Nojapyöräfoorumi

jooseha kirjoitti:

jori kirjoitti:

Piilottelemalla tekijät organisaation sisään muodostuu tilanne, jossa ns. "paska valuu alaspäin" ja kärsijöitä ovat asiakkaat ja kaikki asiakkaan lähellä toimivat työntekijät. Signeeraavassa kulttuurissa tekijöistä tulee persoonia ja päättäjät joutuvat aika äkkiä vastuuseen, kun hyviksi osoittautuneet tekijät katoavat markkinoilta, vaihtuvat huonompiin ja asiakkaat valittavat ja vaativat nimeltä kutsuen parempia takaisin.

Mä en usko että korvamerkitsemällä paska kaikkein alimmaiselle tulisi parannus. Silloin kaikkien ylempien tahojen kädet olisi varmasti pesty hommasta. Periaatteessa työmiehellä on kyllä mahdollisuus kieltäytyä hommasta, mutta käytännössä ei. Toimeentulo on saatava eli todellisuudessa ei voi sanoa ei.

Urakointiketjun työnjälki on suoraan kiinni siitä miten hyvin ylimmäinen urakanantaja valvoo velvoitteiden noudattamista. Jos siellä sallitaan lipsumista, alemmat tahot hyödyntävät tämän omia kuluja pienentääkseen ja työtä helpottaakseen. Valitettavsti tientalvihoidon kohdalla valvonta nähdään monessa tapauksena vain lisäkuluna. Paperillahan asiat näyttävät hyvältä ilman sitä. Lisäksi urakkahinta olisi jatkossa suurempi, jos sopimusta pitäisikin noudattaa.

Johtavien tahojen kuuluisi ottaa vastuuta. Yleisenä tapana tosin tuntuu olevan että mitä enemmän on valtaa sitä vähemmän on vastuuta

Ei ota johtaja vastuuta, vaan syyttää aina alaisiaan ja rahan vähyyttä, eikä tee mitään varsinaisen asian korjaamiseksi. Aina voi siirtää vastuun itseltään alaisilleen tai rahoittajalle. Työn suorittaja ei voi syyttää huonolaatuisesta työstä ketään muuta eikä edes rahan vähyyttä. Tämä on epäreilu tilanne, joten tilanne jatkuu seuraavasti:

Työntekijä joutuu valitusten takia tekemään työnsä huolellisesti. Siinä menee enemman aikaa, mutta asiakkaat ovat tyytyväisiä. Jos tässä tilanteessa hyvää työtä tekevä vaihdetaan nopeaan, mutta paskaa jälkeä tekevään, saa tämä heti ryöpyn valituksia. Hän joko nöyrtyy tekemään hitaammin ja huolellisemmin, jolloin asiakkaat ovat tyytyväisiä ja pomo entistäkin kiukkuisempi, tai sietää valituksia ja pomo on tyytyväinen. Työntekijän rooli on paska rako, mutta hän ei voi muuta kuin tehdä työnsä hyvin ja kuunnella pomon valitusta, tai tehdä kiireellä paskaa jälkeä ja kuunnella asiakkaiden valituksia -tai vaihtaa työpaikkaa.

Tämä aiheuttaa kriittisen paineen valituksista päätellen asiakkaiden arvostaman työn tekemisen suhteen. Kelvollista jälkeä tekeviä työntekijöitä ei löydy sillä rahalla, joka on käytettävissä, joten homma pitää organisoida uudelleen.

Tilanne on selkeästi, vain ja ainoastaan, pomon vastuulla. Jos pomo haluaa pitää jakkaransa, nyt alkavat toimenpiteet, joilla asioita rationalisoidaan, jotta huolellinen työ ja kireä kustannusrakenne saadaan sovitettua yhteen -joka oli kaikkien asianosaisten tavoiteena alun perinkin. Nyt homma toimii, koska nyt kaikki tietävät, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Pomolle tai palveluorganisaation valitusosastolle valittaminen ei aiheuta mitään vaikutusta, koska siellä syy voidaan aina vierittää muille. Vain työntekijä on henkilö, joka ei voi vierittää vastuuta työnsä laadusta minnekään. Muodostuu tällaisia nykyisin unohdettuja ilmiöitä, kuten vastuuntunto, maine ja kunnia. Nämä käsitteet ovat nykyisin hukassa, kun signeerauskulttuuri on armeijaorganisaatiokeinoin tapettu. Jokainen voi sitten tykönään miettiä, mitä muuta on menetetty, kun vastuuntunto, kunnia ja maine eivät ole muodissa.

On se nykyään suuri vahinko, että mahdollisuus tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa, on monilla aloilla kadonnut, ja onhan se yksilön itsekunnioituksenkin kannalta tuhoisaa. Elämä menettää mielekkyyttään ja johtaa turhautumiseen.

Yksi sana: ammattiylpeys.

Niin sopimuksen kilpailuttajilla, sopimustekstin tekijöillä, allekirjoittajilla kuin toteutusportaalla.

Joku valittaa aina, mutta kun tuo asia on kunnossa, niin paskaa ei tartte lusikoida eteenpäin. Tietää, että virheet korjataan ja muutoin tulee mitä pitää.

Laatujärjestelmät yms. on pelkkää silmänlumetta lopputuloksen kannalta. Sillä paperilla voidaan pyyhkiä, tiedämme kyllä mitä. Laadukas väärin tekeminen alkaa olla kohta muotia.

Merkillepantavaa on se, että ammattiylpeyden takana on usein riittävä koulutus ja pitkä kokemus. Jos näistä ei haluta maksaa, pitää hyväksyä myös lopputulos. Tarkoitan tässä maksamisella sitä, että rakennuttavaan organisaatioon (katujen kunnossapito esimerkkinä) pitää palkata ihmisiä, joilla on näistä asioista ymmärrys, kokemus ja alan koulutus. Hieno titteli ei ole tae toimen menestyksekkäästä hoitamisesta. Esim. rakennuttajan tehtävät siirretään "palvelupäällikölle", jolla ei välttämättä ole mitään kompetenssia asioiden hoitamiseen.

jori kirjoitti:

Ei ota johtaja vastuuta, vaan syyttää aina alaisiaan ja rahan vähyyttä, eikä tee mitään varsinaisen asian korjaamiseksi. Aina voi siirtää vastuun itseltään alaisilleen tai rahoittajalle.

Höm, pitkästä ja perinpohjaisesta kommentistasi voisi siis tehdä johtopäätöksen: älä valita tekijälle, äla valita johtajalle, vaan valita heidän välissään olevalle pomolle. Niinkö se on? Auttaako se?

Tulevatko pyörätiet talvisin kunnolla auratuiksi?
Alkavatko ne käyttää tylsytettyä sepeliä pyöräteillä?
Harjataanko pyörätiet keväisin hyvissä ajoin?
Leikataanko näkemäesteinä toimivat pajupuskat ajoissa veke?
Kuka poistaa nöyryytysnapit?
Entäs ne rotvallit?

Sittenhän siellä ylinnä on "rahahananvartijat" kun hinnat nousee, tehdään vähemmän ja lopuksi jätetään tekemättä. Kuka kuittaa tekemättä jääneen työn? Eihän se työmies voi sitä tehdä
Kevarien hoidossa on eri asenne ku autoteiden hoidossa jos tilanne ois päinvastainen - aurausjätteet lentäs ajoradalle, tuskin jäis ikuisuuskysymykseksi Tuli vaan mieleen

ajarmala kirjoitti:

jori kirjoitti:

Ei ota johtaja vastuuta, vaan syyttää aina alaisiaan ja rahan vähyyttä, eikä tee mitään varsinaisen asian korjaamiseksi. Aina voi siirtää vastuun itseltään alaisilleen tai rahoittajalle.

Höm, pitkästä ja perinpohjaisesta kommentistasi voisi siis tehdä johtopäätöksen: älä valita tekijälle, äla valita johtajalle, vaan valita heidän välissään olevalle pomolle. Niinkö se on? Auttaako se?

Tulevatko pyörätiet talvisin kunnolla auratuiksi?
Alkavatko ne käyttää tylsytettyä sepeliä pyöräteillä?
Harjataanko pyörätiet keväisin hyvissä ajoin?
Leikataanko näkemäesteinä toimivat pajupuskat ajoissa veke?
Kuka poistaa nöyryytysnapit?
Entäs ne rotvallit?

Joku meni kai pieleen selityksessäni, kun siitä sai tuon käsityksen. Tarkoitukseni oli peräänkuuluttaa signeerauskulttuuria, eli vastuuta työn konkreettiselle tekijälle. Ideana tässä on vastuunkantajan nimeäminen, eikä vastuun pakoilu organisaation portaiden takana.

On selvä, että tämä on aluksi epäreilua aurakuskia kohtaan, mutta niinhän se on nytkin asiakasta ja maksajaa, eli pyöräilevä ja jalan kulkevaa veronmaksajaa kohtaan.

Kuten edellä selitin, tilanne on väliaikainen ja paranee kaikille paremmaksi, kun signeerauskulttuuri leviää koko organisaatioon. Näkemäesteet ja nöyrryytysnapit katoavat, kun ylempänä organisaatiossa aletaan kantaa huolta oman signeerauksen yläpuolisista asioista.

Vastuun ottaminen nousee vastuun pakoilun tilalle, kun työt signeerataan. Numerojohtaminen tekee päinvastoin.

Ihan kiva, kun tehdää väyliä, mutta toteutusta voisi edes hieman miettiä. Tuossa on täyskorkea kanttari koko matkan