Metsäkaurisko se on, Jukan kuvassa? Imatrallakin noita näkee harvakseltaan.
En osaa sanoa ja tuo IR-valo vääristää värien lisäksi niiden tummuuksia, esimerkiksi yks mun musta pipo näyttää kuvissa vaalean harmajalta. Varovaisia ovat, kesällä näin yhdesti tuossa pelolla, luulin että ne ammuttiin heti ku pyynti alkoi, mutta ei. Videopätkään tuli kaksi(kuva leikattu videosta), ilmeisesti emä meni edellä ja tämä kuvassa oleva on vasa.
Kuvauspaikka on omalla tontilla, 10m talon nurkalta, eli pimeällä uskaltautuvat noinkin lähelle asutusta. Hevoselta jääneellä suolakiven jämällä yritän houkutella jänekset pysähtymään hetkeksi että kamera ehtii liipaistua. "hallitus" kielsi ruokinnan etteivät jää asumaan omalle pihalle ja syömään enempää istutuksia.
Ennen vanhaan (kuullostaa pitkältä ajalta mut niin siitä taitaa ollakin) kaadettiin nuoria haapoja, jäniksille ruuaksi. En muista oisko hyvän hyvyyttään ruokittu, vai oliko myös ajatuksena, etteivät söisi omenapuita
Petri
Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.
Ilves on uusi tuttavuus tontilla. Kauriin jälkiä tuo oli seuraillut kun tänne löysi. Vajaa pari kilometriä käytiin Sailan kanssa ilveksen jälkiä seurailemassa.
Toivottavasti käy toistekin ja kulkee lähempää kamerasta
Nojasyklismiä vuodesta 2010
"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"
Tienlaidasta keräilin roskia, paskasessa lumikuopassa murkkuja miitingissään. Mistähän ne keskustelee?
Eilen tuli kyyhkyt, tänään kujers joku musta(rastasko) koivunlatvassa.
Palokärki on huudellu, useamman viikon ja vakiasukas, käpytikka on aika ahkerana, koputellu ja äännelly.
Pöllökin istui yks päivä langalla mutt en sitäkää tunnista ku vaan pöllöksi.
Kuinka ihmiset voi olla niin idiootteja, ett autonikkunasta heitetään roskat tienlaitaan??
Petri
Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.
Kuinka ihmiset voi olla niin idiootteja, ett autonikkunasta heitetään roskat tienlaitaan??
Riittää kun 0,01% autoilijoista tekee näin niin on jo tosi törkyisen näköistä.
Mut ei kaikki oo heiteltyjä, osa tippuu roska-autoista. Keräilevät autot eivät joka pöntön tyhjennyksen jälkeen purista roskia konttiin ja ilman pyörteet pölisyttää näitä sitten tien varsille. Näitä on silloin tällöin meidänkin tontin reunalla. Tai sitten näin: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lu ... sa/770325/
Joo varmaan jotain tippuu kuormasta mutt suurin osa on tupakka-askeja, tumppeja ja mäkkärinkuoria ni kyll mie arvaan ihmiskäden olevan asialla.
Yksinäin kurki lens yli ja huuteli kaveri etsi kait.
Petri
Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.
Isolintu lens tuosta yli aamupäivällä aika korkeella mutt kaulasta olin tunnistavinani haikaraksi, taas. Harmaaväritys tällä kertaa, näytti ku ois ollu vähän "pihalla", missä ollaan, mikä maa. Vuoksea näytti seuraavan alaspäin.

Ettei kurki. Harmaahaikara nimittäin lentää kaula viikattuna, joten ei sitä korkealta pitkäkaulaiseksi arvaa.
Kurki on harmaa ja lentää kaula suorana.
Jori
On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma
Just tuosta mutkalla olevasta kaulasta sen haikaraks arvasin.
Ok, ei ollut sitten niin korkealla, että saatoit mutkan nähdä.
Eikös harmaahaikaroita ole siellä lennellyt ennenkin. Muistelisin.
Jori
On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma
Joku käyny pihassa tutkimassa, mm haistelemassa kinnerin perää mut ei tainnut herätä himot Arvaisin ilvekseks, ei kynsiä, pyöreä, isohko - yleensä pari jälkeä samassa. Samanlaiset oli aiemmin talvella.
Petri
Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.
Vuoksella muutama joutsen tähän aikaan vuotta ja näin kovilla pakkasilla. Jotain ne pohjasta kurotteli, syötävää.
Viikonloppuna osallistuin ekan kerran pihabongaukseen, 18 harakkaa näkyvissä yhtäaikaa Merimetso lensi yli.
Petri
Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.