Savenmaan Alku
Jossain viimeaikaisessa keskustelussa oli mainintana, että käyttäjien kokemuksia näistä Taiwaan ihmeistä voitaisiin arvostaa. Yhden sellaisen hankkineena, kasanneena ja käyttöönottaneena ajattelin, että voisin raapustaa pienen tarinan pyörän alkumetreistä. Taustatiedoiksi kerrottakoon, että Savenmaan pyörät ovat ainoita kolmipyöriä, joita olen päässyt tarkastelemaan enkä varmasti osaa verrata hankkimaani kulkinetta muihin vastaaviin tuotteisiin. Muu nojapyöräkokemus rajoittuu pariin sataan vaappuvaan metriin piha-asfalttia M5:n Shockproofilla. Pystypyöriä, niiden kokoamisia, purkamisia, huoltamisia ja loppuunajamisia on mahtunut tähän elämään runsaasti.
Miksi sitten nojapyörä? Ikä ei tullut yksin, tuli suorastaan ennenaikaisesti ja toi syystalvella lääkärin määräyksen pysyä poissa tavallisen pyörän satulasta. Erilaisiin satulakokeiluihin oli siihen mennessä kulunut rahaa ehkä 500 € verran. Polkemiskielto oli kova paikka ympärivuotiseen pyöräilyyn tottuneelle, ja aloin pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Nojapyörä nousi heti mieleeni tuon taannoisen M5-kokeiluni takia, pohdin M5:ttä ja Challenge Hurricanea. Shockproof oli kuitenkin tuntunut niin huteralta, että ajattelin sen olevan Helsingin läpi idästä länteen ja takaisin kulkevaan työmatkareittiini aavistuksen väärä laite, ja aloin harkita myös kolmipyöräisiä.
Sattui sitten niin, että tämänvuotinen hiihtolomareissu vei taas kerran Kokkolan pohjoisiin pikkukyliin. Sieltä ei Savenmaan putiikkiin ole matkaa kuin 80 km, ja soitin Hannulle ja kysyin, olisiko pyöriä koottuna nähtäväksi. Hannu lupasi kasauttaa seuraavaksi päiväksi yhden Taipaleen, joka oli lähdössä kasattuna asiakkaalle. Saavuttuamme paikalle kasattuja pyöriä olikin kaksi, yksi Taipale ja yksi Alku. Katsoin runkojen hitsaussaumat läpi, vertasin osia ja rengastuksia ja päädyin valitsemaan Alun. Pääsyynä lienee se, että se oli halpa, mikä on mielestäni ensinojakissa hyvä ominaisuus. Myös 700c-kokoinen takapyörä oli merkittävä tekijä, niitä löytyy maantiepyöräilijän varastosta runsaasti.
Paketti tuli Matkahuollolla Kamppiin ja rahtasin sen sieltä olohuoneeseen:
Paketista paljastui hyvin pakattuna kohtuullinen nippu osia. Suojamuovit ja -pahvit on tässä vaiheessa jo poistettu. Paketista puuttui etulokasuojien kiinnitysraudat, niiden sijainti maailmalla on tällä hetkellä selvityksen alla ja ne tulevat sitten kun löytyvät. Hannu varoitteli jo kaupassa, että näin on saattanut käydä tämän erän kanssa, joten asia ei tullut yllätyksenä. Voimansiirron osat ovat kohtuullisia, Shimanon malliston peruspään retkivaihtajia komennetaan SRAMin grippareilla. Mekaaniset levyt ovat varmasti riittävät pysäyttimet.
Pyörän kasaaminen on helppoa, kiinnitettäviä osia ei ole kovin paljon. Vaikein operaatio oli raidetangon leveyden säätäminen, koska etupyörissä on melko voimakkaat kallistukset. Mittaaminen ei ollut aivan suoraviivaista, mutta onnistui hetken tuumailujen jälkeen. Ulko- ja sisäkumit oli laitettu vanteille jo tehtaalla, mutta otin ne pois raidetangon säätöä varten. Onneksi otin, sisäkumit olisivat luultavasti räjähtäneet pumpatessa. Molempien eturenkaiden sisäkumit olivat kierteellä, eivätkä olisi niin varmasti kestäneet kuutta baria.
Penkin kaltevuuden säätäminen kannattaa tehdä ennen lokarin ja tavaratelineen kiinnittämistä, koska niiden kiinnikkeet ovat rungossa hyvin lähellä kaltevuuden säätöosia. Tila käy ahtaaksi ja säätö ei sen jälkeen ole enää kovin helppoa. Niskatuen korkeus kannattaa myös laittaa kohdilleen ennen penkin päällyksen liimaamista. Takalokasuojan asennuksessa tarvittiin vähän luovuutta, koska joissain penkin asennoissa se ottaa kiinni penkkin kaltevuudensäätömekanismiin. Ratkaisin tämän tekemällä omat kiinnikeraudat.
Ensiasennusrenkaat ovat niin pehmeää kumia, etten uskaltanut ajaa niillä Helsingin murskesepelissä pakollisia säätölenkkejä enempää. Ne rullaavat paljaalla asfaltilla hyvin, ja kokeilen niitä varmaan kesän tullen. Nyt pyörässä on edessä Schwalben 37 mm Marathon Racerit erillisillä pistosuojanauhoilla, ja takana on 28 mm Vittoria Randonneur.
Ketjun ohjainputkien paikkaa rungossa voi muutella, ja päädyin nostamaan vedon suunnan poikittaisen eturungon yläpuolelle, koska ketju tuntui silloin liikkuvan sujuvammin. Paluupuolen putki on kiinni vedon puolen putkessa, joten se kulkee nyt samasta paikasta. Saatan tulevaisuudessa laskea paluupuolen ohjainputken eturungon alapuolelle, jolloin voimansiirrosta pitäisi tulla vielä kitkattomampi.
Ajokokemuksia on kertynyt jonkin verran, ja jotkut ominaisuudet ovat yllättäneet, osa positiivisesti ja muutama negatiivisesti. Penkin mukavuus ja kolmipyöräisen helppous ovat hyvin positiivisia yllätyksiä. Pari tuntia tien päällä ei tunnu missään muualla kuin polkulihaksissa. Runko ja paksut eturenkaat toimivat kohtuullisen hyvin jousina, ja kanttikiveyksiltä alasajamiset ja muut epätasaisuudet eivät lyö haitallisen kovasti takapuoleen tai selkään. Yllätyksenä tuli se, miten paljon asfaltille kylvetty sepeli haittaa ajamista. Vierintävastus sepelikerroksen päällä on yllättävän suuri ja meno on pomppivaa. Ajonopeudet jäävät alhaisemmiksi kuin etukäteen kuvittelin.