jori kirjoitti:Terveset Pirkan pyöräilystä Muroleen kanavalta. TM ja Reippailijan Pirkkaa läksin saatille kotikulmilta. Pelkäsin auringon paistetta, joten en uskaltanut virallisesti ilmottautua.
Ilmastotieteenlaitos lupasi pilvistä ja sadetta klo 12 lähtien, niin uskalsin kuitenkin lähteä. Hienosti meni puolelle päivin, mutta pilviä ja sadetta ei vain kuulu. Naama kuumottaa oikealta puolelta ja odotan nyt pilvistymistä Muroleen kanavan terassilla.
Tepon ja Rikun kanssa ajelimme retkivauhtia kiilusilmä kyyrypyöräilijöiden laumojen seassa. He jatkoivat matkaa kanavalta, mina jäin pitämään aurinkoa. Nojailija ja vuoltu ovat tähän mennessä ohittaneet tarkkailupisteeni. Takakenon kinneriä en ole vielä havainnut.
Taas on valittaen todettava, etta pystäriporukan nopeusjakauma on vaan niin kovin erilainen, eivätkä tunnu sitä itse ymmärtävän. 
Kotona taas. Jälkimmäinen puolisko ei mennyt aivan yhtä hyvin kuin alkupuoli. Muroleen kanavalta katselin pilvien kerääntymistä ja uskalsin lähteä vajaan tunnin lorvailun jälkeen jatkamaan. Kävin kysymässä Muroleen huoltoalueelta, joka oli kilometrin pari kanavan jälkeen, onko näkynyt oranssia kinneriä. Takakenohan oli ainoa, jota en vielä ollut bongannut. Oli kuulemma lähtenyt kymmenen minuuttia sitten jatkamaan. En ottanut edes vettä kun olin tankannut hyvin kanavalla. 
Muutaman kilometrin ajon jälkeen oranssi kinneri näkyi pysähtyneenä loivaan ylämäkeen. Spurttasin paikalle, kun pelkäsin Jeren karkaavan. Hänellä oli ketjuongelmia. Hirmuista rutinaa kuului, eikä kinneri edennyt. Oli kuulemma ollut jo (taka)kenollaan ja vikaa etsitty. Vika ei selvinnyt, mutta kinnerin ketju alkoi pitää kun pukkasin hieman alkuvauhtia. Sinne se katosi horisonttiin. 
Tuosta alkoivat Pirkanpyöräilylenkin jyrkät mäet. Olin hätää kärsimässä, kun oma pienin vaihteeni on 40/30x40-622 Sain painaa oikein tosissaan 115 mm kampiani. Veden jättäminen ottamatta alkoi kostautua. Alkoi sataa ja pohkeet varoittelivat krampeista.
Sitten se tapahtui. Jorin retkiinhän kuuluu dramaattinen pyörän hajoaminen ja sen korjaaminen tien päällä lähes entiseen kuntoon. Ketjut putosivat, mutteivät sentään menneet pinnojen väliin, vaikka sekin vaara oli olemassa. Nostin ketjut paikoilleen kiroillen valkoisten ajohanskojen likaantumista. Yritin lähteä jatkamaan, mutta ketjut putosivat välittömästi.
Luultavasti omassa fysiologiassani se hermo, joka menee, kun sanotaan että hermot menee, kiertää suoliston kautta. Kun ketjut putosivat kolmannen kerran halusi suoli tyhjetä ja jouduin siirtymään metsän puolelle huolehtimaan fysiologisista tarpeistani.
Sieltä palattuani huomasin ketjujen putoamissyyn olevan vetävän puolen taittopyörän murtunut laippa, joka nosti ketjun pois taittopyörältä heti, jos ketju hankasi ulompaan laippaan. Tai siis sille puolelle, jossa iso pala laippaa puuttui.
Sihtailin ketjun linjaa ja totesin ketjun hankaavan laippaan suurilla vaihteilla, siis tullessaan takapakan pienimmiltä rattailta. Siirsin taittopyörän välyksissään niin oikealle kuin suinkin ja laitoin pienimmän vaihteen päälle ja läksin varovasti polkemaan. Vähitellen luotto parani ja saatoin ajaa melko huolettomasti, kunhan ketju oli takapakan suurimmalla.
Sillä sitten sitkuttelin sinkulana, kunnes Terälahden jälkeen uskalsin vaihtaa edestä suuremmalle. Suurempi on muistaakseni 51-pikkinen. Meno oli jo lähes tavanomaista, vain kovien vauhtien ottaminen mäkiin ei onnistunut, mikä kulutti pahasti pohkeita, kun se vaihde oli järjestysluvusta 1. huolimatta niin suuri. Tämä kostautui muutamana pienenä kramppina takareisissä varsinkin pysähtyessä ja jalalla maasta tukiessa.
Tuolla tyylillä sitten sinkuloin maaliin muistaen silti pysähtyä kauppojen kohdalla ottamaan polkupyörän polttoainetta ja viimeisessä paikassa Nurmen Teboililla vessassa käynnin yhteydessä otin munkkikahvit. Oli muuten toodella hyvät munkit. Tai siis munkki. Söin vain yhden. Kahvi oli keskinkertaista, mutta kerma hyvää. 
taakse vaan riittävän iso pakka.
varsinkin kun siihen saa yhen päivän aikana kerättyä 1000 polkijaa 
