Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

Nojapyörä kuntoilu ja urheilu välineenä. Keskustelua nopeudesta, ajotekniikasta yms. Ja tietenkin nojapyörä vastaan pystypyörä -keskustelu.
Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2535
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja tavasti » 05 Heinä 2012, 17:54

tavasti kirjoitti:Muiden puolesta vaikea sanoa, mutta itselläni muutoksen siinä miten liikkuu talvella ja vielä se että on ensimmäinen kevät korkeakeulaisella pyörällä voisivat aivan hyvin selittää omat ongelmani.
Ja toki nyt on jalat syksyllä kovemmassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina, joten on mahdollista että tämän kesän treeni kantaisi ensi kevääseenkin? Tokihan tämä sitten sopisi myös Jorin virus-teoriaa.

Itse ajattelin ensi keväänä heti kelien salliessa käydä ainakin lyhyitä pätkiä ajelemassa tuossa sora-mäissä, vaikka aika ei sallisikaan oikeasti lähteä pitkästi pyöräilemään.

No niin, talvi on tullut harrastettua liikuntaa, ettei voi väittää olevansa huonossa kunnossa. Jalka-treeniä on tehty kahvakuulaillessa, ja jalkapalloakin olen pelaillut lasten kanssa.

Tänään alkoi ajokausi, ja tarkoituksella lähdin ihan tosissaan ajamaan. Noin tunnin ajon (22 km) jälkeen alkoi vähän tuntua, ja 30 km ajon jälkeen kramppasi kunnolla. Ison ylämäen alla olin jalat aivan krampissa, pakko oli Suinulan mäki taluttaa ylös, ensimmäistä kertaa. Ja siitä loppu 10 km nilkuttaen kotiin, ei minkäänlaista kuormaa sietänyt.

Eli alusta aloitetaan tämäkin ajokauden jalkojen totuttelu nojapyöräilyyn, ja kuukausi aikaa Nokiaan. Mitenkähän tässä käy...
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11884
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja jviirret » 05 Heinä 2012, 19:12

tavasti kirjoitti:No niin, talvi on tullut harrastettua liikuntaa, ettei voi väittää olevansa huonossa kunnossa. Jalka-treeniä on tehty kahvakuulaillessa, ja jalkapalloakin olen pelaillut lasten kanssa.

Tänään alkoi ajokausi, ja tarkoituksella lähdin ihan tosissaan ajamaan. Noin tunnin ajon (22 km) jälkeen alkoi vähän tuntua, ja 30 km ajon jälkeen kramppasi kunnolla.


Eli liki vuosi ilman mitään "pyöritystä" ja heti täysillä :shock: Oliko tuossa nyt mitään järkeä :lol:

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2535
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja tavasti » 10 Heinä 2012, 12:10

jviirret kirjoitti:
tavasti kirjoitti:Tänään alkoi ajokausi, ja tarkoituksella lähdin ihan tosissaan ajamaan. Noin tunnin ajon (22 km) jälkeen alkoi vähän tuntua, ja 30 km ajon jälkeen kramppasi kunnolla.

Eli liki vuosi ilman mitään "pyöritystä" ja heti täysillä :shock: Oliko tuossa nyt mitään järkeä :lol:

Minusta siinä oli paljonkin järkeä. Kuukausi aikaa Nokiaan, ja tiedossa oli että tulee heti perään ainakin kolme päivää ettei pääse ajelemaan.
Lähtemällä heti ja tosissaan tuli ainakin seuraavat hyödyt:

1) Tulipa mitattua missä kunnossa jalat on
2) Tulipa kerrottua jaloille että nyt pitäis alkaa kehittyä
3) Tulipa riehuttua sen verran että pääkoppa sieti lähteä lasten kanssa sukuloimaan

Milläs perusteella tuossa ei ollut järkeä?
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
jviirret
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 11884
Liittynyt: 27 Elo 2006, 10:25
Paikkakunta: Raahe

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja jviirret » 10 Heinä 2012, 13:13

tavasti kirjoitti:Milläs perusteella tuossa ei ollut järkeä?


Kysyin että oliko mitään järkeä, en väittänyt etteikö olisi :roll:

Jukka
Riman ali ja suoraa ohi maalin...

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2535
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja tavasti » 10 Heinä 2012, 14:28

Eilen kävin ajelemassa vesisateessa 23 km. Ei aivan hirmuisia mäkiä ollut matkalla, mutta koitin ajaa tosissani. Ei mitään vaikeuksia jalkojen kanssa. Tottuivatko jalat jo, oliko liian lyhyt matka ettei vielä tuntunut missään, vai auttoiko pitkät housut? Tästähän on ennenkin ollut havaintoja, että jalkojen pitäminen lämpimänä auttaa. Oma mieltymys olisi viileään, mutta onko se nyt tässäkin, että mukava ja tehokas ovat kaksi eri asiaa.

Janx ja joku muu suositteli trikoita. En tiedä millähän nimellä pitäisi nojapyörällä ajeluun sopivia trikoita etsiä, ei ainakaan pyöräilyhousuja, koska ne ovat topatut, ja niistä toppauksista ei ole kuin haittaa nojapyöräillessä?
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
PW
KOM
Viestit: 14612
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja PW » 10 Heinä 2012, 14:36

tavasti kirjoitti:Eilen kävin ajelemassa vesisateessa 23 km. Ei aivan hirmuisia mäkiä ollut matkalla, mutta koitin ajaa tosissani. Ei mitään vaikeuksia jalkojen kanssa. Tottuivatko jalat jo, oliko liian lyhyt matka ettei vielä tuntunut missään, vai auttoiko pitkät housut? Tästähän on ennenkin ollut havaintoja, että jalkojen pitäminen lämpimänä auttaa. Oma mieltymys olisi viileään, mutta onko se nyt tässäkin, että mukava ja tehokas ovat kaksi eri asiaa.

Janx ja joku muu suositteli trikoita. En tiedä millähän nimellä pitäisi nojapyörällä ajeluun sopivia trikoita etsiä, ei ainakaan pyöräilyhousuja, koska ne ovat topatut, ja niistä toppauksista ei ole kuin haittaa nojapyöräillessä?
"
Etsi juoksuhousuja, muuten kait samanlaiset ku pyöräilytrikoot mutt ei "vaippoja"

Petri
Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3277
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja terppa » 10 Heinä 2012, 16:12

tavasti kirjoitti:Janx ja joku muu suositteli trikoita. En tiedä millähän nimellä pitäisi nojapyörällä ajeluun sopivia trikoita etsiä, ei ainakaan pyöräilyhousuja, koska ne ovat topatut, ja niistä toppauksista ei ole kuin haittaa nojapyöräillessä?


Mä ajelin vaippapöksyissä lomareissuni ja parina ekana päivänä se pehmike hiersi reittä ainakin loppupäivästä mutta ilmeisesti "vaippa" muotoutui ajossa ja sen jälkeen siitä ei ollut enää haittaa, hyötyäkin ehkä oli kun kiven päällä istuen vietti ajotaukoa :) dx:stä tilaamalla paita ja pöksyt maksoi 35€ eli ei ole hirveän kallis kokeilu.
Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2535
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja tavasti » 10 Heinä 2012, 17:33

terppa kirjoitti:dx:stä tilaamalla paita ja pöksyt maksoi 35€ eli ei ole hirveän kallis kokeilu.

DX:stä tilaten olisi pitänyt tilata huhtikuussa. DX:n irtolahkeitakin katselin, vaan ovat 'one size fits all', eli ei sovi minulle.

Aloin miettiä, että jos ostaiskisin pelkät lahkeet: http://www.urheiluareena.fi/shop/produc ... ts_id=1014

Saisi ajella millä vaan shortseilla, turha sitä nojapyöräillessä on jalkovälistä kiristää trikoilla?
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
GodTdd
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 348
Liittynyt: 12 Touko 2009, 16:48
Paikkakunta: Espoo

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja GodTdd » 10 Heinä 2012, 21:39

PW kirjoitti:
tavasti kirjoitti:Janx ja joku muu suositteli trikoita. En tiedä millähän nimellä pitäisi nojapyörällä ajeluun sopivia trikoita etsiä, ei ainakaan pyöräilyhousuja, koska ne ovat topatut, ja niistä toppauksista ei ole kuin haittaa nojapyöräillessä?
"
Etsi juoksuhousuja, muuten kait samanlaiset ku pyöräilytrikoot mutt ei "vaippoja"

Petri

Hiihto trikoissa minä olen ajellut, toimii vahän viileämmässäkin ja ei sade muutenkaan haittaa. Nojailuun suunnitellut trikoot olis pop, taskut tahtoo meille olla väärässä paikassa.
Why not? Only one human captain has ever survived battle with the Minbari fleet. He is behind me. You are in front of me. If you value your lives be somewhere else.
Delenn, Severed Dreams, Babylon 5

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 6193
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 17:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja Pastori » 10 Heinä 2012, 21:53

GodTdd kirjoitti:Hiihto trikoissa minä olen ajellut, toimii vahän viileämmässäkin ja ei sade muutenkaan haittaa.


Mää käytän juoksutrikoita. Mulla on talvi ja kesämallit.

GodTdd kirjoitti:Nojailuun suunnitellut trikoot olis pop, taskut tahtoo meille olla väärässä paikassa.


http://www.reversegearinc.com/

Muttei oo ihan samat hintalaput kuin Lidlin trikoissa :)

Avatar
PW
KOM
Viestit: 14612
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja PW » 10 Heinä 2012, 23:11

Pyöräily sortseista ratkoin pehmusteet pois.

Petri
Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2535
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja tavasti » 13 Heinä 2012, 20:03

Taas yksi lenkki takana, ei krampeja vaikka magnesium unohtui. Pitkät lahkeet.

Tehoa ei vaan oikein irtoa, jalat sanoo ettei irtoa tehoa hyvällään enempää, vaikka pulssi ei vielä olekkaan taivaassa.
Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 9832
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja jori » 16 Heinä 2012, 11:04

tavasti kirjoitti:Taas yksi lenkki takana, ei krampeja vaikka magnesium unohtui. Pitkät lahkeet.

Tehoa ei vaan oikein irtoa, jalat sanoo ettei irtoa tehoa hyvällään enempää, vaikka pulssi ei vielä olekkaan taivaassa.

Lisää kierroksia koneeseen. Älä jyryytä liian isolla vaihteella.
Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
Mustasudenkorento
Sisällöntuottaja
Viestit: 1680
Liittynyt: 14 Maalis 2008, 14:50
Paikkakunta: Oulunsalo
Viesti:

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja Mustasudenkorento » 16 Heinä 2012, 11:54

jori kirjoitti:Lisää kierroksia koneeseen. Älä jyryytä liian isolla vaihteella.


Huomasin tuossa riistavedellä ajellessa kun siellä oli noita "isoja" mäkiä että kun laitoin todella pienen vaihteen ja polkeminen meni todella "keveäksi" niin se tuntui aivan kauhealta polkea.. kaiken lisäksi mäen nousu alkoi kestämään liian kauan jotta olisi riittänyt kuntoa vispaamaan..

tuntui että jalat vispasivat "ilmaa" ja varpaat alkoivat puutumaan ja etureisien sisä osat kramppaamaan..
mutta kun nosti hieman isommalle vaihteelle niin ongelma poistui tai ainakin väheni huomattavasti.
Vastatuuli vihaa meitä... tahtoo alemmas....
http://kotisivu.suomi.net/mustasudenkorento/

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 9832
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Jalkojen totuttaminen ylöspäin polkemiseen

ViestiKirjoittaja jori » 16 Heinä 2012, 15:25

Mustasudenkorento kirjoitti:
jori kirjoitti:Lisää kierroksia koneeseen. Älä jyryytä liian isolla vaihteella.


Huomasin tuossa riistavedellä ajellessa kun siellä oli noita "isoja" mäkiä että kun laitoin todella pienen vaihteen ja polkeminen meni todella "keveäksi" niin se tuntui aivan kauhealta polkea.. kaiken lisäksi mäen nousu alkoi kestämään liian kauan jotta olisi riittänyt kuntoa vispaamaan..

tuntui että jalat vispasivat "ilmaa" ja varpaat alkoivat puutumaan ja etureisien sisä osat kramppaamaan..
mutta kun nosti hieman isommalle vaihteelle niin ongelma poistui tai ainakin väheni huomattavasti.

Jos mäennousunopeus hidastuu, on vaihde liian pieni. Parhaat tehot ja korkeimman sykkeen saa kuitenkin irti vain melko korkealla pyöritysnopeudella. Hitaassa poljeskelussa, milloin ei tarvita merkittäviä tehoja, tuo voimalla runttaaminenkin on ihan käyttökelpoinen tapa selvitä mäennyppylöistä.
Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma


Palaa sivulle “Nojapyöräily urheiluna”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa