Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Yleistä keskustelua velomobiileista ja polkuautoista.
Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3614
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja terppa »

mhelander kirjoitti:

Oli niin tain näin, Nokialla ei minua ohitellut säännöllisesti kuin TMS:n kinneri. Muut ajoivat joko about samaa vauhtia tai sitten ohittelin niitäkin.

TIedä sitten mikä oli ero moottoreissa ja kuinka pahasti kattamaton lopulta otti takkiin pääsuoran vastatuulessa. Vaikea näitä on vertailla. Itselleni ei kinneri sopis oikein juuri mitenkään käyttöön vaikka sillä vähän mukavuutta parantaisi.

Rataolosuhteet on erit kuin tuolla tien päällä. Tänäänkin erehdyin, kun piti kiirustaa, tärinäraidoitetulle tieosuudelle. Sitä olisi erityisen ikävää ajaa kinnerillä kun mukavammalla lowracerillakin oli rentous kaukana. Harmi vaan kun ko tieosuus on yksi nopeimpia paikallisia.

Toi onkin niin, että kinneriä pitää päästä kokeilemaan itse omassa ajoympäristössä ja verrata siihen pyörään millä normaalisti ajaa. Ratanopeudet kertoo jotain mutta kun ei tiedä polkijan päivän kuntotasoa niin ei niistä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä tai verrata omaan pyörään. Ensimmäisen 3 h jälkeen pääsuoran vastatuulessa kinnerin etu oli varmasti huomattava ja 6-11 h kohdalla tilanne varmasti korostui kun kilometrit alkoi painaa, lopussa taas tyyntyi. Toisaalta sen tuulen takia ei jaksanut ottaa kunnon spurttia mäkeen joka siis olisi pitänyt ajaa tekniikalla eli vaikea on spekuloida...

Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

TMS
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 962
Liittynyt: 17 Kesä 2008, 09:34
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja TMS »

terppa kirjoitti:

Jos vertailukohta on trike jossa on myös painoa, 3 pyörää ja myöskin ilmanvastusta saattaisi nopeuserot olla vielä hiukan isommat mutta kun itsellä ei ole sellaisesta kokemusta... nämä nopeudet on niin reitti-, mäkisyys- ja polkijakohtaista ja tietenkin mihin vertaa... Optimistxin lowracer on haastava vertailukohde eli on kevyt ja pieni ilmanvastus. Mäkisessä maastossa olisi nopeampi kuin kinneri mutta mitä tasaisempaa on niin sitä enemmän nopeusetua kinneri saa.

Minä melkein väittäisin että jos maantielaitaa ajetaan, niin ei niin mäkistä maastoa Suomessa olekkaan että kevyt lowraceri olisi saman kuskin alla esim Mangoa nopeampi. Maantiellä harvemmin joutuu vauhteja pois jarruttamaan, joten mäkien vaikutus ei ole niin iso sillä mäkeä noustessahan varastoidaan omanlaista potentiaalienergia-akkua niin sanotusti. Taajamaassa tilanne on toinen kun usein joutuu hyvät vauhdit hillitsemään jarruilla.

Sopii kinneri mielestäni taajamaankin ihan hyvin, riippuen tosin taajamasta ja polkijasta. Monesti tulee itse meinaan ajettua ajoradalla jossa ajo on yleensä ottaen huomattavasti sujuvampaa kuin pyöräteillä. Kinnerin kiihdyttää tasaisella innokkaasti polkien varsin nopeasti sinne 40 km/h vauhteihin, jolloin ei yleensä koe olevansa mitenkään erityisesti jaloissa autoihin nähden ja kehtaa ihan hyvin ajaakin siellä. Näin ajaen kinnerillä sujuu taajama ajoikin tavallista pyörää nopeammin.

Kovin vilkkailla teillä ei ajoradalla viitsi kuitenkaan välttämättä ajaa, ja esimerkiksi Helsinkin keskustassa ei kinnerillä ole kiva ajaa oikein missään, siellä on sen verran agressiivista se liikenne siellä ajoradoilla ja pyöräteistähän valittaa jo tavallisilla pyörilläkin ajavat...

Jos ajaa suurimman osan ajoista maantielaidassa niin voisin kinneriä melkein varauksetta suosittaa, mutta jos taas omat reitit kulkee enimmäkseen pyöräteillä niin sitten asia ei olekaan niin yksiselitteinen. Siihen tuo vuokrausmahdollisuus sopii todella hyvin, kun voi kokeilla suht pienillä kustannuksilla.

Avatar
Premnas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2653
Liittynyt: 24 Maalis 2007, 20:47
Paikkakunta: Kaarina

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja Premnas »

Kävinpä sitten tutustumassa siniseen Mangoon. Oli se kyllä upea peli. Vielä upeampi kuin kuvissa. Ja tosi kompakti! Niinhän siinä kävi ettei ajaminen onnistunut, oli polkimet sen verran kaukana. Yletyin kyllä niihin kun valuin tarpeeksi alas mutta sitten en olis enää nähnyt kunnolla ajaa, eikä siinä pihalla olis muutenkaan ollut kauheasti tilaa tai turvallista kokeilla. Istuminenkin oli toisaalta aika mielenkiintoista. Hartiat ja kroppa mahtui hyvin sisään.

Kyllä kaiketi nyt sitte täytyy tehdä reissu sinne Tammisaareen. Sitä vuokrausvaihtoehtoa mietin vielä, siinä saisi paremmin jonkinlaista kuvaa kinneristä. Jos vaikka muutamaksi päiväksi vuokrais niin siinä ajassa ehtisi ajaa kotikuntaan kokeilemaan ja takas? Matkaa kertyy yhteen suuntaan 111km suunnilleen, eniron mukaan.

HP Velotechnik Scorpion 2009-, Optima Cheetah 2014-, Charge Cooker maxi 2 2016- ja VeloMotion Sequoia 2017.

TeemuN
Viestit: 187
Liittynyt: 19 Kesä 2007, 18:03
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja TeemuN »

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic= ... #msg216665
Tuli vastaan toisella foorumilla...

Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3614
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja terppa »

TMS kirjoitti:
terppa kirjoitti:

Jos vertailukohta on trike jossa on myös painoa, 3 pyörää ja myöskin ilmanvastusta saattaisi nopeuserot olla vielä hiukan isommat mutta kun itsellä ei ole sellaisesta kokemusta... nämä nopeudet on niin reitti-, mäkisyys- ja polkijakohtaista ja tietenkin mihin vertaa... Optimistxin lowracer on haastava vertailukohde eli on kevyt ja pieni ilmanvastus. Mäkisessä maastossa olisi nopeampi kuin kinneri mutta mitä tasaisempaa on niin sitä enemmän nopeusetua kinneri saa.

Minä melkein väittäisin että jos maantielaitaa ajetaan, niin ei niin mäkistä maastoa Suomessa olekkaan että kevyt lowraceri olisi saman kuskin alla esim Mangoa nopeampi. Maantiellä harvemmin joutuu vauhteja pois jarruttamaan, joten mäkien vaikutus ei ole niin iso sillä mäkeä noustessahan varastoidaan omanlaista potentiaalienergia-akkua niin sanotusti. Taajamaassa tilanne on toinen kun usein joutuu hyvät vauhdit hillitsemään jarruilla.kien varsin nopeasti sinne 40 km/h vauhteihin, jolloin ei yleensä koe olevansa mitenkään erityisesti jaloissa autoihin nähden ja kehtaa ihan hyvin ajaakin siellä. Näin ajaen kinnerillä sujuu taajama ajoikin tavallista pyörää nopeammin.

Ehkä vähän voin antaa periksi mielipiteestäni :) havaintoja taisi haittata +10kg tavarat mitä oli kyydissä syheröisimmillä pätkillä, kotoseudulla en kaikista mäkisimpiin paikkoihin mennyt. Mutta jos ei ole enää (urheilija)nuorukainen niin mäkitaipaleella se paino kyllä tuntuu, wawissa kun oli se napavaihde ja sen vaihtaminen on hitaampaa niin jyrkässä mäessä vauhti tyssäsi liian nopeasti eli ketjuvaihteella tämäkin on paremmin.

Premnas kirjoitti:

Kyllä kaiketi nyt sitte täytyy tehdä reissu sinne Tammisaareen. Sitä vuokrausvaihtoehtoa mietin vielä, siinä saisi paremmin jonkinlaista kuvaa kinneristä. Jos vaikka muutamaksi päiväksi vuokrais niin siinä ajassa ehtisi ajaa kotikuntaan kokeilemaan ja takas? Matkaa kertyy yhteen suuntaan 111km suunnilleen, eniron mukaan.

Tuo 111 km on leppoisa päivämatka kinnerille ja ei jaksamisesta jää kiinni jos vähän enemmänkin mutkittelee. Tosin kokeilun jälkeen voi polte käydä kovaksi ;)

Kaksipyöräisellä kun on taas mennyt niin tasasella on tunne ettei kulje vaikka ihan norminopeuksia menee. 3 lepopäivän tapaista on Nokian jälkeen ollut ja fiilis työmatkoilla on ollut, että kevyemmin kulkee kuin 2 vk sitten, mäkiin ei kyllä saa tehoja eli pitää spurttiharjoituksia tehdä.

Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

TMS
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 962
Liittynyt: 17 Kesä 2008, 09:34
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja TMS »

TeemuN kirjoitti:

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic= ... #msg216665
Tuli vastaan toisella foorumilla...

Jänniä ennakkoluuloja on ihmisillä nojapyöriä kohtaan kyllä. Epäillään epämukavaksi ja niin pois päin. No samahan se sinänsä on...

Avatar
Premnas
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2653
Liittynyt: 24 Maalis 2007, 20:47
Paikkakunta: Kaarina

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja Premnas »

Viimeksi tänään multa kysyttiin että eikö tuolla oo raskasta polkea ylöspäin. Ensinnäkään omassa trikessä ei kauhean ylöspäin poljeta, lähinnä eteen. Mä sanoin sille että ylämäissä sen huomaa enempi painon takia mutta muuten ei...

Oho, tais mennä vähän ohi aiheen.

HP Velotechnik Scorpion 2009-, Optima Cheetah 2014-, Charge Cooker maxi 2 2016- ja VeloMotion Sequoia 2017.

Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3614
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja terppa »

Kaikenlaista ajellessa pohtii ja joskus jopa käytettyjen kinnereiden hintoja. Sellaista olen miettinyt, että jos tämä Velocraftin liike-idea ottaa tuulta purjeisiinsa niin Suomen kinnerikanta lisääntyy ihan huomattavasti kun olen ymmärtänyt, että mainoskuskeista ei ole pulaa vaan ainoastaan mainostajista. Kuskille palkinto odottaa parin vuoden ajamisen jälkeen jolloin kinnerin saa lunastaa omaksi 50% alennuksella eli teoriassa uusi Mango maksaa alle 3400€ halvimmillaan, tosin ahkerasti sillä saa polkea mikä ei liene ongelma jos sitä tekisi normaalistikin :)

Kaikillehan ei mainosajo sovellu ja kaikki ei siihen halua sitoutua eli osa tulevista kinnerikuskeista ostaa pelinsä edelleen "kovalla rahalla" ja lisäähän se mukavasti merkkivalikoimaa (ja kirjailkaa vaan käyttökokemuksia eri merkeistä foorumille kuumeisten iloksi :wink: ) mutta muutaman vuoden sisään käytetyjen tarjonta lisääntyisi kuitenkin kun elämäntilanteet ja työt sekä muut tarpeet vaihtelee ja mainoskuskin kannattaisi kinneri kuitenkin lunastaa kun sen saa niin halavalla ja myydä sitten eteenpäin? Toisaalta kinnereiden runsas esiintyminen liikenteessä voi lisätä halukkaiden käytettyjen ostajien määrää mikä pitää hinnat edelleen korkealla? no jännä nähdä kuinka käy...

Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

TMS
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 962
Liittynyt: 17 Kesä 2008, 09:34
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Kinnerin vuokraus/koekäyttö

Viesti Kirjoittaja TMS »

Tutun näköisiä kinnereitä ollut eilisen Kriittisellä pyöräretkellä http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... tso_kuvat/
Ketäköhän on pyörien puikoissa nykyisin?

(Kappas Terppa oli tämän ottanut esille jo tuolla muualla :oops: )

Vastaa Viestiin