painon runkoonsiirtymiskohtien sijanti etäällä toisistaan vaikuttaa ajostabiliteettia parantavasti. Ajostabiliteetti paranee, kun vartalovoimien tukipisteet, etupyörän etupuolella polkimilla ja penkillä siityvät kauemmas toisistaan. Molemmilla siirtymillä on stabiliteettia parantava vaikutus. Etupyörän maakontaktilinjan etupuolella oleva jalkojen tukivoimaosuus kasvaa, kun takapuoli nousee penkista, samoin tapahtuu, kun selän ja penkin kontaktipiste siirtyy lähemmäs takapyörän maakontaktilinjaa. Python on siis epästabiili ajoneuvo vain kuolleen kuljettajan ajamana.

Python on siis nivelrungon ja ihmiskehon kombinaationa toimiva staattisesti epämääräinen ajoneuvorakenne, jonka ajostabiilisuus riippuu kuljettajan painonsiirtymispisteiden sijannista istuimella. Polkemisen aiheuttama tukivoiman siirtyminen takapuolen alta lapaluiden kohdalle parantaa siis stabiilisuutta, joka on erityisen tarpeellista, milloin vauhtia on runsaasti.

Käykääpäs pythonistit koeajamassa pyöränne näillä kahdella tavalla: paino mahdollisimman paljon takapuolen kohdalla ja toisaalta lapaluiden varassa ja verratkaa stabiilisuutta. Teoreettisesti stabiilisuuden pitäisi parantua lapaluuasennossa verrattuna pakara-asentoon. Olkaahan silti varovaisia!

Perhana, pitäisi saada aikaiseksi oma pythoni, ettei tarvitsisi muita vaivata näillä pähkäilyillä ja koeajopyynnöillä.

Jori

Minä oisin nurin heti kun hartiat irtoaa selkänojasta. Yritin joskus nojautua eteenpäin ja katsoa olan yli, mutta en koskaan ehtinyt tuohon katsomis vaiheeseen kun meno hartiat nojasta irti rullatessakin tosi epävarmaa. Eikä koske pelkästään hartioita, ajofiilikseen tuli melkoinen muutos kun keltaisen pythonin myötä selkälihakset otti penkkiin kiinni.
Missään muussa pyörässä ei pääse koskaan tuohon fiilikseeen että ajokki ja kuljettajat ovat yhtä, täysin toisistaan riippuvaista kokonaisuutta. Tämän fiiliksen saavuttamiseen meni mulla ainakin 1000km.

Jukka

jori kirjoitti:

Ralii kirjoitti:

Kokeilin myös tuossa pariin otteeseen polkea pyörää niin, että istuin penkillä nojaamatta kuitenkaan selkänojaan. Tämä oli vain lähinnä eräänlainen koordinaatiotesti. Onnistuu ensimmäisellä vaihteella hyvin hitaassa vauhdissa.

Onkos muilla pythonisteilla sama kokemus. Tämä on nimittäin stabiliteettiteorian suhteen erittäin merkittävä havainto, jos se pitää yleisesti paikkansa. Vartalo toimiikin pythonissa osittain runkona.

Vartalon painon runkoonsiirtymiskohtien sijanti etäällä toisistaan vaikuttaa ajostabiliteettia parantavasti. Ajostabiliteetti paranee, kun vartalovoimien tukipisteet, etupyörän etupuolella polkimilla ja penkillä siityvät kauemmas toisistaan. Molemmilla siirtymillä on stabiliteettia parantava vaikutus. Etupyörän maakontaktilinjan etupuolella oleva jalkojen tukivoimaosuus kasvaa, kun takapuoli nousee penkista, samoin tapahtuu, kun selän ja penkin kontaktipiste siirtyy lähemmäs takapyörän maakontaktilinjaa. Python on siis epästabiili ajoneuvo vain kuolleen kuljettajan ajamana.

Python on siis nivelrungon ja ihmiskehon kombinaationa toimiva staattisesti epämääräinen ajoneuvorakenne, jonka ajostabiilisuus riippuu kuljettajan painonsiirtymispisteiden sijannista istuimella. Polkemisen aiheuttama tukivoiman siirtyminen takapuolen alta lapaluiden kohdalle parantaa siis stabiilisuutta, joka on erityisen tarpeellista, milloin vauhtia on runsaasti.

Käykääpäs pythonistit koeajamassa pyöränne näillä kahdella tavalla: paino mahdollisimman paljon takapuolen kohdalla ja toisaalta lapaluiden varassa ja verratkaa stabiilisuutta. Teoreettisesti stabiilisuuden pitäisi parantua lapaluuasennossa verrattuna pakara-asentoon. Olkaahan silti varovaisia!

Perhana, pitäisi saada aikaiseksi oma pythoni, ettei tarvitsisi muita vaivata näillä pähkäilyillä ja koeajopyynnöillä.

Jori

Tarkennetaan vielä sen verran, että kädenpohjat kyllä olivat selkänojassa kiinni, jolloin ohjaamisessa lapaluiden/hartioiden sijalla toimivat hartiat/kädet. Viestistäni taisi saada kuvan, että pelkästään takapuoli kosketti penkkiä. Kokonaan ilman penkkikosketusta ajaminen on periaatteessa mahdotonta, koska en oikein voi pitää mistään kiinni. Lokasuojan päällä olevasta tapista kokeilin pitää kiinni, mutta siitä ei saa kunnon otetta ja silloin se rupeaa vaikuttamaan ohjaukseen sitä mukaan, kun polkee ja joutuu käsiä siirtämään. Voisin melkein laitella kuvaa/videota tuosta jos vielä kiinnostaa tutkia asiaa.

Minulle jäi hiukan epäselväksi, mitä on kokeiltu ja mitä pitäisi kokeilla, mutta heitänpä mukaan muutamia omia havaintojani.

Aivan harjoittelun alkuvaiheissa - silloin kun poljettu 10m:n suora oli jo saavutus - muistan huomanneeni, että tukevalla hartiaotteella oli vakauttava vaikutus. Tuolloin polkemistekniikka oli hirveän jäykkää, työntävä jalka työnsi vain hiukan voimakkaammin kuin paluujalka piti vastaan. Tuosta kuitenkin kehittyi 'rautakanki' edessä olevien polkimien ja selkänojan yläosan väliin, joka jäykisti pythonin ajolinjan.

Opin alkaessa kotoutua siirryin rennompaan istuma-asentoon, vaikka kaiken aikaa hartioilla olikin tärkeä tehtävä pythonin ohjailussa. Hartiaotteesta tuskin 'oikeassa' ajossa voi tinkiäkään, vaikkakin pieniä pätkiä olen kokeeksi sytkytellyt pelkällä ristiselkäkosketuksella. Tuskin kannattaa polttaa energiaa tuon tavan täydellisempään opetteluun, on enempi jo temppujuttuja.

Kilometrien saatossa olen pyrkinyt keskittymään rentoon istuma-asentoon ja polkimien kevyeen pyöritykseen. Mäkiä noustessa olen mielessäni keskittänyt työnnön ristiselän tukityynyn alapuolelle. Siitä on ollut leppoisaa hymyssä suin, kädet sylissä polkea ja esittää nojapyöräilyn keveyttä.

Tänä keväänä, kun pythonkilometrejä oli takana runsaat 4000, koin jossain nousussa ihmeellisen tunteen. Olin huomaamattani siirtänyt työnnön hartioihin ja vaikka poljintekniikkani on jo melko tasapainoista - en enää haraa paluujalalla vakauttavasti vastataan, vaan saatan myös vetää sillä - alkuaikojen rautakankijäykistys toimi ja meno tuntui varsin mukavalta. Oletan kuitenkin, että kyseinen efekti vaatii juuri tuonkaltaista kovempaa rutistusta. Yleensä ajelen leppoisammin, mutta kun asia tuli puheeksi, niin mielenkiinto heräsi, josko vaikka häntä jossain nousuissa harjoittelisi.

Yleisenä kokemuksena sanoisin, että pythonissa pyörän ja kuskin on oltava mitä suurimmassa määrin yhtä. Sitä on ajettava koko ajan koko keholla jalkateristä niskanikamiin. Sen stabiilisuus toimii ainoastaan, kun kuskin painopiste on oikeassa suhteessa pyörän asentoon. Jos asetelma muuttuu, python yleensä pyrkii korjaamaan väärään suuntaan. Tästä voidaan olla toistakin mieltä, mutta tuolta se ainakin tuntuu.

Pythonia voisikin verrata nykyaikaisiin aerodynamiikaltaan epävakaisiin hävittäjälentokoneisiin, jotka ovat ketteriä, mutta pysyvät ilmassa ainoastaan tietokoneen 'lentäminä'. Pythonkin on perusrakenteeltaan äärimmäisen ketterä; ilman 'järkevää' ohjausta se on yleensä alta aikayksikön jonnekin päin linkussa. Osaavan kuskin kera tilanne on kuitenkin aivan toinen. Alitajunta ja refleksit hoitavat 'käänteisenkin' logiikan ja kuski voi keskittyä vaikka ajatteleman niitä sinisiä ajatuksia.

Pythonin hallintaa koskeville videoille taitaa olla selvästi kysyntää. Malli kiinnostaa, mutta ei saada aivan täyttä kuvaa vehkeen toimivuudesta ja ominaisuuksista. Omalta osaltani koitan tämän / ensi viikon aikana ottaa pari pätkää nimenomaan tältä kantilta ajateltuna.

Toiveita voi esittää vapaasti, koskien videon sisältöä. Kertokaa siis missä tilanteissa pyörän käyttäytyminen askarruttaa, niin koitan vastata kysymykseen mahdollisimman tarkasti videon muodossa. Tässä voi toki hetki kestää, koska minulla on monta rautaa tulessa ja tuli taas yksi yllätyskiire eilen lisää.
Jos vaan on halukkuutta, niin kannustan toki muitakin kiärmeilijöitä osallistumaan tähän "projektiin"

Liikkeelle lähdöt, pysähtymiset, hitaasti ajo, nopeasti ajo, tiukat mutkat, epätasainen alusta ja jonkunlainen käsitys ajon tarkkuudesta. Siinä elementit jotka yritin saada aikoinaan tälle omalle videolleni: http://www.kotinet.com/ninajukk/python.mpg Itse hallintaa hankala kuvata, kun ei ajaessa pää tiedä mitä jalat tekee

Jukka

jviirret kirjoitti:

Liikkeelle lähdöt, pysähtymiset, hitaasti ajo, nopeasti ajo, tiukat mutkat, epätasainen alusta ja jonkunlainen käsitys ajon tarkkuudesta. Siinä elementit jotka yritin saada aikoinaan tälle omalle videolleni: http://www.kotinet.com/ninajukk/python.mpg Itse hallintaa hankala kuvata, kun ei ajaessa pää tiedä mitä jalat tekee

Tulipa tuosta mieleeni, mitä jos etu- ja takapään väliin laittaisi jonkinlaisen vaimentimen? (samantapaisia jota käytetään esim. moottoripyörän ohjauksen vakauttamiseen)
Jos sillä saisi pythonista vähemmän oikukkaan ja rauhallisemman ajettavan?

sauri kirjoitti:

jviirret kirjoitti:

Liikkeelle lähdöt, pysähtymiset, hitaasti ajo, nopeasti ajo, tiukat mutkat, epätasainen alusta ja jonkunlainen käsitys ajon tarkkuudesta. Siinä elementit jotka yritin saada aikoinaan tälle omalle videolleni: http://www.kotinet.com/ninajukk/python.mpg Itse hallintaa hankala kuvata, kun ei ajaessa pää tiedä mitä jalat tekee

Tulipa tuosta mieleeni, mitä jos etu- ja takapään väliin laittaisi jonkinlaisen vaimentimen? (samantapaisia jota käytetään esim. moottoripyörän ohjauksen vakauttamiseen)
Jos sillä saisi pythonista vähemmän oikukkaan ja rauhallisemman ajettavan?

Vaikea sanoa, koska itse enää pythonia kovinkaan oikukkaana tai rauhattomana ajaa. Mielestäni se hävittäisi hieman pyörän ketteryyttä. Fiksusti rakennettuna saattaisi tosin kaventaa ajolinjaa pienessä nopeudessa. Vaikea paikka, pitäisi melkein testata, jotta hommasta saisi kunnollisen vaikutelman.

sauri kirjoitti:

Tulipa tuosta mieleeni, mitä jos etu- ja takapään väliin laittaisi jonkinlaisen vaimentimen? (samantapaisia jota käytetään esim. moottoripyörän ohjauksen vakauttamiseen)
Jos sillä saisi pythonista vähemmän oikukkaan ja rauhallisemman ajettavan?

Esko M käyttää hipsuissa vaimenninta, tai ainakin on käyttänyt. Perusteli muistaakseni nopean ajon turvallisuudella tuota vaimenninta. Eskolla tosin 3 rattainen "pyyttoni".

Trek r200 kirjoitti:

sauri kirjoitti:

Tulipa tuosta mieleeni, mitä jos etu- ja takapään väliin laittaisi jonkinlaisen vaimentimen? (samantapaisia jota käytetään esim. moottoripyörän ohjauksen vakauttamiseen)
Jos sillä saisi pythonista vähemmän oikukkaan ja rauhallisemman ajettavan?

Esko M käyttää hipsuissa vaimenninta, tai ainakin on käyttänyt. Perusteli muistaakseni nopean ajon turvallisuudella tuota vaimenninta. Eskolla tosin 3 rattainen "pyyttoni".

Mielestäni Eskon hipparion ei käytännössä omaa pyyttonin ohjausgeometriaa ja näinollen vaimennin on olennainen osa tätä konstruktiota. Voin kyllä muistaa väärinkin.

Ralii kirjoitti:

Trek r200 kirjoitti:

sauri kirjoitti:

Tulipa tuosta mieleeni, mitä jos etu- ja takapään väliin laittaisi jonkinlaisen vaimentimen? (samantapaisia jota käytetään esim. moottoripyörän ohjauksen vakauttamiseen)
Jos sillä saisi pythonista vähemmän oikukkaan ja rauhallisemman ajettavan?

Esko M käyttää hipsuissa vaimenninta, tai ainakin on käyttänyt. Perusteli muistaakseni nopean ajon turvallisuudella tuota vaimenninta. Eskolla tosin 3 rattainen "pyyttoni".

Mielestäni Eskon hipparion ei käytännössä omaa pyyttonin ohjausgeometriaa ja näinollen vaimennin on olennainen osa tätä konstruktiota. Voin kyllä muistaa väärinkin.

Perusgeometria on sama, mutta kulmat erit. Hipsussa on ohjaus akselin kulma enempi vaakassa joten ohjaus on herkempi. Python sivuilla on noita laskelmia, 67asteen kulma antaa voimakkaimman itse keskittävän voiman, merkittävä poikkeaminen tästä keventää ohjausta mutta heikentää vakautta.
Itse en kaksipyöräisessä uskaltaisi kyllä iskunvaimenninta kokeilla, siinä kun on pakko olla riittävän herkkä ohjaus jotta tasapainoilu yleensä olisi mahdollista.

Jukka

Python ja hipparion eronnevat toisistaan niin paljon, ettei hipparionin vaimennuksesta voi vetää mitään varmoja johtopäätöksiä. Muistelen, että siinä oli joku muukin tekijä kuin ajon vakautus - (pysäköinti?)

Pythoneista on joissakin tapauksissa alussa ollut vaimennus katsottu tarpeettomaksi ja poistettu.

Jos poljintekniikka on hallussa ja jalat kiinni polkimissa (lukot), niin mitään epävakautta ei normaaleissa ajo-olosuhteissa ilmene.

Alussa, kun ei osaa, python mutkittelee poljennan tahtiin. Tekniikkaa voi harjoitella vaikka niin, että polkee rullaavaa pyörää 'tyhjänä'; hiukan vetävää poljentaa hitaammin. Alussa mutkii, mutta harjoitellen jalat oppivat oikeat liikeradat. Samalla voi ajella loivaa s-kurvailua, tai kurvailla epämääräisemmin tähdäten pyörätiellä erilaisiin kohteisiin. Näin keho ja jalat oppivat mielen liikkeet. Muuta liikennettä kannattaa tietysti seurata, ettei käy pahasti.

Pienenä lisänä: Maantiellä voi opetella ajamaan reunaviivan päällä. Jos viiva on 'maalattu, sellasella paksummalla 'maalilla', se on lisäksi usein tien ehdottomasti silein kohta.

Joutilas kirjoitti:

Jos poljintekniikka on hallussa ja jalat kiinni polkimissa (lukot), niin mitään epävakautta ei normaaleissa ajo-olosuhteissa ilmene.

Normaali eturenkaan kääntely näyttää kyllä varmasti tottumattomasta hurjalta, kun renkaan mukana käänty puoli pyörää ja kuskin jalatkin. Optinen harha, ei nimittäin tunnu yhtään pahalta.

Jukka