Ihmisellä taitaa tosiaan olla joku "suojamekanismi" joka pyyhkii nopeiden tilanteiden riskit (?) pois päästä vaikka ei mitään kolausta tulisikaan. Ilmiö on tuttu kuulemma esimerkiksi laskuvarjohyppääjillä, joilla aloitellessa ensimmäiset sekunnit hypyistä puuttuvat - siksi käytetään alussa ehdottomasti pakkolaukaisua. Itse koen saman lumilaudalla hyppiessä: hyvinkin onnistunut hyppy saattaa jotenkin vain puuttua päästä kun sen ländää. Missä oli käsi? Mihin katsoin? Vain ihan tutuimmat temput onnistuvat niin että pysyn koko ajan "tajuissani". Tässä on vissiin henkilökohtaisia eroja, kuten hyvistä lumilautailijoista tiedämme - ne kun katselevat vielä pimuja ohi kieriessään... Mutta luulen että kyse on samasta ilmiöstä kuin tässäkin ketjussa olleista kolareista opimme: ei tiedä mitä tapahtui.
Sama koskee myös muutamia kaatumisiani, on vaikea sanoa että mikä meni mihinkin. Viimeisin pystypyöräkolari oli kyllä poikkeuksellisesti melko selkeä, pysyin koko ajan tiedoissani vaikka tulin katuun aika pahasti. Ryhmityin kadun ylityksessä keskiviivalle, ja siitä oikeaan reunaan, mutta väliin tuppasi auto joka ei saanut päätettyä että antaako minun ryhmittyä oikealle vai ajaako välistä. Luultuani auton antavan tilaa merkin annon jälkeen ryhmityin (aika vauhdikaasti) juuri kuskin peilin kohdalla kylkeen, iskin pääni ja olkapääni kuskin ikkunaan ja kaaduin auton mukana takarenkaan kohdalle. Pyörässä kolhuja, kyynerpää pahasti auki, takki repesi, lonkka kipeänä - mutta ei mitään murtumia. Pari viikkoa varovaista liikkumista ja könkkäämistä. Pyörä selvisi pienellä kiilloitelulla ja lokareiden solmujen oikomisella vähän entistä karheampana. Autosta peili "paskana".
Kaatuessa sitä mietti että jääkö takarenkaan alle vai ajavatko takana tulevat autot samalla vauhdilla päälle...Olisin kääntynyt metriä aikaisemmin niin olisin ollut auton alla tai lentänyt etuikkunasta kaaressa.
Nojakeista ei vielä tapaturmia... tällä viikolla tai ihan just odottelen omaani.
Kummallisen paljon näissä jutuissa kuitenkin on liukastumiskaatumisia, myös kesäkelillä. Ei pystypyörällä kaatuilla ihan noin vain? (Vaikka kaatumisvaurio voikin sitten olla pahempi) Itse olen pystypyörällä lähinnä jäänyt vain autojen alle (2x, niiden vika) ja yhden kerran tehnyt voltin etujarrun luiskahdettua pinnoihin. Liukastumiset ovat olleet ihan irtohiekalla ja pienessä vauhdissa jossa olen saanut jalan helposti alle. (+1 koiran väistö ja kiveen osumisen jälkeinen maastoutuminen hiekkatiellä) Tuntuu että näiden muutamien juttujen perusteella voisi kuvitella jonkinlaisen kankkunirhauksen saavan melkein väistämättä nojakilla, ilman sen vakavampaa syytä kuin pieni epätasaisuus tai liukkausero?
Minullakin Shimanon kaksipuoliset lukkopolkimet, ja hyvin harvoin sitä sileätä puolte tarvitsee. Toimiihan se, mutta mihkäs sitä käyttäisi? On siinä vähän kuviota, ei pitäisi ihan triviaalisti tipahtaa mono polkimelta. Ja samat polkimet aion siirtää nojakkiin heti, ei sitä ilman malta olla. Ehkä ekan päivän opettelen ensiasennuspolkimilla.
Sopivat lukkopolkimethan lähtevät voimallakin irti, eli paniikkihetkellä (tai kolarissa) kyllä irtoavat parasympaattisella supermies-efektillä. Vähemmän paniikissa taas sen irrotusliikkeen oppii aikanaan niin hyvin että irrotus onnistuu nopeassakin tilanteessa oikein nopeasti. Liukastumiskaatumisissa ei mitään aikaa olekaan, siinä ei irtopoljinkaan ehdi auttamaan.
Kuinka kauan teiltä meni opetellessa irrottamaan poljin ja tukemaan sivulta nojakilla pysähdytteässä? Pystyykö siinä ryömittämään varpailla hipsutellen (vaikka liikennevalotolpalle)?
