Eipä taida täällä reittivinkeissä olla vielä mainintaa Roineen kierrosta (Valkeakoski – Pälkäne – Kangasala - Valkeakoski). Kauniin ja lämpimän sunnuntaipäivän kunniaksi lähdin tutustumaan tarkemmin tuohon kulmakuntaan, ko. reitti kun oli pyörinyt mielessä jo muutaman vuoden, eli kinnerien kokoontumisajon kuvauksista lähtien:
http://www.kotiposti.net/t0247/kokoontu ... nerit.html
Reitti (paina ruudun ylälaidasta "Map", niin näkyy paikan- ja tiennimet):
http://www.kotiposti.net/t0247/slyway/G ... _1418.html
Starttasin matkaan Valkeakoskelta, josta suuntasin kohti Pälkänettä. Alkumatkasta Pälkäneentien (no 307) varressa kulki hyväkuntoinen pyörätie, helppoa ja mukavaa ajettavaa.
Pyörätie päättyi reilun 10 km:n jälkeen teiden 307 ja 3073 risteyksessä. Tästä alkoi vajaan 4 km:n ylämäkiosuus (korkeusero FRWD:n mukaan n. 50 m), jonka aikana vuodatetut hikipisarat palkittiin huikaisevalla, liki kahden kilometrin mittaisella alamäellä (korkeusero n. 60 m). Tähän mäkeen eräs kangasalalainen Mango-kinneristi vetäisi edellisellä kerralla n. 80 km/h:n huiput, nyt itsellä oli tyytyminen 63 km/h:n vauhtiin. Lyhyen alkuvauhdin polkemisen jälkeen rullailin vapaalla lempeästä ajoviimasta nautiskellen. Tarvii mennä kokeilemaan uudestaan joskus toiste ja vaihtaa tuulessa lepattavat retkishortsit ja t-paita kireisiin pyöräilytrikoisiin. Joka tapauksessa yksi parhaista lähialueen alamäistä nojakilla vauhdin hurmasta nautiskeluun.
Tie 307 päättyi vajaan parin kilometrin kuluttua alamäen jälkeen Lahdentielle (no 12), Uotilan perunalimppuleipomon tienoille. Valtatien sunnuntairuuhkasta ei onneksi tarvinnut kärsiä kuin vajaat puoli kilometriä. Eikä olisi tarvinnut sitäkään, jos olisi huomannut hieman ennen valtatielle tuloa vilkuilla vasempaan, sieltä olisi lähtenyt pyörätie (huomasin jälkikäteen Google Mapsin Street View:lla, kyllä on mainio ominaisuus).
Matka jatkui Kantokyläntietä Onkkaalantielle/Vanhalle Pälkäneentielle, joka jatkui nätissä maalaismaisemassa aina Vehoniemenharjulle asti. Automuseon jälkeen palattiin jälleen arkeen ja ison tien varteen, johan tässä oli jälleen nautittu 16 km pikkuteistä edellisen valtatiellä poikkeamisen jälkeen. Vaihtoehtoja ei ollut, kun Kaivannon kanavan kohdalla ei mene muita teitä Kangasalan suuntaan. No piennar oli onneksi kohtuullinen, paikoin oli tosin nykymuodin mukaista tärinäuraa, joka olisi varmasti tehnyt trikellä ajamisesta vähemmän nautittavaa.
Ajelin 12-tien varressa vajaat 5 km, ja Sahalahdentien risteyksestä suuntasin Kangasalan keskustaan pienempiä teitä. Miellyttävämpää olisi toki ollut poistua valtatien varresta jo Kisarannantien risteyksessä ja jatkaa Kuohunharjuntietä keskustaan, mutta kello oli turhan paljon myöhäiseksi venyneen startin takia. Siispä sen suuremmitta kurvailuitta Kangasalantien (no 339) varteen ja kohti Kaarina Maununtyttären Tietä (no 310), joka jatkui Valkeakosken keskustaan asti. Tämä 30 km:n mittainen osuus ei tarjonnut mitään erikoisempia maisemallisia elämyksiä, suurimman osan matkaa oli pusikkoa tien molemmin puolin. Tai sitten kuski vain alkoi väsyä, ja aiempien teiden paikoin idyllisten maalaismaisemien jälkeen mikään muu ei tuntunut enää miltään.
Valkeakoskelle saavuttaessa matkamittariin oli kertynyt 75 km, ja nousumetrejä 500. Ajamiseen kului aikaa kolme tuntia + tauot päälle. Kyllä kannatti, nättiä reittiä Suomen suvessa, eikä edes yhtään ukkoskuuroa osunut kohdalle. 28 – 30 asteen lämpö sai hien valumaan, mutta lämpimään keliinhän on tänä kesänä jo totuttu.
Summasummarum, jos Roineen rannoille satutte eksymään nojapyörinenne, niin ainakin noita teitä kannattaa käydä kokeilemassa.
(edit 9.8.2010 klo 21:59: Markun Mangon huippunopeus korjattu)
