Sivu 1/20

Fatbike-nojakki

Lähetetty: 11 Marras 2013, 17:31
Kirjoittaja tm

Läskipyörän kiekot ja etuhaarukka ovat jo liian kauan tallin nurkassa odottaneet fillaria (runkoa) ympärilleen, tänä talvena olisi korkein aika aktivoitua tässä asiassa. Pitkään on ollut aikomus rakentaa pystyfillarin runko (teräksestä hitsaamalla), mutta mm. mhelanderin maastonojakkikokemukset on saanut ajatukset kallistumaan aina välillä nojakin suuntaan. Taas on sellainen "jalat edellä" -vaihe menossa :) .

Optima-retkinojakissa taannoin kokeilin tuota läskietukiekkoa ja -haarukkaa, mutta jäi fiilis, että etukiekko oli liian takana eli etukautta ympäri -fiilis oli möykkyisellä alustalla läsnä. Siispä ajatuksissa olisi lykätä etupyörää reilusti eteenpäin niin, että kampikeskiö olisi vain hieman emäputken etupuolella. Ohjaus samalla tavalla epäsuorasti kuin mhelanderin offroad-vehkeessä. Taakse sen verran joustoa, ettei montut iske liiaksi selkään. Olemassa oleva Surly Pugsleyn etuhaarukka on jäykkä, joten täysjoustoa ei tästä vekottimesta tulisi, ainakaan alkuvaiheessa.

Runkomateriaaliksi tulisi ainakin kokeiluvaiheessa teräs, luultavasti ihan peruslaatua rautakaupasta. Tai sitten seinämältään ohuempaa (=kevyempää) putkea esim. Ceewaylta. Alumiinin hitsauksesta ei ole kokemusta, ja kuiturunkokin saanee vielä odottaa vuoroaan.

Tarvii hahmotella jotain julkaisukelpoista, niin pääsette kommentoimaan. Oman mieleni mukaan mahdollisessa rakennusprojektissa tulisin etenemään, joten ei pidä välittää, jos hyvät ohjeet ja vinkit kaikuvat kuuroille korville :D .


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 11 Marras 2013, 18:19
Kirjoittaja Wacky

Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ketjulinjaan kun suunnittelet runkoa. Muuten käy helposti niin että läskit mahtuu alle, mutta ketjua ei saa kulkemaan ilman että ottaa renkaaseen jatkuvasti.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 11 Marras 2013, 22:21
Kirjoittaja tm

Alla hahmotelmaa. Ei mikään linjakas kaunotar, mutta sellaista tuskin saakaan tuollaisesta epäsuoralla yläohjauksella varustetusta.

Läskipyörätyyliin keskiöputki olisi 100 mm leveä normaalin 68-millisen sijaan. Ei mahdu muuten kammet ja kengät etuhaarukan ja -pyörän sivulle.

Takajousitusta ajattelin yksinivelisenä ilman ylimääräisiä linkkuja.

Kuvassa runkoputken halkaisija 50 mm, ehkä aavistuksen pienempikin riittäisi.
Mistäs löytyisi 50x1,5 putkea? Parissa "lähikaupassa" näkyy olevan vain parin millin seinämällä.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 11 Marras 2013, 22:37
Kirjoittaja Pastori
tm kirjoitti:

Mistäs löytyisi 50x1,5 putkea? Parissa "lähikaupassa" näkyy olevan vain parin millin seinämällä.

Tuonko mä sulle Joensuusta pätkän? Mä tulen ensiviikolla piipahtaan, kulkee helposti. Pitäis ottaa itellekin, joten tulis haettua.

EDIT: Nojanalle tilasi jo pätkän emäputkea. Joten pilkon putkia enivei.

Hankitko valmiina sen 100mm keskiönpätkän. Tää lähtis kimppaan jos tilaat/teet/teetät.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 03:35
Kirjoittaja jviirret
tm kirjoitti:

Mistäs löytyisi 50x1,5 putkea? Parissa "lähikaupassa" näkyy olevan vain parin millin seinämällä.

Biltemassa? Tämä on mun mielestä 2", eli 50,6x1,6mm http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/A ... -M-798416/
Ei kannata tuon "tiedon" varassa ostaa vaan käydä mittaan. Kallistakin on, mutta jos ei muualta saa/löydy...

Jukka


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 06:12
Kirjoittaja Nojanalle

Käyppä Romu Soinilla Tampereella. :shock:http://www.finder.fi/Romuliikkeit%C3%A4 ... nta/108641


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 07:38
Kirjoittaja PW

Voisko tähän kirjotella ylös, mistä noita erikoisesti lihavaan pyörään tarvittavia osia?
Keskiö jo mainittiin, kiekot, renkaat, tarvitaanko muuta läskiä ?

Petri


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 07:43
Kirjoittaja tm
Nojanalle kirjoitti:

Käyppä Romu Soinilla Tampereella. :shock:http://www.finder.fi/Romuliikkeit%C3%A4 ... nta/108641

Rautasoinin varastotavarana ei löydy, eikä toisessakaan "lähikaupassa" näkynyt:
http://www.rautasoini.fi/
http://tampereenterasmyynti.fi/Etusivu.php

Pastori, putkitarjous kiinnostaa. 100 mm:n keskiöputkia on muistaakseni pari kappaletta, tarvii tarkistaa. Toinen joutaa sulle, on normaalilla brittikierteellä. Tilasin taannoin Ceewaylta.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 08:43
Kirjoittaja Nojanalle

50.8/1.5 löytyy Jyväskylästä / Jämsässä teräsmyynti Kuusaankoski oy. Kuriiri vois varmaan hakee, kun ajaa ohitte sinne S:oon. :mrgreen: Voin tietysti hakee valmiiksi sen pitusen pätkän , jos kuljetuksen aikataulu ei ole sopiva. Kun kerrot montako metriä , tai salkoo. :wink:


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 08:47
Kirjoittaja mhelander
PW kirjoitti:

Voisko tähän kirjotella ylös, mistä noita erikoisesti lihavaan pyörään tarvittavia osia?
Keskiö jo mainittiin, kiekot, renkaat, tarvitaanko muuta läskiä ?

Eihän niihin muuta tarvi, tietysti vielä läskin etuhaarukka mihin mahtuu pyörimään.

Ketjulinjassa on hyvä ottaa huomioon avovaihteistossa renkaan suurempi leveys, ehkä optimaalisempi on hankkia 135mm:n normaalin takanavan sijaan 170+ leveä johon vanne puolataan keskelle laippoja ja ketjut mahtuvat paremmin kulkemaan suoraan renkaan ohi. Kun vielä keskiön leveys kasvaa 68 -> 100mm niin vetopuolen taittopyörän saa sopivasti sivummalle ja silti ketjulinja on kutakuinkin suora keskeltä keskelle (mutu).

Mitä tulee vaihteistoon, jos joutuu uudet osat ostamaan niin itse voisin ehkä harkita jopa 1x10 pohjalta. Läskillä tuskin niin kovaa pääsee että isompaa etulehteä tarvii, 30-32 piikkinen eteen ja 11-34 tai -36 taakse.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 09:56
Kirjoittaja Jarcco

Puuilossa on 50 mm putkea, jonka seinämä melko varmasti on 1,5 mm. Ainakin Vantaan myymälässä.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 10:10
Kirjoittaja Wacky

32-11 välitys riittää just tasaisella, mutta alamäessä loppuu kesken usein. Ittellä on 3x10 42-32-32/11-36
Tuo pieni etulehti on kiva kun voi pyöritellä rauhassa pienelläkin nopeudella.


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 10:10
Kirjoittaja samuel

Täytyi ihan motonettiin soittaa kun siellä kattelin kesämmällä suoria pakoputkia.
Esim: tämä 2 metrinen putki on yli 1mm mutta alle 1.5mm seinämällä.
Myyjä olis ilmeisesti tarvinnut lasit kun ei tuon tarkemmin saanut katottua... :)


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 12:02
Kirjoittaja mhelander
Wacky kirjoitti:

32-11 välitys riittää just tasaisella, mutta alamäessä loppuu kesken usein. Ittellä on 3x10 42-32-32/11-36
Tuo pieni etulehti on kiva kun voi pyöritellä rauhassa pienelläkin nopeudella.

Toivottavasti se pienin on 22-piikkinen :roll: :D.

No se, täällähän ei ole niitä alamäkiä kun piti käydä Syötteellä hurjastelemassa omalla ;) siinähän on 25/34 edessä ja 11-32 takana. Vielä ei ole kukaan tasaisella (maastossa) jättäny vauhtien suhteen ja kaikista on menty ylös mistä ajamalla vaan pääsee. Toki takana on 50-622 rengaskoko (tai 57-622).

Mutta paksuttelusta ei ole kokemusta. Muutenkin tulee ajettua nuo mäet vaikka kisasykkeillä kunhan ylös vaan pääsee...


Re: Fatbike-nojakki

Lähetetty: 12 Marras 2013, 12:04
Kirjoittaja mhelander
Jarcco kirjoitti:

Puuilossa on 50 mm putkea, jonka seinämä melko varmasti on 1,5 mm. Ainakin Vantaan myymälässä.

samuel kirjoitti:

Täytyi ihan motonettiin soittaa kun siellä kattelin kesämmällä suoria pakoputkia.
Esim: tämä 2 metrinen putki on yli 1mm mutta alle 1.5mm seinämällä.
Myyjä olis ilmeisesti tarvinnut lasit kun ei tuon tarkemmin saanut katottua... :)

Itsekin olen tällä rakentelijan silmällä (ja jenkkirassin putkistojen korjaus mielessä) katsellut kaikkialla mihin hintaan pakoputkia löytyy. Ovat turkaset vähän hinnan kirossa näissä kaikissa... ei toki paljoa tee fillarin rungolle mutta sille jenkille siitäkin edestä.