Sivu 1/1
Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 15 Kesä 2013, 17:05
Kirjoittaja tm
Päätin verestää kuuden vuoden takaisia muistoja Mangolla ajamisesta, ja pyysin Markulta sukkulan viikonlopuksi lainaan. Kulkupeli ei tuntunut viimeksikään kovin tilavalta, mutta liekö tällä välillä alkanut seinäkiipeilyharrastus vaikuttanut asiaan, kun nyt kabiini tuntui hartiaseudulta vielä ahtaammalta. Penkin ja rungon välissä olevia säätöpalojakin poistin, mutta silti fiilis oli epämukava. Lisäksi kulkuaukon terävät, alastaitetut reunat osuivat ajossa ilkeästi hartioiden päälle aina möykkyyn ajettaessa. Keskiötä siirsin eteenpäin, mutta siltikään mukavaa asentoa ei tuntunut löytyvän. Toisekseen kyynärpäät hinkasivat koriin, tuolla kohtaa Mangossa kun on sinänsä hienon näköiset pokkaukset sisäänpäin.
Tällä välin ei ole tullut kokeiltua muita velomobiileita kuin Questia, jossa ei samaa ongelmaa ollut. Kuinkas foorumilaisten kokemukset tuoreemmista Mangoista/Stradasta, vaivaako ahtaus, haittaako aukon reunat? Minkämittaisia kinnerikuskeja foorumilta löytyy? Itse olen 1,9 m.
Mangosta tuli jossain vaiheessa markkinoille Plus- ja Tour-versiot, joiden korista nuo sivupokkaukset on jätetty pois on. Ovatkohan muuten vastaavia mitoitukseltaan?
Tarvinnee selvittää asiaa elokuussa Nokian tapahtuman yhteydessä, paikalle on tod.näk. saapumassa kattava osuus Suomen kinneripopulaatiosta.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 15 Kesä 2013, 20:27
Kirjoittaja terppa
Mä nyt tietysti tällaisena pikkujätkänä olen väärä mies kommentoimaan tiloja mutta jos penkki ja selkänoja on säädetty ala-asentoon niin pieneksihän Se jää. En tiedä onko pokkaus vanhassa terävämpi vai valehteleeko kuva tai mun silmät?
Sportissakin on kulkuaukossa reuna taitettu alaspäin mutta mahtuuko sinulla pehmuste aukon reunan ja hartioiden väliin? Silloin siitä olisi hyvä ottaa tukea mutta ei liian tyköistuvakaan ole hyvä.
Kinnerikuume on helppo sairaus, lääke on tiedossa tosin siihen ei ainakaan vielä saa Kela-korvausta 
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 15 Kesä 2013, 23:02
Kirjoittaja tm
terppa kirjoitti:...En tiedä onko pokkaus vanhassa terävämpi vai valehteleeko kuva tai mun silmät?
Kuvan valo/varjo liioittelee ehkä tuota pokkausta.
terppa kirjoitti:Sportissakin on kulkuaukossa reuna taitettu alaspäin mutta mahtuuko sinulla pehmuste aukon reunan ja hartioiden väliin? Silloin siitä olisi hyvä ottaa tukea mutta ei liian tyköistuvakaan ole hyvä.
Tuo sama eli pehmuste tuli mieleen. Tarvinnee yrittää huomenna vielä tehdä lisää tilaa siirtämällä penkkiä eteenpäin jos onnistuu ilman isompaa remonttia (vaatii ainakin kiinnikkeiden modausta). Samalla keskiötä tarvii viedä vielä eteenpäin. Kantapäät alkaa kyllä kopsia korin jalka-aukkojen etureunaan, varsinkin kun keskiö siirtyy eteenpäin siirrettäessä samalla alaviistoon. Lainavehkeestä ei parane alkaa leikellä aukkoja isommaksi
.
terppa kirjoitti:Kinnerikuume on helppo sairaus, lääke on tiedossa tosin siihen ei ainakaan vielä saa Kela-korvausta 
Kyllä tuo tauti on ollut meikäläisessä piiitkän aikaa, välillä nostaa aktiivisemmin päätään ja välillä rauhoittuu hetkeksi. Lääke on tosiaan tiedossa. Ennemmin tai myöhemmin tuota lääkettä pitää jossain muodossa nauttia.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 15 Kesä 2013, 23:25
Kirjoittaja TMS
Kyllä mä ainakin tän oman vajaan 190 cm varren tuonne Stradaan ihan mukavasti saan mahtumaan. Mulla taitaa olla parin sentin fyllit hartioitten kohdalla molemmilla puolilla nyttenkin eli leveempikin tuonne sen puolesta mahtuu. Joskus harvoin töyssyissä saattaa olkapäät lyödä aukon reunoihin mutta sitä taipumusta saisi säädettyä istuimen kulmaa muuttamalla jos se häiritsisi. ajarmalan Milania kokeilleena sanoisin että oikeastaan Strada on jopa hieman liian tilava vaikka se tietysti riippuu käyttötarkoituksestakin. Terpan Mangossakin olen istunut kun se vielä Tuomaksella oli ja muistelisin että kyllä sinnekin ihan hyvin mahtui hartioitten osalta, keskiö oli Tuomaksen säädöissä toki aivan liian lähellä minulle.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 16 Kesä 2013, 00:58
Kirjoittaja terppa
Onkohan penkin kiinnitystä tai penkkiä muutettu ajan saatossa? Jos minulla penkkiä siirtää taaksepäin niin se samalla laskee. Tuomaksella oli aika lailla ala-asennosa. Minulla se on melkein ylhäällä, että näen mutta niskatuki jää taas kauas... Kun on niin pieni eikä sopivan kokoinen...
Jos vaan pääsisin hyvissä ajoin perjantaiksi Nokialle ennen kisoja niin tuota sportti-malliakin kerkeisit koittaa omilla säädöillä.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 16 Kesä 2013, 23:34
Kirjoittaja tm
Aamulla purin penkin etukiinnikkeet pois ja samalla kaikki korokkeet penkin alta. Johan alkoi Mangoon sopimaan! Nyt leveyssuunnassa oli suorastaan tilavaa, ja ylöspäinkin hyvin varaa. Kun eteenpäinkin tuntui näkevän, niin suupielet kääntyivät pakostakin yläviistoon
. Tämän Mangon penkin etukiinnitys on malli kiinteä, eli säätö ei onnistu helposti, pitäisi tehdä uusi kiinnike.
Voimansiirron ongelmat tosin kutistivat päivän ajelut erittäin vähälle, muutama ratakierros tuli ajettua. Mutta pääasia on, että Mangoon sopii sisälle ja vieläpä hyvin. Nyt pitää fiksata tuo voimansiirto entistä ehommaksi, niin voi hyvillä mielin palauttaa menopelin omistajalleen.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 17 Syys 2013, 13:41
Kirjoittaja kaitsu
tm kirjoitti:Aamulla purin penkin etukiinnikkeet pois ja samalla kaikki korokkeet penkin alta. Johan alkoi Mangoon sopimaan! ... Tämän Mangon penkin etukiinnitys on malli kiinteä, eli säätö ei onnistu helposti, pitäisi tehdä uusi kiinnike.
Mulla ois penkeistä kysymyksiä
-Voisikohan mun vanhaan Questiin tehdä samanlaisen penkin saranan kuin teillä? semmoisen joka kiinnittyy penkin etureunoista molemmin puolin rengassyvennysten seiniin? Mun penkkki kiinnittyy penkin edestä keskeltä runkoputkeen. Tuo mun keskeltä kiinnitetty penkki vaikutti huterammalta kuin reunoistaan kiinnitetty.Onnistuisko, tietääkö kukaan?
-En yllä kunnolla katsomaan ulos velomobiilista jos en laita penkin päälle paria makuualustan kerrosta. Siksi tahtoisin nostaa penkkiä pystymmäksi jotenkin rakentamalla selkänojan taakse jonkinlaisen korotuksen. Millaisen?`en keksi. Tietysti tarvisin myös uuden niskatuen. Uusissa Mangoissa ei taida olla runkoputkea penkin alla. Penkki on samanlainen kuin mulla mutta kannattelee kuljettajaa ilman penkille tehtyjä rungon tukirankenteita. Mun Questissa penkkiä tukee sen alla olevaan runkoputkeen liimattu penkin muotoon tehty vaahtomuovi. Jos teen uuden tai vahvistan entistä penkkiä niin voin poistaa vaahtomuovit tarpeettomina
Penkin korottaminen koko matkalta olisi muutenkin tarpeen jos asennan TerraCyclen idlerin joka ei mahdu penkin alle. Alkuperäinen idleri on pieni ja muovinen ja äärimmäisen ahtaassa paikassa penkin ja lattian välissä. Terracyclen idleri voisi mahtua jotenkin jos sen voisi asentaa penkin etupuolelle jolloin se tosin saattaa osua kuljettajaa herkkään paikkaan.
HMM.. hankalaa.
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 17 Syys 2013, 18:24
Kirjoittaja tm
Kaitsu, sinähän majailet Tampereella? Olisiko meetingin paikka, niin pääsisit omin silmin näkemään tuon mun Mangon penkin kiinnityksen? Valokuvia voin ottaa, mutta niistä ei kaikki selviä, paremmin pääsee detaljeista ja mittakaavasta selville "livenä" katselemalla.
Sopisiko sulle lähiaikoina tapaaminen vaikka joku ilta jossain päin Tamperetta tai Pirkkalaa?
Re: Hartiatilat Mangossa/Stradassa?
Lähetetty: 17 Syys 2013, 19:32
Kirjoittaja kaitsu
tm kirjoitti:Kaitsu, sinähän majailet Tampereella? Olisiko meetingin paikka, niin pääsisit omin silmin näkemään tuon mun Mangon penkin kiinnityksen
Sopisiko sulle lähiaikoina tapaaminen vaikka joku ilta jossain päin Tamperetta tai Pirkkalaa?
Se olisi hienoa. Laitan viestiä.