Sivu 5/9

Re: L1e-A

Lähetetty: 30 Joulu 2015, 20:44
Kirjoittaja E-Cruiser

Hienoa kuulla että homma pelaa. Yes, tuo on hyvä suoja. Tuolla kulutuksella mitä sulla meni Oulun reissulla pääset aika tasan sen 50km. Kesällä hieman enemmän.
Se maksimikapa minkä akkuvalmistaja ilmoittaa on hieman teoreettinen. Todellinen käyttökelpoinen lukema on noin 5% pienempi. Se maksimikapa mitataan niin että akku ajetaan ihanteellisella purkuvirralla aivan tyhjäksi, mitä ei käytännön ajossa tapahdu eikä akku sitä kovin pitkään kestäisikään.
Se purkautuminen ei ole ihan myöskään lineaarista, vaan hieman kiihtyy loppua kohden siitä syystä että kun jännite laskee niin saman tehon aikaansaamiseksi tarvitaan suurempi virta.
Juu digitaalisten virtamittarien näyttö hyytyy jonkin verran pakkasessa, se on vähän hankalaa. Tänään omakin alkoi vähän hyytyä jo yhden asteen pakkasessa.
Nyt kun se akku on puolityhjä ajon jälkeen niin lataa täyteen vasta paria tuntia ennen kuin tarvitset sitä taas, niin se kestää paremmin. Jollei ole aikaisin aamulla lähtöä.

Re: L1e-A

Lähetetty: 30 Joulu 2015, 21:35
Kirjoittaja Vilijami

Eli jos ostan toisen samanlaisen akun, niin sillä yhdistelmällä pääsen sen 100km, mikä oli alunperin mulla vaatimus. Jos hommaa toisen akun, niin olisiko parempi kytkeä ne suoraan rinnan, vai vaihtokytkimen kautta?

Re: L1e-A

Lähetetty: 30 Joulu 2015, 21:50
Kirjoittaja samuel

Periaatteessa kannattais kytkeä rinnan koska silloin purkuvirta per akku puolittuu ja akut kestää pidempään.
Mutta sitten taas epäilemättä toisaalta, kun on ajanut yhden akun tyhjäksi niin sitten toisella vielä pääsee kotiin.

Tai niin kuin sukelluskäytössä kahdella erillisellä pullolla vedettäessä. Vaihdetaan aina kun on neljännes
kulunut, silloin tietää että molemmat toimii. (no, ontuva vertaus, akuista ei ole henki kiinni niin kuin hengityskaasuista)

Molempi parempi.

Re: L1e-A

Lähetetty: 30 Joulu 2015, 21:52
Kirjoittaja E-Cruiser
Vilijami kirjoitti:

Eli jos ostan toisen samanlaisen akun, niin sillä yhdistelmällä pääsen sen 100km, mikä oli alunperin mulla vaatimus. Jos hommaa toisen akun, niin olisiko parempi kytkeä ne suoraan rinnan, vai vaihtokytkimen kautta?

Nuo valmispaketit ovat vähän sellaisia kokonaisuuksia akkuvahteineen, että itse ajaisin niillä ehkä niin että ensin toinen suht loppuun ja sitten toinen täysi kiinni.
Vaihtokytkin on tavallaan vähän tarpeeton. Toki ne voi myös kytkeä suoraan rinnan. Sillä tavalla pyörä on alkumatkan pirteämpi kuin yhdellä täydellä akulla, koska jännitekyykky on pienempi.
Käyttämällä ne peräjälkeen erikseen saat matkan puolessavälissä taas pirteämmän pyörän.
Samuelilla on myös pointtinsa. Akut rasittuvat vähemmän rinnan kytkettyinä.
Rinnan kytkiessä täytyy vain olla aina sitten tarkkana että molempien akkujen varaustila on kytkettäessä sama. Käytännössähän yleensä aina täysi.
Kokonaisuutena rinnan kytkeminen kyllä taitaa voittaa. Rinnan kytkemällä akun täytenä säilytyksen aika minimoituu.

Re: L1e-A

Lähetetty: 30 Joulu 2015, 22:11
Kirjoittaja jviirret
E-Cruiser kirjoitti:

Nuo valmispaketit ovat vähän sellaisia kokonaisuuksia akkuvahteineen, että itse ajaisin niillä ehkä niin että ensin toinen suht loppuun ja sitten toinen täysi kiinni.

Näin minä toimisin. Jos lähtiessä tietää että lenkistä tulee lyhyempi niin ei haalaa turhaan toista akkua mukana. Pidemmille ottaa toisen akun mukaan ja vaihtaa kun eka hyytyy. Pyöräretkillä toinen voisi latautua majapaikassa (jos viettä useamman yön samassa paikassa) ja toinen olla pyörässä kiinni kun ajelee päivälenkkejä.
Rinnan kytkennässä on se huono puoli, että jos jompi kumpi akuista on huonompi niin se purkaa paremman akun samalle tasolle :( Uutenahan tämä ei ole ongelma, mutta ikääntyessään olisi ihme jos molemmat ikääntyisi samaa tahtia.

Jukka

Re: L1e-A

Lähetetty: 03 Tammi 2016, 21:59
Kirjoittaja Vilijami

Tämän päivän lenkillä kului 4,8Ah kun oli -12 pakkasta, sama lenkki ja sama ajotyyli muutama päivä sitten vei 3,7Ah -2 asteen pakkasessa.
Huomasin mielenkiintoisen asian, kun päivänvalossa sai paremmin selvää virtamittarista. Avustuksessa on kolme asentoa low-med-high. Low asennossa avustus loppuu 15km/h, med asennossa 20km/h ja high asenossa 25km/h. Paikoiltaan lähtiessä avustustasot tuntuvat melko samanlaisilta, joten onkohan huippunopeus ainut ero?

Re: L1e-A

Lähetetty: 03 Tammi 2016, 22:06
Kirjoittaja jviirret
Vilijami kirjoitti:

Tämän päivän lenkillä kului 4,8Ah kun oli -12 pakkasta, sama lenkki ja sama ajotyyli muutama päivä sitten vei 3,7Ah -2 asteen pakkasessa.

Omien kokemuksien mukaan pyörän kulku kangistuu noin 1%/1aste. Tuossa tapauksessa siis liikkuminen on vienyt 10% enemmän kapasiteettia, eli pitäisi olla n. 4,1Ah? Trikessä lämpötilan vaikutus varmaan vähän suurempi kun on kolme rengasta. Meneekö loppu sitten pakkasen heikentämän akun häviöihin vai tuliko vain poljettua vähän laiskemmin ;) Oliko sykemittaria?

Jukka

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 01:45
Kirjoittaja jori
Vilijami kirjoitti:

Tämän päivän lenkillä kului 4,8Ah kun oli -12 pakkasta, sama lenkki ja sama ajotyyli muutama päivä sitten vei 3,7Ah -2 asteen pakkasessa.
Huomasin mielenkiintoisen asian, kun päivänvalossa sai paremmin selvää virtamittarista. Avustuksessa on kolme asentoa low-med-high. Low asennossa avustus loppuu 15km/h, med asennossa 20km/h ja high asenossa 25km/h. Paikoiltaan lähtiessä avustustasot tuntuvat melko samanlaisilta, joten onkohan huippunopeus ainut ero?

Olisiko tuo "avustustaso" jännitteensäädin. Se toimii juuri noin. Loppuuko avustus kuin seinään, vai hitaasti hiipuen. Jos se loppuu äkkinäisesti, ei kyse ole jännitteensäätimestä.

Käytitkö mahdollisesti toisella kerralla suurempia vaihteita. Se saattaisi tehdä tuon verran huonomman hyötysuhteen takia, Jukan mainitseman pakkasen aiheuttaman vastuslisän lisäksi. Huomaa, että parhaan hyötysuhteen saat irti polkemalla pienellä vaihteella, jolloin kampien ja moottorin kierrokset ovat noin 80 % maksimista. Laitteessasi on myös melko suurivälityksinen alennusvaihde. Kannattaa laitella eristyskoppa kovilla pakkasilla paitsi akun myös moottorin päälle, sillä tuskin sitä Oulun talviolosuhteisiin on suunniteltu. Vaihteen voiteluaine jäykistyy kylmässä ja huonontaa voitelua ja hyötysuhdetta sekin.

Ei perhana, sinullahan oli napamoottori. EI sen hyötysuhde riipu käytetystä kadenssista, siis vaihteista, kuten keskiömoottorin tapauksessa. Jollain toisella oli uusi keskiömoottori. :oops:

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 08:15
Kirjoittaja E-Cruiser
jori kirjoitti:

Käytitkö mahdollisesti toisella kerralla suurempia vaihteita. Se saattaisi tehdä tuon verran huonomman hyötysuhteen takia, Jukan mainitseman pakkasen aiheuttaman vastuslisän lisäksi. Huomaa, että parhaan hyötysuhteen saat irti polkemalla pienellä vaihteella, jolloin kampien ja moottorin kierrokset ovat noin 80 % maksimista. Laitteessasi on myös melko suurivälityksinen alennusvaihde. Kannattaa laitella eristyskoppa kovilla pakkasilla paitsi akun myös moottorin päälle, sillä tuskin sitä Oulun talviolosuhteisiin on suunniteltu. Vaihteen voiteluaine jäykistyy kylmässä ja huonontaa voitelua ja hyötysuhdetta sekin.

Se on mun vanha suoraveto. Pakkanen tekee sille vain hyvää. Laakerien vierintäkitka toki lisääntynee pakkasessa.
Virtaa kuluu enemmän kylmässä, niin siinä vain käy. Itse huomasin eron jo +10C ja +0C välillä.
Riippuu setin sukupolvesta, minkälainen rajoitussysteemi noissa on. Omassa on erilainen kuin Viijamin setissä.
Omassa avustustaso ei vaikuta nopeuteen suoraan. Nopeusrajoitin on erillinen toiminto. Vilijamin setissä avustustaso on käytännössä rajoittimen säätö.
Moottorityyppejä ja settien eri sukupolvia on jo sen verran että mitään yleistä näistä on jo vaikea sanoa. Jokainen setti on vähän omansa.
Ajotyylikin toki vaikuttaa paljon. Suoravedolla virtaa vie etenkin kova vedätys hitaalla nopeudella.

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 10:05

Olisiko niin, että Vilijamilla avustustaso vaikuttaa (vaihtaa) kiinteän jännitetason jännitteen toiseksi ja uudemmassa, sinun nykyisessä, ohjaimessasi avustustason säätö mittaa virtaa ja rajoittaa sitä. Olisi kiinnostavaa nähdä käyrät moottorinohjainten antamista virroista ja jännitteistä mitattuna paikaltaan lähteneistä kiihdytyksistä. Osaakos kenenkään sähkönmittauslaite piirtää käyrää? :?

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 10:22

Jotenkin noin sen täytyy mennä. Vilijamin setin avustustason säätö rajoittaa jännitettä, mun setin avustustason säätö rajoittaa virtaa. Nopeusrajoitin on sitten erikseen säädettävä jännitteenrajoitin, ja kaasu ohittaa kaikki rajoittimet molemmissa seteissä.
Olen jo pitempään miettinyt viedä joku päivä Gatin dynamometriin. Tehokäyrä olisi mielenkiintoista nähdä. Moottoripyörien dynoihin tosin kinneriä saattaa olla vähän vaikea parkkeerata.
Kyllä se Vilijamin setti mun muistikuvan mukaan kolmosasennolla jonkin verran lujempaa tempoi, ainakin tuntui siltä. Tuntuman ero tuli varmaan jännitteen erosta.

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 10:33

Et sinä dynamometriä tarvitse, voit käyttää Järmälän Arin merkintälaskumetodia, jolla saat vielä kaupan päälle vierintävastuksen ja ilmanvaskusenkin analysoitua. Arin metodi on alun perin tehty kulkuvastusten selvittämiseksi ja perustuu saman tasaisen tienpätkän rullaamiseen edestakaisin. Samaa menetelmää voi soveltaa dynamometrinä ajamalla molempiin suuntiin sama pätkä tietä kiihdyttäen paikaltaan. Varusteina tarvitset vain GPS-laitteen, joka kirjoittaa tiedostoa sijainnista ja nopeudesta ja sen piirtävän (tallentavan) virta/jännite-mittarin.

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 12:34
Kirjoittaja Vilijami

Avustus loppuu hyvin pehmeästi, mahdoton sanoa missä vaiheessa avustus loppuu, jos ei ole virtamittaria.
High asennossa tuntuu tosiaan kiskovan kovempaa, mutta mielestäni se johtuu siitä, että low asennolla maksiminopeus saavutetaan jo toisella polkaisulla. Varsinainen liikkeellelähtö on aikalailla samantuntuinen.

Re: L1e-A

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 15:51
Kirjoittaja jori
Vilijami kirjoitti:

Avustus loppuu hyvin pehmeästi, mahdoton sanoa missä vaiheessa avustus loppuu, jos ei ole virtamittaria.
High asennossa tuntuu tosiaan kiskovan kovempaa, mutta mielestäni se johtuu siitä, että low asennolla maksiminopeus saavutetaan jo toisella polkaisulla. Varsinainen liikkeellelähtö on aikalailla samantuntuinen.

Viittaa juuri tuohon arvaamaani jänniterajoitukseen.
Kuva
Jännitteen lasku aiheuttaa samassa suhteessa nopeuden ja virran laskun, eli tuo sininen virtakuvaaja siirtyy saman suuntaisena alemmas, jolloin tietenkin yhtaikaisesti hyötysuhde ja tehokäyrät siirtyvät vasemmalle. Se tarkoittaa, että hyvä hyötysuhde saavutetaan pienemmällä nopeudella, samoin maksimivirta ja momentti vähenevät vastaavasti. Esim. 20% pienempi nopeus on erittäin helppo huomata, mutta 20% pienempi kiihtyvyys selvästi vaikeampi. Joka tapauksessa akkua säästää avustuksen pienentäminen kahdesta syystä, sekä vastustehon pienenemisenä, että hyötysuhteen maksimin siirtymisenä lähemmäs ajonopeutta.

Re: L1e-A

Lähetetty: 05 Tammi 2016, 00:05
Kirjoittaja Puusilmä

Yksinkertainen on kaunista.

http://www.meijsmotorman.com

Ei varsinaisesti polkupyörä, mutta helppo peli rakentaa, ainakin tämän foorumin osaajien parissa. Nojapyörän kun tekisi samalla idealla saisi varmaan lisäkilometrejä maantieajossa paremman ilmanvastuksen vuoksi.

Olenkohan ymmärtänyt oikein, että tuo max 25 km tunnissa kulkeva versio saisi ajaa pyöräteillä?

AAh, eipä kelpaa. Mottoriteho on 2000W. :cry: