Savenmaan Matkaaja

Täällä voit keskustella eri pyörämalleista tai kysyä vaikka neuvoa, jos valinta tuottaa vaikeuksia.
mmikkone
Viestit: 8
Liittynyt: 08 Heinä 2009, 14:01

Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja mmikkone » 22 Maalis 2011, 21:58

Tänään tuli Savenmaalta lähetys ja sen mukana "Matkaaja". Se on ensimmäinen nojapyöräni. Oli matala kynnys ostaa, kun maksoi vain 300e+lähetyskulut.

Peruskokoaminen oli helpohkoa. Etupyörän paikalleen asettamisessa tarvittiin muutama vasaran kopautus, koska lovi, johon akseli menee, oli liian ahdas. Penkin tuen takakisko oli ottanut kovan iskun jostain (kuljetuksesta?) ja oli vääntynyt niin, että tukea ei saanut kunnolla paikalleen. Tein tästä reklamaation Savenmaalle kuvineen ja asia on vielä kesken, joten tästä ei sen enempää tällä kertaa. Onneksi penkkiä voi säätää myös penkin takana olevan kiskon avulla.

Sitten alkoi virittely. Penkkiä piti siirtää moneen otteeseen ja tässä olivat mukavasti apuna kätevät pikalukot. Heiveröisen oloisia ovat tosin, niin kuin vähän kaikki tilpehööri tässä pyörässä kuten esim. vaihteet, jarrut, soittokello, heijastimet ja polkimet. Täytyy vain yrittää varovasti vääntää lukkoja, mutta kuitenkin tarpeeksi tiukalle. En saanut loppujen lopuksi penkkiä itselleni aivan sopivaksi, mutta minulla onkin herkkä takamus. Pitää yrittää laittaa vaahtomuovia lisäpehmukkeeksi istuinosaan ja ristiselän kohdalle tueksi. Lisäksi olisin halunnut selkänojan vähän kenompaan, mutta LIIAN LYHYT ohjaustanko tekee ohjaamisen silloin vaikeaksi. Onko minulla sitten lyhyet kädet vai mitä... Yritin pidentää ohjaustankoa kääntämällä ohjaustangon pidikkeen ympäri ja kääntämällä ohjaustankoa niin vaakasuoraan kuin mahdollista ja tämä auttoi riittävästi. Jos vielä saisin taivutettua hantaakeja suorempaan, niin voisin varmaan laittaa selkänojaakin vähän kenompaan.

Olin lukenut netistä vastaavista amerikassa myytävistä pyöristä, että välitykset ovat aivan liian pienet, mutta minulle ne kyllä riittävät. Jotkin raportoivat siitä, että etuvaihdetta ei saanut millään isoimmalle (vai oliko se pienimmälle) vaihteelle, mutta minulla se kyllä meni kaikille vaihteille. Eihän nuo vaihteet nyt todellakaan huiput ole, mutta olin pelännyt pahempaa. Isoimmalla vaihteella kuului ketjusta ratinaa jostain. Täytyy vielä tutkia tarkemmin mistä se kuului. Paikalla ollessa ketju ei kyllä näyttänyt ottavan mihinkään kiinni??? Etummaisilta rattailta ketju hyppäsi pari kertaa pois rivakasti vaihtaessa, joten täytyy yrittää vielä säätää etuvaihdetta.

Yleisarvosanaksi antaisin välttävä ja hintalaatusuhteeksi melko hyvä. Runko on mielestäni hyvä ja jos tuohon investoisi parilla satkulla parempia osia, niin saisi jo hyvän pyörän. Itse olen tällä kokemuksella tyytyväinen, kun en ole hifistelijä.

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11895
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jviirret » 22 Maalis 2011, 23:41

Vihdoinkin kokemuksia tästä, kiitos, ja jatkahan raporointia jos jotakin yllättävää tai yllättämätöntä ilmenee.

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
joe67
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 384
Liittynyt: 13 Maalis 2007, 20:00
Paikkakunta: Sodankylä

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja joe67 » 23 Maalis 2011, 00:12

Onnittelut uudesta nojakista ja tervetuloa meidän nojakistien alati kasvavaan joukkoon :D . Jos vielä kuvan saisit henkilöstä pyörän kyydissä niin loistavaa. Kuva pyörästä ilman ajajaa ei kerro ainakaan mulle kaikkea.
...ja nyt on iloinen Einari sekun pyörä ei narise...

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2581
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja tavasti » 23 Maalis 2011, 09:34

joe67 kirjoitti:Jos vielä kuvan saisit henkilöstä pyörän kyydissä niin loistavaa. Kuva pyörästä ilman ajajaa ei kerro ainakaan mulle kaikkea.

Itsellä sama vika. Pelkästä pyörästä en minä ainakaan saa täyttä kuvaa millainenkas ajoasento siinä nyt onkaan.
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11895
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jviirret » 23 Maalis 2011, 10:44

No kyllä noista alkuperäisitä sivukuvista jonkun käsityksen saa:

Kuva

Tätähän myydään jenkeissä wal mart:sta hyper insight fitnes bike nimellä. Ajoasento siis hyvin pysty, melkein kuin CF. Varmasti siis helppo ajaa, mutta ei mikään nopeusennätyspyörä. Mikäli tuota selkänojaa tuosta paljon kallistaa niin polkeminen ei ole kovinkaan tehokasta, vaikka siis sarvet sallisivat takakenomman asennon.
Nyt tämän myyntinimi on muuten Saven Kenopyörä: http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedServ ... %B6r%C3%A4

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
joe67
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 384
Liittynyt: 13 Maalis 2007, 20:00
Paikkakunta: Sodankylä

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja joe67 » 23 Maalis 2011, 23:11

Saven sivuilla oli video ja sen perusteella ei tullu kovin hyvää kuvaa ajettavuudesta ja ajoasennosta, tai sitte videoon oli valittu väärä tyyppi. Rento fiiilis ei välittyny.
...ja nyt on iloinen Einari sekun pyörä ei narise...

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11895
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jviirret » 23 Maalis 2011, 23:25

joe67 kirjoitti:Saven sivuilla oli video ja sen perusteella ei tullu kovin hyvää kuvaa ajettavuudesta ja ajoasennosta, tai sitte videoon oli valittu väärä tyyppi. Rento fiiilis ei välittyny.


Joo, ei todellakaan. Kuski oli varmasti ensimmäistä kertaa nojapyörän selässä. Miksi tällaisia edes nettiin laitetaan, todella luotaan työntävän näköistä menoa.

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

mmikkone
Viestit: 8
Liittynyt: 08 Heinä 2009, 14:01

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja mmikkone » 25 Maalis 2011, 14:59

No niin. Nyt olisi kuvaa tarjolla. Päätin tehdä pyörään sovitekappaleen ohjaustangolle, kun päättelin, että kädensijojen suoristaminen on hankalaa eikä se välttämättä tuo tarpeeksi korjausta asiaan. Sillä sain selkänojan ihan taka-asentoon ja nyt asento on ah niin mukava. Penkille laitoin lisää pehmuketta. Ihan vain vaahtomuovia muovipussiin. On tosi pehmeä pitsipyllylleni :)

Iskun saanut penkin tuen kisko sovittiin Savenmaan kanssa. Kertakorvaus 25e on linjassa sen kanssa mitä etukäteen kuvittelinkin vahingon arvon olevan eli olen tyytyväinen. :)

Kuvien ottamisen jälkeen siirsin vielä penkkiä pari senttiä eteenpäin, mutta tuollakin asetuksella kävin parin kilsan lenkin ajelemassa ja oli kyllä lokoista menoa :D

025 (Small).JPG

026 (Small).JPG

023 (Small).JPG

024 (Small).JPG

mmikkone
Viestit: 8
Liittynyt: 08 Heinä 2009, 14:01

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja mmikkone » 25 Maalis 2011, 15:09

Ai niin. Unohtui sanoa, että suurimmalla vaihteella esiintynyt ketjun ratinan syy selvisi. Ketju ottaa siihen joustohaarukkaan kiinni. Haarukkaa on taivutettu puoliympyräksi pois ketjun tieltä, mutta ei tarpeeksi. Teippasin siihen muovia suojaksi.

Ja sitten sen penkin kiskon taivutus onnistui hyvin myös. Tarvittiin isot putkipihdit. Laitoin pahvia pihtien ja kiskon väliin, niin ei maali lähtenyt.

terje
Viestit: 19
Liittynyt: 03 Heinä 2009, 10:12

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja terje » 09 Huhti 2011, 13:03

Matkaaja oli tänään Espoossa Game Bikessä nähtävillä. Kauppa sijaitsee Ison Omenan vieressä.

Avatar
ajou
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 665
Liittynyt: 26 Marras 2006, 21:24
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja ajou » 15 Touko 2011, 20:01

Tulipa minunkin hankittua Matkaaja, kun oli vantaalaisessa liikkeessä hintaan 199€
Asennuksessa etuhaarukan kanssa minullakin pientä säätämistä, muuten ihan OK.
Välitykset vaihdan kyllä. Oltiin vaimon kanssa liikkeellä ja hän ajoi omalla 7v pystypyörällään. Meillä oli vauhtia vasta noin 22 km/h ja minulla oli raskain vaihde (suurin edessä ja pienin takana) ja hänellä 5. Minun piti polkea aavistuksen tiheämpää tahtia kuin hänen, jotta pysyimme samassa vauhdissa.
Tuosta kuvasta näkee melko pytyn ajoasennon, mutta lyhyenä n.170 cm ei ohjaustankoon muuten oikein ylety.
Kuva
Siispä myös minun pitää viritellä tuota ohjaustangon kiinnitystä, jotta saan sen lähemmäksi ajajaa.
Nämä asiat kun saadaan kuntoon, niin tällä on hyvä cruisailla. Ihan matka-ajoon en tätä hankkinutkaan, tuolla alaohjattavalla TW-Bentilläni kun on vaan hankalaa kääntyillä ahtaissa paikoissa ja hiljaisilla nopeuksilla, eli esim kauppareissuilla täällä Vantaalla ja Keravalla.

PS Kateprojektini pääsee taas vaihtiin, kunhan kesälomat kolmen viikon päästä alkavat.

Arto
Terveisin Artsi
Arto Joutsimäki
Joutsimäet Oy - (Kaarikinneri Oy - Arcusvelomobile Ltd)
050-4655 657
2001 Flevotrike/bike - 2003 TW Bent - 2005 käsintehty trike - 2013 ICE Adventure - 2014 ICE Sprint Bafang ja Arcus velomobiilikate

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 10397
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jori » 15 Touko 2011, 21:03

Minkälaiseen silmukaan täytyy markkinatalouden aika-avaruuden kiertyä, että tällainen varsin työläästi valmistettava pyörä voi saada noin halvan myyntihinnan, kun varmaankin samoissa tehtaissa paljon yksinkertaisemmin rakennettavia pyöriä hinnoitellaan huomattavasti korkeammalle hintatasolle. Jos tuosta nyt vaikka laskisi rungon osien lukumäärän ja hitsisauman metrimäärän, ylittäisi se lähes kaikkien perusnojakkien vastaavat. Turha vedota Kiinassa valmistamiseen, siellä tehdään ne yksinkertaisemmatkin pyörät. Osaako joku valaista asiaa. Onko tässä kyse jostain konkurssipesän myynnistä vai mistä.
Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11895
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jviirret » 15 Touko 2011, 21:36

jori kirjoitti:Minkälaiseen silmukaan täytyy markkinatalouden aika-avaruuden kiertyä, että tällainen varsin työläästi valmistettava pyörä voi saada noin halvan myyntihinnan, kun varmaankin samoissa tehtaissa paljon yksinkertaisemmin rakennettavia pyöriä hinnoitellaan huomattavasti korkeammalle hintatasolle. Jos tuosta nyt vaikka laskisi rungon osien lukumäärän ja hitsisauman metrimäärän, ylittäisi se lähes kaikkien perusnojakkien vastaavat. Turha vedota Kiinassa valmistamiseen, siellä tehdään ne yksinkertaisemmatkin pyörät. Osaako joku valaista asiaa. Onko tässä kyse jostain konkurssipesän myynnistä vai mistä.


Pyörä on sama jota mm. walmart myy, se on käsittääkseni mailman suurin kauppaketju. Eli tarviiko olla muuta selitystä kuin suuri tuotantomäärä ja jokaisen osan kohdalla halvin mahdollinen vaihtoehto? Biltema myy vastaavilla osilla kasattua maastopyörää 99eurolla, eli puoleen hintaan.

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 10397
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jori » 15 Touko 2011, 21:42

jviirret kirjoitti:
jori kirjoitti:Minkälaiseen silmukaan täytyy markkinatalouden aika-avaruuden kiertyä, että tällainen varsin työläästi valmistettava pyörä voi saada noin halvan myyntihinnan, kun varmaankin samoissa tehtaissa paljon yksinkertaisemmin rakennettavia pyöriä hinnoitellaan huomattavasti korkeammalle hintatasolle. Jos tuosta nyt vaikka laskisi rungon osien lukumäärän ja hitsisauman metrimäärän, ylittäisi se lähes kaikkien perusnojakkien vastaavat. Turha vedota Kiinassa valmistamiseen, siellä tehdään ne yksinkertaisemmatkin pyörät. Osaako joku valaista asiaa. Onko tässä kyse jostain konkurssipesän myynnistä vai mistä.


Pyörä on sama jota mm. walmart myy, se on käsittääkseni mailman suurin kauppaketju. Eli tarviiko olla muuta selitystä kuin suuri tuotantomäärä ja jokaisen osan kohdalla halvin mahdollinen vaihtoehto? Biltema myy vastaavilla osilla kasattua maastopyörää 99eurolla, eli puoleen hintaan.

Jukka

Ai jaa, se ei ollutkaan sen kummallisempi kupru. Jos se on Walmartin tilaama, niitä on tehty sellainen määrä, että se kyllä näkyy hinnassa. Ei kuitenkaan niin paljon ole tehty, kuin niitä maastopyöriä. :) Ajatelkaapas, jos se Walmartti tilaisi jotain yksinkertaisempaa nojismallia saman satsin. Sitten olisi peruspyöriä joka miehelle, eikä tarvitsisi itkeä hintaa. - Minunkaan. :mrgreen:
Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11895
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Savenmaan Matkaaja

ViestiKirjoittaja jviirret » 15 Touko 2011, 21:55

jori kirjoitti:
jviirret kirjoitti:
jori kirjoitti:Minkälaiseen silmukaan täytyy markkinatalouden aika-avaruuden kiertyä, että tällainen varsin työläästi valmistettava pyörä voi saada noin halvan myyntihinnan, kun varmaankin samoissa tehtaissa paljon yksinkertaisemmin rakennettavia pyöriä hinnoitellaan huomattavasti korkeammalle hintatasolle. Jos tuosta nyt vaikka laskisi rungon osien lukumäärän ja hitsisauman metrimäärän, ylittäisi se lähes kaikkien perusnojakkien vastaavat. Turha vedota Kiinassa valmistamiseen, siellä tehdään ne yksinkertaisemmatkin pyörät. Osaako joku valaista asiaa. Onko tässä kyse jostain konkurssipesän myynnistä vai mistä.


Pyörä on sama jota mm. walmart myy, se on käsittääkseni mailman suurin kauppaketju. Eli tarviiko olla muuta selitystä kuin suuri tuotantomäärä ja jokaisen osan kohdalla halvin mahdollinen vaihtoehto? Biltema myy vastaavilla osilla kasattua maastopyörää 99eurolla, eli puoleen hintaan.

Jukka

Ai jaa, se ei ollutkaan sen kummallisempi kupru. Jos se on Walmartin tilaama, niitä on tehty sellainen määrä, että se kyllä näkyy hinnassa. Ei kuitenkaan niin paljon ole tehty, kuin niitä maastopyöriä. :) Ajatelkaapas, jos se Walmartti tilaisi jotain yksinkertaisempaa nojismallia saman satsin. Sitten olisi peruspyöriä joka miehelle, eikä tarvitsisi itkeä hintaa. - Minunkaan. :mrgreen:


Voi tässä olla vielä lisänä joku "loppuvaraston myynti" kun walmartin sivuilta en enää pyörää löytänyt. Viime kesänä vielä oli ja silloinhan Savenmaan hintakin oli 299:-
Brol:n blogista löytyy tuosta vielä maininta: http://www.bentrideronline.com/?p=1421

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...


Palaa sivulle “Nojapyörän valinta”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija