Sivu 1/4

Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 16 Touko 2014, 00:05
Kirjoittaja tm

Lauantaina 24.5.2014 olisi suurella todennäköisyydellä mahdollista päästä testiradalle ajelemaan.

Alustavan aikataulun mukaan aloitus klo 9 ja lopetus aamupäivän osalta n. klo 11-11:30, riippuen siitä mihin aikaan Nokian UA:n porukkaa alkaa saapua paikalle. Iltapäivällä radalle voisi päästä jälleen takaisin alustavasti klo 15-16 välillä, jonka jälkeen rata olisi käytettävissä iltamyöhään.

Näin siis jos kiinnostusta ilmenee. Kivistön Jukka on näillä tiedoin tulossa ulkoiluttamaan Ristrettoa aamupäivällä, jos sää sallii.

Paikanpäällä on mahdollista kokeilla myös meikäläisen takaohjattua trikeprotoa.

Paikalle aikovat ilmoittakoot aikomuksistaan ja aikatauluistaan etukäteen, portilla ei ole päivystystä.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 16 Touko 2014, 08:51
Kirjoittaja Pastori

Sattuuko sitten tohon kesäkuulle ratapäivää. Mä olen mestoilla joten voisi käydä kokeileen. Toi on viikon etuajassa.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 16 Touko 2014, 11:43
Kirjoittaja samuel

Kovasti tekis mieli tulla, täytyy kattoo muksun balettijuhlan aikataulut jos kenraaliharjoituksen ja esityksen väli sattuis tuohon kohtaan.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 16 Touko 2014, 19:58
Kirjoittaja Nojailija

Kivaa :D ! Tulen ajamaan NoComilla vetoja noin kello 9-11. iltapäiväksi en jää.
Tarkoitaa siis että PK seudulta lähtee aika iso ajoneuvo aamulla ja mukaan mahtuu muitakin


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 16 Touko 2014, 23:27
Kirjoittaja tm
Pastori kirjoitti:

Sattuuko sitten tohon kesäkuulle ratapäivää...

Ei ole vielä mitään suunnitelmia kesäkuulle, katsotaan.
Kyllä trikeä voi kokeilla myöhemmin ihan pyörä/maantielläkin, ei vaadi välttämättä rataa.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 23 Touko 2014, 15:35
Kirjoittaja tm

Jukka ilmoitteli ettei pääse, joten Ristrettoa ei radalla nähdä tällä kertaa.
Huomenna klo 9 aloitellaan, ainakin Nojailija on saapumassa paikalle.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 23 Touko 2014, 20:56
Kirjoittaja Wacky

Mä oon tulossa Nojailijan kanssa joten saadaan sinne pari nopeaa paikalle


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 23 Touko 2014, 21:01
Kirjoittaja tm
Wacky kirjoitti:

Mä oon tulossa Nojailijan kanssa joten saadaan sinne pari nopeaa paikalle

Hienoa! Meikäläinen toimii pujottelukeppinä, eli kierrän rataa omaan hitaaseen tahtiini trike-protolla.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 23 Touko 2014, 21:47
Kirjoittaja jori

Tulen myös katsomaan takaohjattavaa. Pääsen joskus kymmenen kieppeillä.
Harmi, kun lähdette sieltä etelästä noin aikaisin. Ostin nimittäin tori.fin kautta Ruohonleikkurin Tuusulan Lahtelasta. Olisi varmaan tullut teidän kyydissä Tampereelle, jos olisin saanut luovutuksen järjestettyä. Ei kuitenkaan taida onnistua noin aikaisin. :roll:


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 09 Kesä 2014, 22:29
Kirjoittaja tm

Alustava ratavaraus ensi lauantaille 14.6.2014. Varmistunee lähipäivinä.

Aikataulu kuten aiemmin, eli aloitus aamulla tarpeen mukaan (ei kuitenkaan ennen klo 8:aa) ja lopetus aamupäivän osalta n. klo 11-11:30.
Tarvittaessa myös iltapäivä käytettävissä, alkaen n. klo 15, jonka jälkeen rata olisi käytettävissä iltamyöhään.

Paikalle aikovat ilmoittakoot aikomuksistaan ja aikatauluistaan etukäteen, portilla ei ole päivystystä.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 09 Kesä 2014, 23:55
Kirjoittaja Pastori

Hehee.

Mä yritän uudelleen tota Pirkkaa yöpyöräilyn merkeissä. Sehän loppuu viimeistään 0600 - joten siitähän kerkeis hyvin sitten tekemään kevyttä palauttavaa vetoharjoittelua 0800 radalle :) ehkä mä tuun piipahtaan ja keittämään aamukahvia. Käsi pystyyn kuka haluaa! Tarkoitus olisi sitten - mikäli olen vielä toimintakunnossa, jatkaa matkaa Iittalaan.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 10 Kesä 2014, 00:18
Kirjoittaja tm
Pastori kirjoitti:

...ehkä mä tuun piipahtaan ja keittämään aamukahvia...

Varaa sitten kahvinkeitin mukaan omasta takaa, sisälle huoltorakennukseen ei näiden ratapäivien yhteydessä päästä.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 10 Kesä 2014, 08:48
Kirjoittaja Pastori
tm kirjoitti:
Pastori kirjoitti:

...ehkä mä tuun piipahtaan ja keittämään aamukahvia...

Varaa sitten kahvinkeitin mukaan omasta takaa, sisälle huoltorakennukseen ei näiden ratapäivien yhteydessä päästä.

Joo. Mä olin aatellu ottaa Primuksen vedenkeittoon ja ihan vaan Harion valutukseen. Vettä kans pittiriittisen.


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 10 Kesä 2014, 13:55
Kirjoittaja tm

Joo tuli tieto, että radalla on muuta aktiviteettia klo 17 asti.
Eli vain ilta olisi vapaa -> taidetaan perua...


Re: Ratapäivä Nokialla

Lähetetty: 29 Syys 2014, 22:35
Kirjoittaja samuel

Vieläkö tälle syksylle mahtais onnistua rataharjoittelu?
Olis kiva päästä testaamaan kampilyhennyksen vaikutuksia ''vakioiduissa'' olosuhteissa.