Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Onko elämässäsi muutakin kuin nojapyöräily?
Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7042
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja Pastori »

Olin perjantaina maastojuoksutapahtumassa. Osallistumisen hintaan sisältyi juomaa ja energiaa. Sehän tarkoittaa sitten sitä että tiskillä on banaaneja ja hiilarienergiajuomaa. Onneksi oli myös vettä.

Meitä oli matkassa 2 ja matkakin oli lyhyt. Minä olin paremmassa kondiksessa ja otin tiskiltä vettä. Banaanin puolikkaan vedin lopussa myös.

Matkatoverille kävi huonommin. Peruskunto oli hiukan huonompi. Magnesiumit jäi kotiin (No. Mä otan sitten jäkikäteen.) Suolaakaan ei ollut. Arvannette miten kävin. Jalat kramppasivat niin ettei kenkiä voinut pitää jalassa. Juomat eivät imeytyneet ja hiilaria oli liikaa. Kisan jälkeen piti pysähdella laattailemaan tienviereen.

Mietittiin että mitä ihmettä olisi pitänyt olla tiskillä tarjolla. Merisuolaa toki. Mutta mitä rasvankorviketta. Jos suoritus kestäisi vaikka sen 6 tai 12 tuntia.

Tästä aiheestahan ei ole karppaajien sivustoilla oikeasti mitään asiallista infoa. Juoksufoorumillakin kysyin ultraajilta että minkäverran esim. sitä suolaa pitäisi konkreettisesti vetää tunnissa korvaamaan menetetty. Ja arvasitte ettei kukaan mitään vastannut. Mitä tekee semmoisella tiedolla että suolatabletti silloin tällöin. EDIT: tuli siellä semmoisia vastauksia toki, että sitä ja sitä energiajuomaa kun sekoittaa senjasenverran, muttei konkretiaa.

Mitäs pitäisi siis ottaa evääksi Nokialle. Pitäiskö tehdä rasvashotteja? Teipata läskinpala käsivarteen nuoltavaksi? Tehdä partajukurtista torni kypärän päälle josta voi pillilä imeä?

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7042
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Rasvatankkaus?

Viesti Kirjoittaja Pastori »

Suola asiaa mm. tässä.
http://www.spinalhealth.net/hyponatremia.html

Tässä mielestäni keskeisimmät asiat suolasta:

  1. Sweat contains between 2.25 and 3.4 grams of salt per litre, and in a long race an athlete could easily lose 1 litre per hour. In a 12 hour race, that adds up to between 27 and 41 grams of salt.
  2. While everyone is different, a general rule of ?thumb is that you should try to ingest 1 gram of sodium per hour during a long event. You should also increase your sodium intake in the days leading up to the race. Aim for between 10-25 grams of salt per day pre-race.
  3. To ingest 1 gram of sodium from sports drinks alone, you would have to drink 2.18 litres of Gatorade. You can’t drink that much per hour for the duration of an Ironman race.

Taustalla on siis ajatus että saisi sopivan määrän siihen juomapulloon sitä suolaa laitettua.

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2745
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja tavasti »

Ei kai sitä rasvaa niin kovasti tarvitse syödä suorituksen aikana, sitähän on kropassa jo itsessäänkin?

Jossain on ollut ohje teelusikallinen suolaa/litra vettä. Tietysti jos käyttää lisäksi jotain suolattomia juomia, niin sen mukaan vähän enemmänkin.

Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7042
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja Pastori »

tavasti kirjoitti:

Teelusikallinen suolaa painaa 6g. Tunnin hikoilussa suolaa menetetään sen kolmisen grammaa. Joten litrassa on tuplamäärä. Viimevuotiseen nestehukan rajamailla häälyneen tankkauksen perusteella väittäisin että tunnissa pitäisi särpiä nestettä n. 7.5dl-1l.

Yksi teelusikka grammoina

Kaakaojauhe 2g
Kaurahiutaleet 5g
Leivinjauhe 5g
Liivatejauhe 3g
Maissitärkkelys 3g
Maitojauhe 2g
Majoneesi 5g
Mausteet, hienonnetut 2-2 1/2
Perunajauhot 4g
Sinappi 5g
Sinappijauhe 2g
Sokeri (kide) 4g
Suola hino 6g
Tomaatisose/kastike 6g
Vanilliinisokeri 3g
Vehnäjauhot 3g
Voi 5g
Voisula 4g
Öljy 4g

Lähde: Kokin käsikirja. Pirkko Lehto Anita Patala Otava, 1995

Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3614
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja terppa »

Joskus kokeilin suolavettä juoda, muistaakseni laitoin puoli teelusikallista 7dl vettä eli näköjään lievä yliannostus. Tulos oli se, että vesi maistui pahalta ja tuli juotua vähemmän, toki lenkkikin oli vaan muutaman tunnin mittainen ja ei ollut helle niin ihan sama. Pitää jotain sekoituksia vielä kokeilla esim. peittääkö hunaja suolaisuuden.

Ensiviikolle on luvattu enemmän aurinkoista niin pitää kokeilla suolakiteiden napsimista ihan semmoisenaan, niitä on mielyttävämpi nauttia mutta ongelma on se, että unohtuu helposti.

Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
tavasti
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 2745
Liittynyt: 06 Elo 2007, 10:55
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja tavasti »

terppa kirjoitti:

Joskus kokeilin suolavettä juoda, muistaakseni laitoin puoli teelusikallista 7dl vettä eli näköjään lievä yliannostus. Tulos oli se, että vesi maistui pahalta ja tuli juotua vähemmän, toki lenkkikin oli vaan muutaman tunnin mittainen ja ei ollut helle niin ihan sama. Pitää jotain sekoituksia vielä kokeilla esim. peittääkö hunaja suolaisuuden.

Itse käyttämäni sekoitus on ollut reilu puolikas teelusikallinen 1.5 litran pulloon. Ja kannattaa huomioida, että oikeaa suolaa, ei mitään Pan-suolaa tms.

Itse en ole häiriintynyt mausta, mutta makuasioitahan ne. Ja jos syö suolaista päivän mittaan, niin tuleehan siitäkin joku osa.

Ajokkina Nazca Paseo 26/26 ja opeteltavana kiertopalkinto-Python

"... mutta ei se toimi kuoppaisella savisella soratiellä, varsinkaan jyrkässä ylämäessä!"

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja jori »

Mitäs te tuosta noin vaikeaa teette, Suolarasvaproteiinisekoitepatukoita myydään valmiinakin mm. Lidlin makkarahyllyssä. Metvurstisuikaleita juustosuikaleita ja teetä. Elimistö itse säätää pitoisuudet kohdilleen, kun syö ja juo sen, mikä hyvältä tuntuu. Punaviiniä ja kaalia vielä silloin tällöin päälle, niin jaksaa vaikka koko vuoden yhteen menoon :D

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
Ralii
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 504
Liittynyt: 06 Tammi 2009, 20:14
Paikkakunta: Espoo

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja Ralii »

Mites olis mineraalisuola? Siinä on magnesium kalium ja natrium jo sekoittamista vaille valmiina.

Rasvatankkauksen tarpeellisuudesta en tiedä. Kehosta löytyy kyllä riittämiin mutta onko varastosta käyttäminen hitaampaa kuin nautittuna? Olettaisin että on mutta ei hajua, että kuinka paljon.

Optima Baron | 1kw Velogatti

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7042
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja Pastori »

jori kirjoitti:

Mitäs te tuosta noin vaikeaa teette, Suolarasvaproteiinisekoitepatukoita myydään valmiinakin mm. Lidlin makkarahyllyssä. Metvurstisuikaleita juustosuikaleita ja teetä. Elimistö itse säätää pitoisuudet kohdilleen, kun syö ja juo sen, mikä hyvältä tuntuu. Punaviiniä ja kaalia vielä silloin tällöin päälle, niin jaksaa vaikka koko vuoden yhteen menoon :D

Sepä se just. Jos ei oikein maistu mikään, niin pitää jo mettiä minkä vetämiseen ja minkä verran satsaisi voimia :D

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja jori »

Pastori kirjoitti:

Sepä se just. Jos ei oikein maistu mikään, niin pitää jo mettiä minkä vetämiseen ja minkä verran satsaisi voimia :D

No eipä sitten ihme, että olet laihtunut niin paljon. Mitä olet vuoden aikana syönyt. Sitä samaa suosittelen tuonnekin. Kai sentään jotain olet vuoden aikana saanut syötyä. :shock:

Energiaa ei välttämättä tarvitse saada ravinnosta, jos olet vähähiilarisella pärjännyt, joten se läskin pala ei ole muuten tarpeen, mutta sen mukana tulee mukavasti ne suolat, jotka ovat hikoilun takia välttämättömiä, jos kerran aiot ajaa oikein hikeen asti. :) Jonkinlainen elektrolyyttiliuos kannattaisi sekoitella.

Minä tekisin sen lähinnä aidosta merisuolasta (isorakeinen, jossa ei kalsiumkloridin määrää ole vähennetty, eikä paakkuuntumisenestoaineita lisätty) ja lisäisin siihen muutaman magnesiumpillerin. Tekisin silti kaksi pulloa, jossa toisessa olisi tätä ja toisessa pelkkää vettä. Näin voit matkalla säätää, suolan määrää.

Voihan siihen suolaveteen lisätä jotain makuyrttejä, jopa sokeria jos haluaa, mutta näin pitkällä matkalla energia tulee käytännössä vyönalusrasvasta, jota sinullakin kai vielä hiukan on.

Aikanaan, kun harrastin kirkkovenesoutua, rakensin tuollaiset pullot siten, että pohjana oli tavallinen tee, johon lisäsin suolat. Toisessa pullossa pelkkää vettä.

Viimeksi muokannut jori, 02 Heinä 2012, 18:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja jori »

Ralii kirjoitti:

Mites olis mineraalisuola? Siinä on magnesium kalium ja natrium jo sekoittamista vaille valmiina.

Rasvatankkauksen tarpeellisuudesta en tiedä. Kehosta löytyy kyllä riittämiin mutta onko varastosta käyttäminen hitaampaa kuin nautittuna? Olettaisin että on mutta ei hajua, että kuinka paljon.

Mineraalisuola on harhaanjohtava kauppanimi. Mineraali sinällään tarkoittaa maasta kaivettua. Tuo mineraalisuolana myyty suolaseos on sekoittelemalla tehty, ja sen tavoitteena on ollut ihan muu, kuin paras mahdollinen suolatasapaino. Vuorisuola, joka on oikea mineraali, ja jota siis kaivetaan maan uumenista on lähes pelkkää natriumkloridia. Minä luotan merisuolan valmiiksi sekoitettuun suhteeseen, kunhan se on aitoa, eikä kemistien sössimää, joita niitäkin löytyy merisuolan nimella runsaasti. Aito merisuola on isokiteistä ja aina vähän märkää, koska kalsiumkloridi imee ilmasta kosteutta, eikä aito merisuola pysy hienokiteisenä, vaan muuttuu aina hiutaleiseksi märäksi sössöksi. Se on ruoanlaitossa vähän hankalampaa käyttää, mutta maksaa vaivan.

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
terppa
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 3614
Liittynyt: 09 Huhti 2010, 16:02
Paikkakunta: Lahden perämetsä

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja terppa »

Meetvurstipaketin ravintosisältöä tavasin ja taisi löytyä syy miksi viimevuoden suolatankkaus ei toiminut eli 100g metukkaa sisältää 1,9g suolaa, ainakin tuossa paketissa.

Mitä käytännön eroa on merisuolalla ja "kemistien merisuolalla" eli toimiiko toinen jotenkin paremmin? Viimeksi ostin jotain Himalajan vuorisuolaa mitä on mukana ja pitää nyt sitten testata toimivuus, hinta oli ainakin hm... suolanen :oops: :mrgreen:

Nojasyklismiä vuodesta 2010

"Nojapyöräily on parasta mitä voi tehdä housut jalassa mutta kinnerillä voi ajaa myös ilman housuja"

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7042
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja Pastori »

jori kirjoitti:
Pastori kirjoitti:

Sepä se just. Jos ei oikein maistu mikään, niin pitää jo mettiä minkä vetämiseen ja minkä verran satsaisi voimia :D

No eipä sitten ihme, että olet laihtunut niin paljon. Mitä olet vuoden aikana syönyt. Sitä samaa suosittelen tuonnekin. Kai sentään jotain olet vuoden aikana saanut.

Ei tää nyt niin dramaattista ole ollut tää kilojen kariseminen. Puoli vuotta se tippui ja nyt on vakiintunut 72-73 haarukkaan.
Joskus vaan väsyneenä pitää vähän kamppailla jos on vetänyt samantyyppistä sapuskaa jo edellispäivänä.

Taisinkin itseasiassa tehdä viimekesänä teepohjaista juomaa lenkille. Taisin silloin laittaa karkeeta merisuolaa 10g per litra.

Jos tekis niin että laittais pari grammaa vähemmän suolaa ja punapensasteetä. On näetsen vuoden aikana tllut luovuttua mustasta teestä. Hunajaa voisi harkita mauksi. Kovin makea ei nyt vaan putoa.

Jos vielä lenkeillä testaisi metukka (Lidlin metukassa on näköjään suolaa yli 4 prossaa), ynnä juustoeväiden toimivuutta.

jori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 13801
Liittynyt: 15 Syys 2006, 19:00
Paikkakunta: Tampere, Petsamo

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja jori »

terppa kirjoitti:

Meetvurstipaketin ravintosisältöä tavasin ja taisi löytyä syy miksi viimevuoden suolatankkaus ei toiminut eli 100g metukkaa sisältää 1,9g suolaa, ainakin tuossa paketissa.

Mitä käytännön eroa on merisuolalla ja "kemistien merisuolalla" eli toimiiko toinen jotenkin paremmin? Viimeksi ostin jotain Himalajan vuorisuolaa mitä on mukana ja pitää nyt sitten testata toimivuus, hinta oli ainakin hm... suolanen :oops: :mrgreen:

Mitäs kevytmetukkaa sinä syöt. Minä katsoin tuosta jääkaapista ensimmäisen käteen osuneen metvurstin tuoteselosteen. Siinä lukee: Salthalt 4,1 % Kraftigt saltad. Jaa, oli se siinä suomeksikin, mutta tuli jo kirjoitettua. Metvurstin ideahan on tehdä säilyvää lihaa suolaamalla ja kuivaamalla se makkarakuoressa mausteiden kera. Kun kuivataan, vesi vähenee ja muut, kuten suolapitoisuus, nousee. Lihapitoisuudetkin ovat metukoilla helposti 120%. :shock: -Samasta syystä.

Kemistit ottavat suoliinsa :shock: vain ne komponentit, joita haluavat markkinoinnissa kertoa suolan sisältävän ja jättävät haitalliset, eli esim. nämä hygroskooppiset suolat, kuten kalsiumkloridin (kesällä levitettävä pölyämisen estävä tiesuola), koska ne pilaavat suolan helposti siroteltavan hienon rakenteen. Jos se suola kuitenkin liuotetaan veteen, ei liene paljon merkitystä, miten helposti sen sinne pulloon sirottelee. Luotan siihen, että merisuola on enemmän sitä, mitä elimistö tarvitsee, kuin keinotekoinen merisuola, josta on poistettu paakkuuntumista aiheuttavat aineet ja lisätty siroteltavuutta parantavia lisäaineita. Merestä olet sinä tullut... ;)

Jori

On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma

Avatar
PW
KOM
Viestit: 17770
Liittynyt: 09 Touko 2009, 21:22
Paikkakunta: Imatra

Re: Rasvatankkaus ja suolan määrä = 12h liikuntaa

Viesti Kirjoittaja PW »

Kun tuota magneesiumia tarvitaan ettei tule kramppeja ja kuka käyttää minkäkin verran, lisäksi sanotaan ett tarttee ottaa B-vitamiinia sen kanssa jotta Mg imeytyis. Pitääkö B-vitamiinia ottaa aina samalla kun Mg:tä ? Tai siis pitääkö B-vitamiinin määrää lisätä jos Mg:a lisää ?
Ittellä on kait perussynti ett en osaa juoda tarpeeks, tänään ei oo päivässäkään menny tuota litraa toki kilometrejä polkemallakin vain 35.

Petri

Petri

Nojapyöräfoorumi toimii hyvin, aina saa vastauksen vaikkei kysyiskään mitään.

Vastaa Viestiin