Sivu 2/2

Re: Projekti vaiheessa

Lähetetty: 23 Elo 2010, 17:59
Kirjoittaja Ralii
Joutilas kirjoitti:

Pythoni sai uuden satularepun. Tai protohan tuokin on, saumaa ja lappua ristissä joka suuntaan, mutta tuntuu toimivan.

Väli on melko 'haastava' ja pakkauksesta tulee pakostakin kaksipuolinen. Turvaviirikin pitää vielä sovittaa tuohon takalokarin ja pussin väliin.

Itsellä on tuohon malliin kulkenut reppu jo jonkin aikaa mukana, kun ei tarakkaakaan ole. Remmit penkin yli ja poikittainen kiristysremmi pitämään ne paikallaan. Nyt vain tuo tila alkaa olla hiukan kortilla taivutuksen johdosta. Jotain pientä toki kulkee vieläkin mukana.


Re: Projekti vaiheessa

Lähetetty: 21 Huhti 2011, 14:26
Kirjoittaja Joutilas

Kevätsiivous paljasti talvihorroksessa olleen pythonin, ja pitihän sitä kokeilla.

Kilometrin lenkki osoitti, että puolen vuoden tauosta huolimatta refleksit tuntuisivat olevan tallella. Lähes pelkästään painonnostoon (oman kehon) keskittynyt talvikausi kuitenkin ehkä vaikutti siihen, että jalkojen koordinaatiossa on hiukan elvytettävää. (Ja kai se ikäkin jotain tekee.) Pythonissahan poljennan virheet heijastuvat välittömästi myös ohjaukseen, ja ellei kaikki ole kohdallaan, ajolinjat saattavat muodostua melko avariksi. Mutta, kuten olen ennenkin sanonut, jos on tilaa kaarrella, niin pienet horjahdukset hallitsee melko helposti. Ahtaudessa horjahdus johtaa helposti turhaankin paniikkiin ja sen seurauksena ajon katkeamiseen.

Eli tiedoksi taas kaikille opettelijoille: mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vaan sinne aukealle kentälle tai parkkipaikalle, jossa python saa vapaasti kiemurrella. Siitä se lähtee. :)


Re: Projekti vaiheessa

Lähetetty: 21 Huhti 2011, 16:56
Kirjoittaja PW

Joo,miulta jäi syksyllä tuo pythonin opettelu kesken kun talvi tuli. Vähän jäi asia harmittamaan ja kai tuo joskus pitää opetella. Tuota protoa pitää kyllä varmaan vähän parantaa josko se helpottas tuota oppimista.

Petri