Reissu tuli tehtyä, hyvä reissu. Tässä muutamia kuvia, joiden ympärille lisäilen tekstiä sinne tänne ja satunnaisessa järjestyksessä.
Ajelin Puutossalmen lossille ja siitä yli 5 km. Eikä siellä mitään katuvaloja ollut, mutta Lumilight Navigator kyllä riitti kuopien näkemiseen. Mutta koska akut loppuvat aikanaan jäin Länsi-Saamasentien hautausmaan tuntumaan yöksi. Ja miltei heti kun olin telttaan päässyt pitkälleni alkoi ripeksimään vettä. Tässä vaiheessa matkaa oli menty 25 km. Sadealue ei luvannut hyvää seuraavalle päivälle.
Aamu valkein harmaana. Söin neljä karjalanpiirakkaa juustolla ja join vettä päälle. Laskeskelin, että jos Konnuslahden kauppa olisi auki ottaisin aamupalan siellä. Ventisit piti lupauksensa, yön sateesta huolimatta en saanut siitä pisaraakaan ravistettua irti - täysin kuiva.
Onneksi kauppa oli auki. Kaksi kuppia kahvia, lihapiirakka ja Dallas-Pulla sai olon tuntumaan ihan erilaiselta. Kauppias myös tarjosi tuoreen Ahvenkukon mukaan reissumiehelle, siis toki maksoin siitä, mutta tuli siis ihan myymään henkilökohtaisesti. Aamupala muuten maksoi vain 5€, ihan piti kahteen kertaan kysyä, että oliko kaikki laskutettu oikein. Isolla ABC:llä sama maksaisi varmasti yli 12€.
Matka jatkui kohti Kangaslampea, tavoitteenani oli ajaa suhteellisen pitkiä etappeja rauhallista tasaista tahtia.
Kangaslammilla ei ollut enää ravintolaa, joten päädyin ostamaan lounaani Salesta, onneksi se oli sentään auki.
Onneksi ravintolan terassi oli jätetty käytettäväksi. Jos olisi satanut olisin saanut katon pääni päälle. Jerven tuli tarpeeseen, sillä ilman lämpö oli +9 astetta.
Riihilahdentiellä oli inhottavaa niljanteista mutaa varsinkin ensimäiset 10 km. Kuukkeli sai rapaa alustaansa. Jarrulevyt hieman ääntelivät. Vaihteet eivät enää toimineet niin liukkaasti ja vaihteensiirtäjän rutina oli pahentunut - luulin sen johtuvan mudasta, mikä ei pitänykään paikkaansa.
Tehtävä kaikille insinööreille, mitä vikaa kuvassa on? Vastaus paljastetaan myöhemmin.
Lossilla tulee aina pieni pakollinen pysähdys.
Oli pakko ottaa Selfie!
Pyörä aina nojallaan - "Nojapyörä". Oravissa otin vain Kahvin ja pullan. Sillä tiesin Velonautin valmistelleen illaksi ruokaa yllin kyllin. Oravista lähdön jälkeen satoi n. 20 min, kevyttä sadetta. Merinohuppari toimi hyvin myös märkänä ja merinoboxerit pitivät reidet lämpöisinä, vaikka housut kastuivatkin litimäriksi.
Alkupaloiksi tietysti vastasavustettuja muikkuja.
Majoitus oli korkeatasoinen. Ilta meni saunoessa ja nauttiessa syksyisestä autereesta.
Tässäpä kuva ajoergonomiasta kiinnostuneille. Asetukset ovat mielestäni kohtuullisen kohdillaan.
Ratkaisu aiempaan kysymykseen.
Älä koskaan laita haluttomia väkisin tekemään mitään - olin koonnut pyörän kesän alussa siten, että ketju kulki aivan väärin. Onneksi se huomattiin ja jatkuvasti pahenevan rutinan syy saatiin poistettu. Ketju oli saahaamassa kuvassa näkyvää pientä metallinystermää poikki ja siksi ääni oli koko kesän koventunut. Kuten sanottu, en tykkää pyörän säätämisestä, ja silloinhan asiat aina menevät hieman poskelleen.
Tämän pitäköön mielessään myös ne, jotka suunnittelevat pakkotyöllistävänsä ihmisiä töihin - ei tule onnistumaan. Onneksi en ollut paperitehtaassa tai ydinvoimalassa töissä, niin tökerö virhe tuo kyllä oli. Toisaalta talonrakennuksessa taitaa moinen olla ihan normikauraa...
Lähdin tyytyväisenä Velonautin saattamana taluttamaan pyörää soratien alkua kohti. Pitkä huoltokäynti, mutta kyllä kannatti!
Hautausmaa ja retkeily sopivat yhteen jonkun muunkin mielestä.
Oravissa kiskoin tukevan Hirvi-Pitsan. Ja kaksi tuoppia kolaa.
Kangaslammin terassilla oli muitakin matkalaisia. Tunteeko joku lajin?
Konnuslahden hiekkarannan saavutin suunnilleen seitsemän aikoihin.
Päätin jatkaa matkaa. Länsi-Saamasentien soraosuus on 12 km, ja se oli sekä sen verran hyvässä kunnossa, että tuttu, joten päädyin ajamaan sen valon varassa. Päätös jatkaa matkaa osoittautui yllättävän raskaaksi. Pimeän soratien ajaminen oli varsin voimille käyvää, eikä kovin nopeaakaan.
Koko reissun ainoa ylämäkäkitalutus sattui tälle osuudelle, kun vaihdoin liian aikaisin ykkösvaihteelle, ja pyörä lähti käsistä - tai pitäisikö sanoa jaloista. Ylämäkeen liikkeelle lähtö ei enää onnistunut niljanteisella tiellä, joten jouduin taluttamaan. Pimeässä pelkän valon varassa tasapainon pito oli paljon raskaampaa kuin päivänvalossa, kädet jotuivat tekemään töitä aivan liian kanssa. Harjoituksen puutetta. Jatkossa ajotaidon kehittyessä edelleen Kuukkeli tulee kulkemaan vielä pidempiä etappeja, ilman käsiä -ajon opettelu on ensi kesänä edessä.
Noh, pääsin kotiin asti. Viimeiset 10 km vielä ripeksi vettä sen verran, että silmälasit sumentuivat, enkä nähnyt oikein mitään. Toisaalta yksi syy päätökseeni ajaan kotiin asti tuo viimeiset 40 km oli, että loppumatka on niin tylsän tuttua reittiä, etten halunnut ajaa sitä seuraavan päivänä valoisalla ajatellen, että voisin olla jo kotona kun olisin eilen ajanut tämän pätkän.
Reissu tuli siis tehtyä. Käytännössä 310 km kahden vuorokauden aikana, välissä yksi myöhäiseksi venynyt ilta saunoen. Olen varsin tyytyväinen. Mitään erityisen tarkkoja suoritustietoja en saanut, sillä pyörän mittari toimi vain pätkittäin.
Paluumatkalla ajokeskari oli 19 km/h luokkaa ensimmäiset 110 km, sitten mittari teki tenän. Koko 155 km matkaan meni kotiin palatessa 10 tuntia ja 30 minuuttia, eli kokonaiskeskari olisi sellaiset vajaat 15 km/h - kahdella lossimatkalla. Taukoja pidin vain mainituissa paikoissa, eli Konnuslahdella, Kangaslammilla ja Oravissa. Ja kerran menomatkalla lossilta lähtevän nousun jälkeen tein puskapaskat, tuo 2 litran juoma-annos Kangaslammin terassilla sai mahan hieman kuralle.
Taisin saada Kuukkelista asiallisen retkikaverin!
P.S. Erittäin isot kiitokset Velonautille majoituksesta, ruumiin ja sielun ravitsemisesta sekä fillarin korjaamisesta.