Ongelmia sh11:n kanssa

Oletko kokenut pyörämatkailija vai suunnitteletko vasta ensimmäistä reissuasi? Täällä voit jakaa kokemuksia, raportoida matkoistasi tai hakea inspiraatiota ensi kesän suunnitelmiin.
Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Ongelmia sh11:n kanssa

Viesti Kirjoittaja irakas »

Tänään minulle kävi kummasti. Päätin lähteä n. 40 km lenkille Leppäveden pohjoisosan ympäri lempparillani sh11:lla:

Kuva

Mutta matka katkesi muutaman kilometrin jälkeen kahdesta syystä. Ohjaus tuntui kummalliselta. Olin vast´ikään sitä kiristänyt, kun olin huomannut, että siinä oli ylimääräistä klappia, ja olin kai kiristänyt liikaa, ja se oli nyt ehkä liian jäykkä. Ohjaus kummallisesti haki oikeaa asentoa, mikä tuntui kovasti epämukavalta. :evil:
Arvelin, että, kun olen leikannut emäputkea lyhyemmäksi, ei sen pää olekaan tullut ihan suoraksi vaan haulit joutuvat tiukemmille toisella puolella ja aiheuttavat tuon ilmiön. Nyt myöhemmin, kun annoin hauleille enemmän tilaa, hävisi ongelma melkein kokonaan. :roll:

Toinen syy oli, että oikeaa olkapäätä rupesi kovasti särkemään. Olen loukannut sitä muutamia vuosia sitten avantoon menossa luiskahtaen ja nojiksilla kaatuillessa. Lääkärien mukaan siinä on jännekalvon repeämä, jota ei voi leikkauksella parantaa. :twisted:

Niinpä oli käännyttävä takaisin ja ruvettava tutkimaan, mistä kiikastaa. Saa nähdä jääkö tänä kesänä pitemmät nojakkiretket ajamatta.

Tuon olkapään vuoksi hankin poljettavan kajakinkin http://farm3.static.flickr.com/2597/367 ... 63de_b.jpg, jolla olen tehnyt tänä kesänä jo muutamia retkiä Keski-Suomen järville. Aivan ihan vempain! http://farm2.static.flickr.com/1276/469 ... d8dc_b.jpg

Sakari

Viimeksi muokannut irakas, 26 Kesä 2010, 22:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Mustasudenkorento
Sisällöntuottaja
Viestit: 1690
Liittynyt: 14 Maalis 2008, 13:50
Paikkakunta: Oulunsalo

Re: Ongelmia sh11:n kanssa

Viesti Kirjoittaja Mustasudenkorento »

voi myös olla että olet leikannut suoraan mutta laakerit ovat tulleet vain tiensä päähän...

nyt voi olla hyvä "syy" rakentaa ohjaus ylös rukoilijasirkka asentoon tai alkaa ajamaan jalka ohjatulla...
Meinaan jos olkapää ei ota rauhottuakseen...

Vastatuuli vihaa meitä... tahtoo alemmas....
http://kotisivu.suomi.net/mustasudenkorento/

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 12381
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Ongelmia sh11:n kanssa

Viesti Kirjoittaja jviirret »

irakas kirjoitti:

Mutta matka katkesi muutaman kilometrin jälkeen kahdesta syystä. Ohjaus tuntui kummalliselta. Olin vast´ikään sitä kiristänyt, kun olin huomannut, että siinä oli ylimääräistä klappia, ja olin kai kiristänyt liikaa, ja se oli nyt ehkä liian jäykkä. Ohjaus kummallisesti haki oikeaa asentoa, mikä tuntui kovasti epämukavalta. :evil:
Arvelin, että, kun olen leikannut emäputkea lyhyemmäksi, ei sen pää olekaan tullut ihan suoraksi vaan haulit joutuvat tiukemmille toisella puolella ja aiheuttavat tuon ilmiön. Nyt myöhemmin, kun annoin hauleille enemmän tilaa, hävisi ongelma melkein kokonaan.

Aina on minunkin pitänyt ensimmäisten kymmenien kilometrien jälkeen kiristää ohjauslaakeri, eivät vaan mene kerralla kohdilleen kasauksen jälkeen. Liian kireällä olevat laakerit taas tekevät ohjauksesta "kulmikkaan". Suurempi haitta liian kireistä laakereista on se, että kuulat syövät äkkiä pykälät laakerikuppeihin ja silloin tuntuu siltä että ohjaus keskittää liian voimakkaasti. Tai keskiasennosta kääntäminen vaatii voimaa ja kun siitä saa käänettyä pois niin kevenee. Vaikeuttaa tasapainon pitoa.

Mustasudenkorento kirjoitti:

nyt voi olla hyvä "syy" rakentaa ohjaus ylös rukoilijasirkka asentoon tai alkaa ajamaan jalka ohjatulla... Meinaan jos olkapää ei ota rauhottuakseen...

Ei nyt ainakaan kaksipyöräisellä pythonilla, sen opettelussa oli kädet lujilla terve olkaisellakin.
Mutta tuo rukoilijasirkka-asento on hyvä nimenomaan olkapäille. Tai sitten pitää opetella ajamaan yhdellä kädellä ja leppuuttaa toista sylissä, näin minä olen joutunut toimimaan jos olen pidempää matkaa ajanut pyörällä jossa käsiä pidetään suorana ja irti kehosta. Ei autollakaan voi pitkäsi ajaa kädet "autokouluasennossa" :roll:

Jukka

Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Re: Ongelmia sh11:n kanssa

Viesti Kirjoittaja irakas »

Mustasudenkorento kirjoitti:

voi myös olla että olet leikannut suoraan mutta laakerit ovat tulleet vain tiensä päähän...

nyt voi olla hyvä "syy" rakentaa ohjaus ylös rukoilijasirkka asentoon tai alkaa ajamaan jalka ohjatulla...
Meinaan jos olkapää ei ota rauhottuakseen...

Varteenotettavia vinkkejä! Täytyypä taas kerran kokeilla rukoilijasirkkaohjausta, miten olkapää siihen suhtautuisi. Siinähän ei olkavarren juuri tartte liikkua ja olkapää saisi olla rauhassa.

Sakari

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Avatar
irakas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3850
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:19
Paikkakunta: Vaajakoski

Re: Ongelmia sh11:n kanssa

Viesti Kirjoittaja irakas »

irakas kirjoitti:
Mustasudenkorento kirjoitti:

voi myös olla että olet leikannut suoraan mutta laakerit ovat tulleet vain tiensä päähän...

nyt voi olla hyvä "syy" rakentaa ohjaus ylös rukoilijasirkka asentoon tai alkaa ajamaan jalka ohjatulla...
Meinaan jos olkapää ei ota rauhottuakseen...

Varteenotettavia vinkkejä! Täytyypä taas kerran kokeilla rukoilijasirkkaohjausta, miten olkapää siihen suhtautuisi. Siinähän ei olkavarren juuri tartte liikkua ja olkapää saisi olla rauhassa.

Sakari

Laitoin sh11:een rukoilijasirkkaohjauksen, josta kuva omassa sh11:n osiossa: http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... 055#p15055

Sakari

Sakari
You were born an original.
Don´t die a copy!
John Mason

http://www.flickr.com/photos/saholm/ ja http://www.flickr.com/photos/15504224@N07/ SH26

Vastaa Viestiin