Iloisin ilmein laskeskelin alas pyörätietä Tarvontien ylitykseltä kohti Tapiolaa. Pyörätie oli asfaltoitu, noin 2 m leveä, ja mutkitteli juohevasti pensastossa. Näkyvyyttä oli 20-100 m.
Äidin opetukset muistaen pidin tietysti kädet jarrukahvoilla siltä varalta, että kännykkään puheleva koiranulkoiluttaja olisi vasemmalla reunalla ja koira hihnassa oikeassa laidassa. Tai kolmen ryhmä lastenvaununtyöntäjiä pitämässä puolivirallista viikkokoustaan tiiviissä ryhmässä keskittyneenä Tärkeään Aiheeseen.
Oli sitten muitakin hauskoja kuvitelmia. Mutta eipä tätä!
Sukupuoleltaan määritelty hyvin hauskannäköiseksi ilmenevä henkilö seisoi selin täsmälleen keskellä pyörätietä kännykkään puhuen, kun vauhtia oli noin 35 km/h ja etäisyyttä noin 20 m.
No ei siinä mitään, sellaista sattuu, ohi vaan eikä murheita lain.
Mutta hän piti uljaannäköistä polkupyöräänsä täsmälleen poikittain pyörätiellä niin, että vasemmalla ja oikealla oli laihan kissan kokoinen pala asfalttia ennen pensaikkoja. Ei ollut risteäviä polkuja tai pyöräteitä.
Soittaako kelloa ja arvella mitä tapahtuu? Rysäyttää pensaikon kautta ohi, risut rutisten ja parasta toivoen? Tehdä asfalttiin komea musta jälki? Ajaa aikakoneella mäki takaisin alkuun ja tulla pienemmällä nopeudella, keskustella empaattisesti esteenrakentajan kanssa maailmanmenosta ja jatkaa matkaa viisastuneena kohti uusia seikkailuja? Muuta, mitä?
Mitä sinä olisit tehnyt?
). (levyjarrut on muuten tilattu, jännä nähdä millaiset tulokset niillä saa jarrutestissä, no isompi pointti on kai parempi märkäpito ja nestejarrun parempi jarrutustunto).
)
).
