Kohtaamisia

Onko mielessäsi nojapyöriin tai nojapyöräilyyn liittyvä kysymys? Haluatko kertoa kokemuksistasi? Kirjoita tänne ja saat varmasti vastauksia.
vaaka
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3069
Liittynyt: 10 Maalis 2015, 08:13

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja vaaka »

VAikka olin ihan kuollut eilisen ajeluista ja duunista, tuleva myrsky ma pakotti liikkumaan, kun vielä voi pyörällä ulkona, joten tri pyörän uusia säätöjä kokeilemassa ja ristiselkää siten venyttämässä kävin. Koskelantiellä oli risteyksesä pyöräilijöitä ja tikkarimiehiä, joten pysähdyin kysymään, mikä meininki. VeloTour Helsinkihän se siinä. E-cruiser oli Velogatin kanssa paikalla myös. Päätin, että kun oli sen verran vähän väkeä ja paljon näköesteitä, jäin HISK:n käsittääkseni yleisurheilupuolen järjestäjien apuna hyvä olla pyöräilijäkin, joten patsastelin sitten ex tempoe henkilökuntalisäyksenä kisan loppuun tuntitolkulla. Oli hyvä, että jäin, kun wanha herra ei oikein nähnyt saapuvia pyöräilijöitä tarpeeksi kaukaa ja bulevardin liikenne vaati yhden enemmän toimimista ohjaajana yleiseölle kuin järkkäreitä oli paikalla ennen minua. Sain hyvän harjoitusmahdollisuuden pälätttää toisella kotimaisella treeniä, ettei aivan unohdu.

Avatar
MikaL
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 434
Liittynyt: 18 Helmi 2012, 12:44

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja MikaL »

Tänään oli kotimatkalla tuplakohtaaminen, kun ensin tuli Wacky vastaan Hietaniemessä ja sitten TJT Pakilassa.

MetaPhrastic 2012

vaaka
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3069
Liittynyt: 10 Maalis 2015, 08:13

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja vaaka »

Eilen 18.38 joku minulle tuntematon herra tummalla 20/26 pyörällä laatikko tarakalla tuli Finlandia talon takana vastaan.

vaaka
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3069
Liittynyt: 10 Maalis 2015, 08:13

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja vaaka »

Eilen taas joku tuntematon 20/26 tuli Suomen ladun pääpisteen kohdalla vastaan. Huikkasin, oletko nojapyöräfoorumilla, ei vastausta?

Avatar
Premnas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2653
Liittynyt: 24 Maalis 2007, 20:47
Paikkakunta: Kaarina

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja Premnas »

Kohtasimme eilen Turussa ehkä tulevan nojakistimiehen, saas nähdä :D . Tuli pitkät pätkät juteltua nojapyöristä yhden innokkaan herran kanssa. Meinasi että kolmipyöräinen olisi hänelle varmaan passeli. Mainostin tätä foorumia :) .

HP Velotechnik Scorpion 2009-, Optima Cheetah 2014-, Charge Cooker maxi 2 2016- ja VeloMotion Sequoia 2017.

Avatar
Wacky
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3846
Liittynyt: 14 Heinä 2010, 12:38
Paikkakunta: Helsinki, Vesala

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja Wacky »

Eilen Risto Mäentie kävi juttusilla ja tänään Velogatti morjesti kun ajoi työmaani ohi. Kotimatkalla sitten taas huomasin MikaLlän painelevan edellä joten päätin ajaa miehen kiinni ja jutella hetken ennen kuin reitit erkani.

Avatar
MikaL
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 434
Liittynyt: 18 Helmi 2012, 12:44

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja MikaL »

Väiteltiin, kumman pyörä on nopeampi. Wackyn soi paremmin :)

MetaPhrastic 2012

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja jori »

Wacky kirjoitti:

Eilen Risto Mäentie kävi juttusilla ja tänään Velogatti morjesti kun ajoi työmaani ohi. Kotimatkalla sitten taas huomasin MikaLlän painelevan edellä joten päätin ajaa miehen kiinni ja jutella hetken ennen kuin reitit erkani.

Onpas siellä kuhinaa. :shock:

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
Wacky
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3846
Liittynyt: 14 Heinä 2010, 12:38
Paikkakunta: Helsinki, Vesala

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja Wacky »

jori kirjoitti:
Wacky kirjoitti:

Eilen Risto Mäentie kävi juttusilla ja tänään Velogatti morjesti kun ajoi työmaani ohi. Kotimatkalla sitten taas huomasin MikaLlän painelevan edellä joten päätin ajaa miehen kiinni ja jutella hetken ennen kuin reitit erkani.

Onpas siellä kuhinaa. :shock:

Tossa oli vaan ne jotka tunnistan. On tuosta ohi ajellut/tullut vastaan pari muutakin nojapyörää melkein päivittäin menneellä viikolla.

Avatar
PW
KOM
Viestit: 17770
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja PW »

Wacky kirjoitti:
jori kirjoitti:
Wacky kirjoitti:

Eilen Risto Mäentie kävi juttusilla ja tänään Velogatti morjesti kun ajoi työmaani ohi. Kotimatkalla sitten taas huomasin MikaLlän painelevan edellä joten päätin ajaa miehen kiinni ja jutella hetken ennen kuin reitit erkani.

Onpas siellä kuhinaa. :shock:

Tossa oli vaan ne jotka tunnistan. On tuosta ohi ajellut/tullut vastaan pari muutakin nojapyörää melkein päivittäin menneellä viikolla.

Nojapyöräruuhka Helsingissä! - poliisi ohjaamaan liikennettä;) Muukin liikenne pysähtyy ku ne pirun nojailijat jää keskelle väylää höpöttämään keskenään;)

Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

Avatar
OzQu
Viestit: 186
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 09:42
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja OzQu »

Puolisoni Annukka (nunnun) on Jyväskylässä markkinoilla myyjänä ja kohtasi nojakin. Ken tunnustaa?

Liitteet
img_20160903_131826_1024.jpg

OzQu

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja jori »

SH27 siellä on parkissa. Luultavasti Sakari jossain lähellä. :)
http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... =75#p85247

ED. Eipä olekaan, kuin SH26. TUossahan näkyy olevan kate edessä. JOtenkin väri hämäsi äsken. TUohon on selvästi lila, eikä oranssi. :oops: Sakari silti. :mrgreen:
http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... hilit=sh26

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
OzQu
Viestit: 186
Liittynyt: 05 Maalis 2012, 09:42
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja OzQu »

No hyvin Nunnu sitten tunnisti kun sanoi että luultavasti Sakari! En halunnut tänne paljastaa epäilyjä että jää edes pientä haastetta ;)

OzQu

Avatar
Saukki
Sisällöntuottaja
Viestit: 1272
Liittynyt: 23 Huhti 2014, 21:46
Paikkakunta: Kälviä
Viesti:

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja Saukki »

Sitruuna bongattu tänään Kokkolan Työkaluässän pihassa. Vähän aikaa juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia.

Saukki
Kaikki linkit
Quatrevelo, Azub Max 26"

"Käläviällä on vain hulluja ja pyöräilijöitä." -Paikallinen sanonta

Sitruuna
Viestit: 16
Liittynyt: 27 Heinä 2016, 17:27
Paikkakunta: Kokkola

Re: Kohtaamisia

Viesti Kirjoittaja Sitruuna »

Saukki kirjoitti:

Sitruuna bongattu tänään Kokkolan Työkaluässän pihassa. Vähän aikaa juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia.

Mukava oli jutustella toisen nojapyöräilijän kanssa. Bongasin tänään iltapäivällä toisenkin nojapyöräilijän Rytimäen suunnalla. Tuttu mies ja oli juuri kävelylenkillä, omistaa useammankin nojapyörän.
Jutusteltiin nojapyöristä, ei tullut kysyttyä, onko rekisteröitynyt foorumille, mutta tuli ainakin mainittua nojapyöräfoorumista.
Päivän tavoite 50km nojapyörällä tuli täyteen kaupungissa ajellessa.

Vastaa Viestiin