Flevolla nojalleen

Haluatko jakaa Sinun omia kokemuksiasi/näkymyksiäsi nojapyöräilystä?
hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 20 Touko 2018, 00:44

Hei!

Nyt voitanee nojailu julistaa alkaneeksi täälläkin. Ensimmäiset kilometrit nojapyörällä on koettu.

Olen lueskellut foorumia jo parin vuoden ajan. En muista mitä kautta "eksyin" foorumille, mutta välittömästi taisin jäädä koukkuun. -Ainakin on tullut lueskeltua suunnilleen kaikki mitä sen jälkeen tänne on kirjoiteltu. Ajatus oman nojakin hankkimisesta alkoi heti itää.

Koska minulla ei ole yhtään nojailukokemusta ajattelin, että olisi ehkä hyvä jonkinlainen testi saada aikaiseksi. Olinkin yhteydessä täällä päin vaikuttavaan nimimerkki Nojailijaan. Hän lupasi järjestää koeajon, mutta sillä hetkellä oli vielä jäätä ja liukasta, joten jäimme odottelemaan parempia kelejä. -Myöhemmin tulivat muut kiireet ja tapaaminen jäi.

Rakenteluketjuja lueskelemalla alkoi oman rakentaminen näyttää houkuttelevalta vaihtoehdolta. -Vaikutti siihen ajatukseen myös kaupallisten vaihtoehtojen hinnatkin. Koska kuitenkin lapsiperhe-elämä ja samanaikainen autotallin rakentaminen vaikuttavat ajankäyttöön radikaalisti haeskelin myös muita vaihtoehtoja. Olin yhteydessä ukrainanpenkkejä valmistaneeseen Aleksiin, hän mainosti tekevänsä myös runkokittejä. Yhteydenotto sujui tosin huonolla menestyksellä. Vasta "virallisen dealerin" PW:n avustuksella saimme sovituksi rungon toimituksen. Toimitusajankohtaan tuli muutamia siirtoja ja loppujen lopuksi Aleksi ilmoitti valitellen, ettei pystykään valmistamaan ja toimittamaan runkoa.

Seuraavaksi hankin foorumilta ukrainanpenkin itselleni. Yhtä luovuttajapyörääkin kerkesin jo rälläköidä osiin. Ajatus oli kasata sen penkin alle mbb nojapyöräilyyn tutustumista varten. Tutustumista varten sen vuoksi, että tällä olemattomalla kokemuksella on mahdotonta tietää mitä oikeasti haluaa tai tarvitsee.

Kun osto- ja myyntipalstalle tuli Henkan ilmoitus Flevosta sekä trike että bike -perällä, olin jo sen verran paljon foorum-oppinut, että tiesin teoriassa mitä on tarjolla. Ilmoittauduin jonoon halukkaaksi ostajaksi ja niinhän siinä kävi, että loma- ja työmatkakuvioiden ym. tekijöiden sopivasti loksahdeltua kohdilleen tapasimme Henkan kanssa työpaikkani pihalla ja Flevo siirtyi auton perästä toiseen. Pieni demonstraatio oli ko. tapahtumien välillä myyjän puolelta, mutta ostaja ei uskaltautunut kolhimaan työkavereiden autoja koeajon merkeissä.

Vasta kotona otin ensimmäiset polkaisut pyörällä. Niitä taisi olla kaikkiaan kaksi. :) Kahdesta polkaisujen määrä alkoi pikkuhiljaa lisääntyä, mutta hikistä hommaa harjoittelu oli. 15 minuutin jälkeen olin jo aivan poikki. Jaloilla ohjaaminen samanaikaisesti polkemalla tuntui sujuvan hetkittäin, mutta välillä iski jäykkyys. Hetken levähdyksen jälkeen pohdiskelin, että jostakin syystä kädet osallistuivat liikaa toimintaan, vaikka kuulemma Flevoa pitäisi voida ohjata ilman käsiä. Siirsin etuhaarukassa kiinni olleen tangon takarungossa oleviin kiinnikkeisiin ja jalkatyöskentely alkoi sujua paljon paremmin. Huomasin tarvitsevani käsiä siihen, että pidin itseäni penkissä paikallaan. Rungon ja penkin "kiemurtelu" eivät tuntuneet vielä luontevilta selän alla. Flevon kääntämiseen riitti pienen harjoittelun jälkeen jo kadun leveys. Vaihde sai olla keveimmällä koko ajan ja vauhti tuntui silti riittävältä. -Niin, Flevo on siis trikeperällä tällä hetkellä.

Toisena iltana uskaltauduin jo omalta kadulta vähän kauemmaksi. Muutaman kilometrin lenkin aikana jouduin useamman kerran ottamaan vauhdin pois, kun aivot ja selkäydin alkoivat taistella siitä mitä jalkojen kanssa pitäisi tehdä. Varmuus ja luotto rakentuivat kuitenkin pikkuhiljaa joka polkaisulla.

Tänään, kolmantena iltana, kävin kiertämässä 7 km lenkin lähialueella. Vaihde oli jo alussa asetettu kolmanneksi keveimmälle välitykselle, vauhdissa vaihtaminen tuntui vielä liian vaativalta. :) Ajo hiljaisilla pyöräteillä sujui kohtuullisen kivuttomasti. Pientä kiemurtelua välillä ja risteyskohtien sekä routavaurioiden kohdalla selvästi havaittavaa jänitystason nousua. Keskinopeus oli 15 km/h. Pari "brainlockia" tuli matkalla. Toinen loivassa alamäessä vauhdin kasvaessa ja toinen kohtuullisen jyrkässä vasemmalle kaartavassa ahdasta alikäytävää lähestyvässä kohdassa. Jälkimmäinen oli selvästi puhdasta pelkoa, kun jo etukäteen hirvitti ajatus ko. kohdasta. Molemmista selvittiin jarrutuksella.

Sen verran ehti jo ajoasentoakin tarkkailla, että tuli ajatus kokeilla siirtää keskiötä hieman lähemmäksi. Olen lukenut kyllä nojapyörän "kuopaisusta", mutta tuntuu, että nyt joutuu kuopaisemaan ja ojentamaan nilkkaa ihan jo sen vuoksi, että yltää tai että jalka ei tipu polkimelta. Polvikin käy ihan suorana. Lukkopolkimet voisivat auttaa, mutta vielä ei ole niiden aika.

Tästä jatkuu opettelu.
-Harri-

Avatar
PW
KOM
Viestit: 14132
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja PW » 20 Touko 2018, 08:28

Onnee vaan uudelle nojailijalle! Perusteelliset teoriaopiskelut ensin ja mbb alle :D siitä se lähtee.
Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

Skyliner68
Viestit: 80
Liittynyt: 29 Heinä 2016, 15:10
Paikkakunta: Joutsa

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja Skyliner68 » 20 Touko 2018, 08:36

Onnea uudelle Flevoilijalle :D .Sitkeys palkitaan kuulostaa niin samalaiselta kuin oma harjoitteluni :D .
Flevotrikellä kun lenkille lähtee niin jalkoja ei tartte polkimilta alas laskea.Itselläni nyt noin rapiat päälle tuhat kilsaa flevoilua mittarissa.Täytyy nyt myöntää :D pikku tauko nyt tälle kesälle tulossa flevolla ajoon kun alla Challenge hurricane.Tuskin tuo Flevolla ajon taito mihinkään häviää jos sen kerran on oppinut.

Mika

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3288
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 10:19
Paikkakunta: Oulu

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja Vilijami » 20 Touko 2018, 14:10

Onnea ja kärsivällisyyttä uudelle flevoilijalle. Alle 1000km ei kannata tehdä hirveästi säätöjä. Koko ajan siinä tuntuu olevan säätötarvetta, mutta vasta sitten oikeasti tietää, kun ajaminen sujuu suunnilleen ajattelematta.

hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 31 Touko 2018, 19:48

Jokunen kilometri kertynyt Flevon (asentamattomaan) mittariin. Vielä ollaan n. 10%:ssa siitä esitetystä 1000 km rajasta. Varoituksista huolimatta olen "hieman" säätänyt. :)

Ķeskiötä siirsin muutaman sentin taaksepäin. Sen jälkeen ei ole enää tuntunut, että jalat tippuu jokaisella polkaisulla polkimelta.

Takarungossa olevan ohjaustangon koko olemus paljastui pikkuhiljaa tuntuman lisäntyessä. Koska se on kahdessa renkaassa olevassa osassa kiinni, siitä pystyy kampeamaan koko muuta pyörää, ts. pitämään pyörän pystyssä. Koska tavoite olisi päästä siirtymään kaksirenkaiseen versioon päätin alkaa harjoittelun siitä luopumiseen.

Ensin kurvailin tiukasti penkin reunasta kiinni pitäen kahdeksikkoja ja muita kiemuroita kääntöpaikalla tien päässä pelkästään jaloilla ohjaten. Liikkeelle lähdössä jouduin kahvoista vielä avustamaan. Sitten siirsin ohjauksen eturunkoon. Liikkeelle lähtö meni vähän hankalammaksi, mutta nyt ei enää voi "uida käsipohjaa", vaan kaikki oppiminen on pinnalla pysymistä. :D

Paria erimallista ohjaustankoakin olen jo ehtinyt kokeilla luontevan asennon löytämiseksi.

Matka jatkuu. :D
-Harri-

hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 14 Kesä 2018, 15:13

Nyt on jo jonkin aikaa ajeltu kaksipyöräisenä versiona. Ensimmäinen lenkki hirvitti kovasti, mutta sen verran olin jo oppinut ajamaan uudessa asennossa, että pystyssä selvisin. Edelleen jokainen reissu tuo varmuutta ja rentoutta hivenen lisää. Pari kertaa olen uskaltautunut Turun tuomiokirkon ja Aurajokirannan maastoonkin töihin mennessäni. Liikennevalot suojatien edessä ylämäkeen on kyllä paha paikka lähteä liikkeelle. -Varsinkin useiden silmäparien seuratessa. :lol: Kaskenmäen jätin vielä suosiolla väliin ja kiersin hieman pidemmän, mutta loivanousuisemman reitin kautta.

Ohjaustangoksi näyttäisi asettuneen Bilteman Sport -tanko. Siihen asensin kiertovaihtajan vaihteille ja soittokellon etujarrukahvan lisäksi.

Istuinosaa on pitänyt myös säätää (edelleen vastoin kokeneempien ohjeita). :wink: Kääräisin istuinpehmusteen E-baysta hankituun skootteri-ventisitin sisälle ja siitä tuli erittäin hyvän näköinen, mutta aivan liian paksu. Tällä hetkellä mennään mallilla, jossa "retkipatjapehmuste" on pois kokonaan ja ventisit venytetty penkin päälle.
-Harri-

hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 14 Kesä 2018, 15:34

Tällä mallilla harjoittelu sujui, kun sai pitää tukevasti kiinni "takarenkaista".
Pienempi_3.jpg
Pienempi_3.jpg (146.64 KiB) Katsottu 457 kertaa



Ventisit käärittynä pehmusteen ympärille, kaksipyöräisenä.
Pienempi_2.jpg
Pienempi_2.jpg (101.2 KiB) Katsottu 457 kertaa
-Harri-

Avatar
PW
KOM
Viestit: 14132
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja PW » 14 Kesä 2018, 15:46

Onko kakspyöräsen takakiekko isompi ku etu, vai kuvako vääristää?
Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 14 Kesä 2018, 19:31

Ei vääristä kuva. Takana on 24" ( 37-507) ja edessä 20" (40-406) kiekot.
-Harri-

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11641
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja jviirret » 14 Kesä 2018, 20:09

Jalustimiakin oikein kaksin kappalein :lol: Toinen arvatenkin estämässä keulan kaatumisen.

Sitä ei saisi pysymään pystyssä niinku Pythoneita

Kuva

Ilman ainoatakaan seisontatukea, poljin maata vasten.

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

hjv1527
Viestit: 39
Liittynyt: 23 Joulu 2016, 14:22

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja hjv1527 » 15 Kesä 2018, 09:31

Joutuisi varmaan menemään päinvastaiseen suuntaan kuin yleinen käsitys kampipituudesta ohjaa. :)

Yhdelläkin saattaisi pärjätä, jos se olisi lähempänä painopistettä.
-Harri-

Avatar
Vilijami
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3288
Liittynyt: 27 Maalis 2014, 10:19
Paikkakunta: Oulu

Re: Flevolla nojalleen

ViestiKirjoittaja Vilijami » 15 Kesä 2018, 10:02

Sais flevon polkimen varaan parkkiin, mutta se edellyttää ohjauskumin poistoa.


Palaa sivulle “Päiväkirjat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa