LowriderPilot kirjoitti:
olen päätellyt tuon konstruktion seikkaperäisesti näin:
- otetaan 20mm Nomex hunajakenno jossa molemminpuoleinen hiilikuitupinta, leikataan se 3-5mm isommaksi kuin on tarvis
- työstetään keskelle navan vaatima reikä
- navassa pitää olla laippa johon tuo levy kiinnitetään liimalla. Ennenkuin liima jähmettyy, säädetään noilla kolmella pikku ruuvilla sen suoruus ja todetaan se mittakellolla esim. pinnojen rihtauspenkissä.
- kun liima on kovettunut, kiinnitetään navan toinen laippa myös liimaamalla (navan konstruktioon en ota kantaa
)
- Kun napa on liimattu, työstetään koko kiekko pyöreäksi esim laitamalla se pyörimään ja sopivalla pyörivällä työkalulla työstettään se tarkasti halutun kokoiseksi.
- poistetaan samassa työvaiheessa vannekehän vaatima tila hunajakennosta jolloin paikalle jää vain tuon kohdan hiilikuitupinnat.
- liimataan esivalmistettu hiilikuituvannekehä työstettyyn koloon
- niin ja se venttiilireikä.. .
Jotenkin näin se menisi, mitä mieltä olette työmetodista ?
Tuon kennon suoruus on vähän kysymysmerkki, miten suoria nuo mahtaa olla pakasta vedettynä ? Itsetekemällä tuo kenno tietenkin onnistuisi, ehkä, mutta hieman epäilen että siitä tulisi sen suorempi....
Kennot on varmaan myös aika ohuella pinnalla varustettuja joten se ehkä kaipaa lisävahvistukseksi pari laminointikertaa (?)
Kolmoseen asti olen samaa mieltä. Nelosen jättäisin pois kokonaan. Ruuvin kierteet ovat siinä vastalaipassa. Ei siihen kennoon mitään kierteitä laiteta. Rihtaus perustuu liimakerroksen paksuusvaihteluun laippojen ja kennolevyn välissä. Vetämällä ruuvilla sorvatun laipan ja kennolevyn välinen liimapaksuutta ohuemmaksi saadaan aikaan tarpeellinen tasokulman muutos. Eli: Molempiin laippoihin liimaa. Kennolevy reiästään navalle liimalla voideltu irtolaippa päälle ja ruuvit kiinni. Kiekko penkkiin ja rihtaamaan sivusuunta suoraksi. Ne rihtauksen vaatimat matkat navan lähellä ovat sadasosamillejä, minkä täyteaineella (fenoliballooni, lasikuulat tms.) paksunnettu liimakerros helposti hoitaa. Ruuvi vetää sisään päin ja kapillaaripaine vastasuuntaan.
Säteen suunnan käsittelystä olen siitäkin eri mieltä. En ymmärrä, miten umpivanteen saisi sinne levyjen välissä olevaan kennolevyyn tehtyyn uraan. Vähintäänkin uran pitäisi olla useita senttejä liian syvä ja vanteen taipua helposti soikioksi. Minä melkein menisin väittämään, että tuon levyn on tarkoitus kantaa kuormia puristusvoimina, joten riittää hyvin, että vanne yksinkertaisesti pujotetaan oikean halkaisijaiseksi hiomalla sorvatun kennolevyn ympärille ja liimataan tällä samalla täyttävällä liimalla kennolevyn pintalamellin reunaan kiinni. Toki se vanne voi olla katkaistu, mutta näkisin tällaisesta enemmä haittaa kuin hyötyä.
Levyjä ei varmasti laminoida enää asennuksen jälkeen paksummaksi. Kunnollinen laminointityö vaatii kovan puristuksen, mikä on helppo aikaansaada suoralle levylle, mutta kennoon liimattuna nämä pintalevyt eivät enää sitä kestä. Pintalevy on ohut, mutta ei sen paksu tarvitse ollakaan. Jos vertaat sitä pinnojen paksuuteen siten, että litistät mielessäsi pinnat levyiksi kahden puolen kiekkoa samalla huomioiden, että tämä hiikuitulevy on selvästi lujempaa materiaalia kuin pinnateräs. 2 mm pinnoilla puolatun 36-pinnaisen kiekon levynpaksuudeksi tulisi 0,03mm/puoli. Sitä paitsi paljon vähemmilläkin pinnoilla kiekkoja tehdään.
Jori
Jori
On se kumma hyypiö tämä ihminen.
Kun kerran omaksuu tietyn käsityksen ja asenteen jostain asiasta, tulee aivan kuuroksi ja sokeaksi todisteille, jotka kumoaisivat nuo käsitykset, ja varsinkin unohtaa ne. - Sakari Holma
. Nyt taas vuosien jälkeen kiinnostus heräsi uudestaan. Sinänsä rakentelu ja metallin käyttö on näpeissä mutta erityisesti komposiittien osalta tietämys on pahasti puutteelista. Yritän ensin jollain lailla hahmotella nykyisten osien ja valmiiden tuotteiden rakennetta jotta käytettyjen rakenteitten käyttötavasta saisi jonkunlaisen käsityksen.
onhan niistä sitten haittaakin esim tuo tuuliherkkyys.
levyssä ei sellaisia rajoituksia ole.