Teltta

Onko mielessäsi nojapyöriin tai nojapyöräilyyn liittyvä kysymys? Haluatko kertoa kokemuksistasi? Kirjoita tänne ja saat varmasti vastauksia.
Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Viime elokuussa iski yllättävä tarve päästä pidemmälle nojailumatkalle. Tein suunnitelmia pienehköön länsirannikon kierrokseen ja yritin paikallistaa suhteellisen edullisia yöpymiskohteita, siinä juuri onnistumatta.
Vaihtoehdoksi jäi telttailu. Tein Tampereella marketti- /retkeilyliikekierroksen ja lopulta mukaani tarttui noin kolmen hengen kupoliteltta. En muista sen merkkiä, mutta se oli aivan järkyttävän hankala koota. Tein kotipihassa harjoittelukokoamisen kahteen otteeseen, enkä vieläkään sisäistänyt miten saisin teltan kootuksi tuulessa ja vesisateessa.
Nojailuretkeen teltta ei ennättänyt vaikutta, sillä teloin polveni työssäni ja se lopetti hetkeksi suurinpiirtein kaiken liikkumisen. Talven mittaan polvi on parantunut ja tulevalle kesälle olen jälleen suunnitellut mittavampaa nojailuretkeä.
Teltta, teltta tuottaa vaivaa. Viime kesäinen hankintani ei tule mukaan. Onko teillä kokemusta max. kahden henkilön suhteellisen helposti koottavasta teltasta. Popup telttoja olen katsellut, mutta taitanevat olla hieman ”köykäisiä”. Yhdeksi vaihtoehdoksi olen suunnitellut Ranskan armeijan vanhoja harjatelttoja. Saattaisivat olla helpompia pystytettäviä.
Rahaa EI ole aikomusta sijoittaa useita satoja euroja.

sompi
Viestit: 82
Liittynyt: 15 Marras 2015, 12:43
Paikkakunta: Oulu

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja sompi »

Kannattaa harkita riippumattoa. Itselläni on Hammockin matto ja siihen päälle pieni pressu suojaksi. Kaikki löytyy Varustelekasta ja hinta tuossa satasen huiteilla. Saa myös huomattavasti alle satasen, jos tyytyy Lekan omatuotantoon. On kevyempi ja vie vähemmän tilaa, kuin teltta. Lisäksi helppo kasata.

Performer JC70 (Savenmaa Taipale trike) 2015-17
Cruzbike Silvio S30 2017

Avatar
Saukki
Sisällöntuottaja
Viestit: 1272
Liittynyt: 23 Huhti 2014, 21:46
Paikkakunta: Kälviä
Viesti:

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Saukki »

Tää nyt ei ehkä ole sitä mitä tässä etsitään, mutta tämä tuli vastaan YouTubessa, joten ajattelin jakaa tämän silti tänne, jos joku innostuisi tällaisesta. Tää on siis joku yhden hengen teltan ja makuupussin sekoitukselta näyttävä laitos, nimeltään bivy-pussi.

Saukki
Kaikki linkit
Quatrevelo, Azub Max 26"

"Käläviällä on vain hulluja ja pyöräilijöitä." -Paikallinen sanonta

kissaniitty
Sisällöntuottajakokelas
Viestit: 281
Liittynyt: 16 Elo 2009, 12:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja kissaniitty »

Riippumaton painoinen teltta, eikä maksa satoja euroja :D :

https://www.marinekauppa.com/product/15 ... gen-teltta

Hieman itseä kutkuttelee toi Easton, olisi soolona pyöräreissussa aikasen paljon kevyempi kuin kolmen hengen Hannah Covert 3 (melkein neljä kiloa...).

Nothing compares to the simple pleasure of riding a bike. ~ John F. Kennedy

Current fleet: Hase Tagun (2021-) - Hobie Mirage Oasis (2014-) - Specialized Source Elite Disc (2015-) - Radius C4 (2016-) - Trek Farley 5 (2019-) - Tern Link D7i (2020-)

Avatar
janx
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 4619
Liittynyt: 24 Elo 2008, 11:33
Paikkakunta: Pohjois-Helsinki
Viesti:

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja janx »

Mikähän se oli se melko klaustrofobinen sarkofagi, jossa nojailija yöpyi viime kesänä Kaarinassa? Se oli varsin pieni. Minua ei sieltä saisi ulos ilman imukuppia. :lol:

"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut)
CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Keskustelukanavat - #recumbents:matrix.org ja #nojapyorat:matrix.org

Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Epäilyksen muuttuminen tyytväisyydeksi on hieno kokemus. Hankkimani sigle-mallinen Ticked to the Moon ei sitä tuottanut. Värkki sopinee haravanvarren omaavalle rumminrakenteelle, mutta ei meikäläiselle. Sulloin tuotteen takaisin pussiinsa mahdollisimman hienovaraisesti rikkomatta yhtäkään etikettiä. Samoin tein kiinnitysnaruille, jotka tietysti myydään erikseen ja maksoivat miltein parisen kymppiä.
Palasin liikkeeseen ja heidän mainokseen vedoten halusin vaihtaa tuotteen saman valmistajan suurempaa malliin. Kaikki kävi oikein hienosti, myyjän ainoastaan ihmetelessä enkö tarvitse kiinnitysnaruja. Hymyilin.
Uusi yritys tuotti tuon ensimmäisen lauseen. Double-size on oikein sopiva meikäläiselle. Kokoelma karttui vielä hyttysuojilla ja King-size mallilla, joka on edellisen tapaan riittävän tilava. Mukavuutta lisää jatkettu parintonnin kuormaliina, joka kiristetään samoihin puihin riippumaton kanssa ja tämän liinan ylitse vedetään kevytpeite katokseksi.
Seuraava toimenpide oli itseistarkoituksen testaaminen, iltapäiväunet. Kaikki meni oikein mallikkaasti jos ei oteta huomioon maton rakenteesta aiheutuvaa jalkaterien yhteen painumista. Se häiritsi ihmeteltävän suuresti. Oli siinä vielä yksi mukavuutta häiritsevä tekijä, kuinka persaus voi PALELTUA keskellä kesää. Teimme erilaisia virityksiä vanhoista makkusäkeistä avaruuspeittoihin poistamatta ongelmaa.
Tulos: Lähdin edellä esittämälleni telttahankintamatkalle.

Bivy-video oli hienosti tehty. Tuote ei vain taida olla oikein meikäläisen ”juttu”.

Jostain luin, että riippumatossa tekee, vaikka ”temput”. No, varmasti tekisin minäkin JOS olisin vetreä kaksikymmenvuotinen.

Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Teltta-asiassa olisi hienoa kuulla käyttäjien kokemuksia niiden kelpoisuudesta ja käytännöllisyydestä.

Tuo riippumattoasiakaan ei ole lopullisesti haudattu, mutta tarvinnee hyvän ja yksinkertaisen alapuolisen eristeen.

Olisin mitä ilmeisimmin hankkinut Pilipalitemasta PopUp-teltan ja tyytynyt sen tarjoamaan suojaan, jollei sen säilytyspakkauskoko oli huiketat 78 cm halaksijaltaan. Se on enemmän kuin 28 tuumaisen renkaan ulkomitta.

Yövyin 90-luvun puolenvälin tietämillä mallikkaassa Iiro Kakon suunnittelemassa kupoliteltassa. Sen pohja oli normaalista neliöstä poiketen suorakaiteen muotoinen, eikä keppejä tarvinnut pujotellä mihinkään järjettömiin onkaloihin.
Telatan nimeä/valmistajaa en tiedä.

AeA
Viestit: 30
Liittynyt: 10 Heinä 2015, 12:49

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja AeA »

Grotte kirjoitti:

Yhdeksi vaihtoehdoksi olen suunnitellut Ranskan armeijan vanhoja harjatelttoja. Saattaisivat olla helpompia pystytettäviä.

Omistan tällaisen, "aavikkoversion" (ruskea, yksikerroksinen, alasivuilla tuuletusräppänöitä), ja saahan sen yksin pystyyn mutta selvästi kahden pystytettäväksi suunniteltu. Armeijaylijäämän kanssa yksityiskohdat tuppaavat vaihtelemaan valmistuserittäin, mutta omassani päätykepit ovat molemmista päistä tylpät ja tulpattu, eli eivät uppoa maahan, mikä hankaloittaa pystytyksen alkuvaihetta kun pitäisi alustavasti kiristää molemmat päädyt yhtä aikaa. Oikeassa yöpymiskäytössä se ei ole vielä ollut kertaakaan viikonloppulähiseutukoenukkumisreissunappauksen puutteessa, liian vähille vaellusreissuille kun on sopivampikin teltta hyllyssä (Tarptent Scarp 1, menee sinne satoihin jurreihin eli ei siitä sen enempää).

Yhdeksi yhden hengen halpistelttavaihtoehdoksi, kun armeijaylijäämä ei ilmeisesti ole poissuljettu vaihtoehto, voisi nostaa esiin brittiläisen hyttysverkkoteltan ja sen päälle jonkin sadeviitan tai tarpin pitämään ei-toivottu nestelaskeuma ulkopuolella. Pohjapinta-alaahan mokomassa ei ole kuin makuualustan verran, mutta korkeutta mukavasti ja itse verkkoteltan pystytys ei vaadi harusnaruja tai välttämättä edes maakiiloja.

Riippumattoilussa alaeriste on käsittääkseni melko universaalisti hyväksytty välttämättömyys paitsi silloin kun ei tarvitse edes makuupussia. Englanninkielinen hakusana "underquilt". Joissakin riippumatoissa kuulemma on myös "tasku" makuualustalle, minkä pitäisi enimmäkseen ajaa samaa asiaa. Omat riippumattoiluni jäivät pariin koereissuun, henk. koht. koen teltan paljon helpommaksi.

sompi
Viestit: 82
Liittynyt: 15 Marras 2015, 12:43
Paikkakunta: Oulu

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja sompi »

Tuo on täysin totta, että riippumatossa tahtoo ahteri jäätyä kylmemmillä ilmoilla. Mutta kuten AeA mainitsi, löytyy joistain malleista tuo "tasku" makuualustalle. Omasta riippumatossa (DD Frontline Hammock) tuo ominaisuus löytyy mutta en ole vielä ehtinyt sitä kokeilla. Tulevana kesänä olisi tarkoitus, kunhan löydän jostain sopivan kevyen alustan tuonne.

Performer JC70 (Savenmaa Taipale trike) 2015-17
Cruzbike Silvio S30 2017

Avatar
yaana
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 671
Liittynyt: 07 Kesä 2015, 18:01
Paikkakunta: Porvoo

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja yaana »

sompi kirjoitti:

Tuo on täysin totta, että riippumatossa tahtoo ahteri jäätyä kylmemmillä ilmoilla. Mutta kuten AeA mainitsi, löytyy joistain malleista tuo "tasku" makuualustalle. Omasta riippumatossa (DD Frontline Hammock) tuo ominaisuus löytyy mutta en ole vielä ehtinyt sitä kokeilla. Tulevana kesänä olisi tarkoitus, kunhan löydän jostain sopivan kevyen alustan tuonne.

Tämmönen alushuopa (puolikas makuupussi) toimii mainiosti. Jos minä tarkenen, niin tarkenee kuka tahansa. Kun ekalla kerralla kiristää nyörit tarpeeksi, ei tarvitse joka kerta säätää.
https://varuste.net/DD+Hammocks+Underblanket?_tu=65040

Nojapyöräilyä jo vuodesta 2015

Baskeri
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 518
Liittynyt: 10 Elo 2012, 20:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Baskeri »

Olen kaikki reissuni tehnyt tähän asti Jack Wolfskinin 5 kg painavalla romiskolla jonka aikoinaan hankin melontareissuille. Nyt sitten varuste.net alesta bongasin 1.4 kg
painavan Helsport fjjellheimen superlight 2:n. Riippumattoa harkitsin pitkään mutta tähän päädyin. Käyttokokemukset vielä puuttuu.

Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Baskeri kirjoitti:

Olen kaikki reissuni tehnyt tähän asti Jack Wolfskinin 5 kg painavalla romiskolla jonka aikoinaan hankin melontareissuille. Nyt sitten varuste.net alesta bongasin 1.4 kg
painavan Helsport fjjellheimen superlight 2:n. Riippumattoa harkitsin pitkään mutta tähän päädyin. Käyttokokemukset vielä puuttuu.

Joo o. Varmasti hyvä kampe, mutta...reilut 700 euroa!

Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Sori, tarkemmin katsottuna Yksittäistuotteissa poistona(mitä sit tarkoittaakaan) 512.19 euroo
https://varuste.net/Helsport+Fjellheime ... ?_tu=72825
Ilmeisesti edellisen linkin kaltainen. On se silti minulle turhan tyyris.

Riippumaton eristäminen toisella makuusäkillä on toimiva ratkaisu, mutta on kohtuullisen runsaasti kuljetustilaa vievänä kysymysmerkki.

Grotte
Viestit: 18
Liittynyt: 25 Kesä 2017, 09:16
Paikkakunta: Pälgäne

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Grotte »

Fundeerailin varustekavalkaadiani huomatakseni, ettei minulle ole nojakkiin laukkuja tahi takiritsiä kummenpaa telinettä rojujen kuljettamiseen. Jostain pitänee sivulaukut loihtia. Tilannetta vaikeuttaa varmasti sama tauti kuin teltan suhteen: nuukuus, saituus tai vain halu olla ostamatta mitään mikä maksaa kauhiasti.
Viime suvena hankin sivulaukut, jotka NÄYTTIVÄT pakkauksessa hienoilta ja käytännöllisiltä. Kotona aukaistuani paketin ja tutkittuani sen sisältöä tarkemmin, minut valtasi suunnaton vi.....tus. Juuri ostamillani laukuilla ei oikeasti tee yhtään mitään. Ne ovat aivan liian pienet ja kiinnityssysteemi on sieltä sun täältä sojottavia naruja.
Jälkiviisautena voi sanoa, että olisit lukenut mitä paketin kyljessä sanotaan, mutta...
https://www.xxl.fi/bits-triplebag-kolmi ... 35_1_style

Onko kenelläkään kokemusta vanerisista sivulaukuista? Onko niistä lähinnä kaiuttimiksi vahvistamaan pyörästä lähteviä ääniä vai?

Avatar
Wacky
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3839
Liittynyt: 14 Heinä 2010, 12:38
Paikkakunta: Helsinki, Vesala

Re: Teltta

Viesti Kirjoittaja Wacky »

Osta biltemasta veden pitävät sivulaukut. Ne ei ole älyttömän halvat, mutta kiinnitys hakkaa melkein kaikkia patsi ortliebin laukkut mennen tullen. Niissä ei ole taskuja, mutta ovat kunnolla tilavat ja ne voi täyttää hieman yli kapasiteetin jos tietää ettei vettä ole tiedossa
http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Pol ... 000020549/

Vastaa Viestiin