Nojapyöräfoorumi

Enpä ole juuri triken valmistumisen jälkeen täällä kirjoitellut. Trike on jäänyt aika vähälle käytölle, noh sillä on ajeltu noin 300km. Penkki täytyisi muokata joskus korkeammalle, että olisi mukavampi lähteä postilootaa kauemmaksi=) Sähköistys on myös toinen kiinnostava tekijä joka saisi taas nojapyörä kiinnostuksen heräämään. Nyt lähinnä ihmettelen miten sain sen aikaan? Niin minkä? No sen koko triken ja jaksoin suunnitella ja ottaa selvää ja tehdä ohjauksenkin asiallisesti jne.. Ilmeisesti sitä saa jonku kuumeen ja tekee sillon asioita mitä ei muulloin saa aikaiseksi:D

Autoon taasen olen keskittynyt välillä, pikku teho lisää sai volovo=) Ehkä joskus sit saa trike sitä samaa =)

Nii, taidat olla kaltaisiani, eli päämäärätön poljeskelu ei kiinnosta. Pitää olla joku syy lähteä, mulla se yleensä on työmatka. Pari kesää motivoi Geogätköily

Jukka

jviirret kirjoitti:

Nii, taidat olla kaltaisiani, eli päämäärätön poljeskelu ei kiinnosta. Pitää olla joku syy lähteä, mulla se yleensä on työmatka. Pari kesää motivoi Geogätköily

Jukka

Tuo on jännä juttu. Olen pikkupojasta asti kuunnellut -ihmetellen- tuon tyyppisiä juttuja, että ei sitä turhaan viitsi ajella. Itselläni asia on aivan päinvastainen: Minulle itse ajaminen on SE juttu, eikä pelkästään nojapyörällä, vaan kaikilla mahdollisilla laitteilla moposta ja traktorista -> rekkaan ja laivaan. Päämäärätön ajoneuvolla ajaminen on henkisesti vapauttavaa ja rentouttavaa. Aina kun ensilumet kun satavat, oikein kihelmöi että kohta pääsee luisuttelemaan, tämän vuoksi henkilöauton on oltava takavetoinen, josta saa luistoneston pois päältä. Eikä ajoneuvoilla leikkiminen ole yhtään laantunut iän myötä, vaikka sitä on mulle aina toitotettu. Mieluisin työpaikka oli talotehtaan pyöräkuormaajan kuljettajana, eikä viidessä vuodessa alkanut tuntumaan yhtään puulta, joka aamu oli kiva lähteä töihin.
Pyöräily on kuitenkin ihan parasta, koska se on kuntoilua, halpaa ja tarpeeksi hidasta, niin ei tarvitse aina lähteä satojen kilometrien päähän tyhjentämään mieltä.
Olenko yksin tämän asian kanssa, vai saako kukaan muu kiksejä itse ajamisesta?

Vilijami kirjoitti:

Tuo on jännä juttu. Olen pikkupojasta asti kuunnellut -ihmetellen- tuon tyyppisiä juttuja, että ei sitä turhaan viitsi ajella. Itselläni asia on aivan päinvastainen: Minulle itse ajaminen on SE juttu, eikä pelkästään nojapyörällä, vaan kaikilla mahdollisilla laitteilla moposta ja traktorista -> rekkaan ja laivaan. Päämäärätön ajoneuvolla ajaminen on henkisesti vapauttavaa ja rentouttavaa. Aina kun ensilumet kun satavat, oikein kihelmöi että kohta pääsee luisuttelemaan, tämän vuoksi henkilöauton on oltava takavetoinen, josta saa luistoneston pois päältä. Eikä ajoneuvoilla leikkiminen ole yhtään laantunut iän myötä, vaikka sitä on mulle aina toitotettu. Mieluisin työpaikka oli talotehtaan pyöräkuormaajan kuljettajana, eikä viidessä vuodessa alkanut tuntumaan yhtään puulta, joka aamu oli kiva lähteä töihin.
Pyöräily on kuitenkin ihan parasta, koska se on kuntoilua, halpaa ja tarpeeksi hidasta, niin ei tarvitse aina lähteä satojen kilometrien päähän tyhjentämään mieltä.
Olenko yksin tämän asian kanssa, vai saako kukaan muu kiksejä itse ajamisesta?

Mulla on ihan sama. Nimenomaan ajaminen on Se Juttu. Ei siirtyminen paikasta A paikkaan B, eikä liikunta.
Liikuntaa toki tulee kun runttaa menemään ja hyvä niin, mutta se on sivutuote, ei se pääjuttu. Löytää välillä jänniä paikkoja kun lähtee aina päämäärättömästi ajelemaan 100km.
Välillä otan jonkin päämäärän, kuten vaikka Järvenpää, mutta sinnekin mennessä ja palatessa saattaa reitti muuttua ihan miksi vaan.
Tässä asiassa on nämä kaksi koulukuntaa. Toki esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla on helpompi fiilistellä, kun väylä ja tieverkosto 50km säteellä on valtava viidakko jossa riittää löydettävää ja myös vanhoja hyviä vakioreittejä valittavaksi asti. Toinen asia missä on kaksi koulukuntaa, on ajoneuvon käytön helppous.
Käytön helppous on tärkeää, jos ajoneuvo on vain väline kulkemiseen tai liikuntaan. Jos ajoneuvo taas on tavallaan päämäärä, niin sen harrastaminen kuuluu pakettiin.
Oma asemani on jossain siellä pyöräilyn ja moottoripyöräilyn etiikan välimaastossa. Ihmiset, jotka hankkivat 1941 Harley-Davidsonin eivät tähtää helppoon mukavuuteen.
Oma suhtautumiseni kinneriin on tuon kaltainen.

Olen jossain välissä päämäärättömän ja turismiajelun välillä. Kun vielä kunto kasvaisi, jota kunnolla jaksaisi lähteä eri frisbeegolfratoja viskomaan pyöräillen siis ohi joukkoliikenteen tiheimmän verkon ja kolutuimpien ratojen. Nykykunnosa vaatisi yöpymistä tai kopromisseja tulee sekä pyöräilyyn, että heittämiseen. Ymmärrän edeltäviä raktentelukommrentteja, mutta tiedän niin vähän, että on vain mukavampi hypätä pyörän selkään ja mennä, mihin nenä näyttää kuin rassata. TAlvikaudella on parempi jynssätä ja puunata kuin ajokeleillä, jolloin pitäisi ajaa.

Minä huomasin vaihtaneeni leiriä, kun luovuin kolmipyöräisestä Iskiaspyörästä. Kaksipyöräisellä en ole viitsinyt juurikaan ajella huvikseni, kelin ja ajan suhteen aivan täydellisiä tilaisuuksia lukuun ottamatta. Sillä olen aina ollut jonnekin menossa. Kolmipyöräisellä runko-ohjatulla Iskiaspyörällä ajelin usein niin, että en oikeastaan mieltänyt sitä ajamiseksi, vaan istuskelin pyörän päällä katselemassa milloin mitäkin mielenkiintoista ja paikasta toiseen siirtymienn meni tavallaan huomaamatta.

jori kirjoitti:

Minä huomasin vaihtaneeni leiriä, kun luovuin kolmipyöräisestä Iskiaspyörästä. Kaksipyöräisellä en ole viitsinyt juurikaan ajella huvikseni, kelin ja ajan suhteen aivan täydellisiä tilaisuuksia lukuun ottamatta. Sillä olen aina ollut jonnekin menossa. Kolmipyöräisellä runko-ohjatulla Iskiaspyörällä ajelin usein niin, että en oikeastaan mieltänyt sitä ajamiseksi, vaan istuskelin pyörän päällä katselemassa milloin mitäkin mielenkiintoista ja paikasta toiseen siirtymienn meni tavallaan huomaamatta.

Tuo on varmaan sama juttu, ku miksi minä en tunne flevolla ajelua mielekkääksi. Siinä ei voi vaan istuskella ja havainnoida ympäristöä.

Mullekin ajaminen on se juttu, ja nykyisin fillarilla. Rakentelu, korjailu ja huoltaminen on pakkopullaa jossa lopputulos (usein) palkitsee

Muksuna ajoin fillarilla paljon, huomattavasti enemmän kuin muut kulmakunnan kakarat. Autolla ajeleminen piti hoitaa kuvitellen mutta oli mulla Skodan penkki, ratti ja vaihdekeppi huoneessa

Mopoiässä pappatunturi syrjäytti pyörän ja Tunan syrjäytti Vespa jonka jälkeen päämäärätöntä ajamista jatkettiin autolla 18v ja 1pv vanhana (kirjallisia ja inssiä ei saanut samalle päivälle).

Kun ajamisesta tuli ammatti niin autoilun hohto himmeni vaikka harvoin sekään kyllästyttää. Pyöräily alkoi houkuttaa mutta perse ei kestänyt pystypyörää ja vastatuuli teki siitä ikävää kunnes v. 2010 tajunta räjähti kun sai alle ensimmäisen nojapyörän.. ja vielä ei ole kyllästynyt pyöräilyyn, varsinkin kun alkaa olemaan pyöriä eri keleille ja käyttötarkoituksiin (lähes) riittävästi. Fyysinen työ jonkin verran rajoittaa ajamista kun aina ei jaksa tai ole järkevää mutta yli 13 tkm on paras vuosi.

Fillari on muuttunut vuosi vuodelta enemmän liikuntavälineestä liikkumisvälineeksi mutta usein "asiointiajotkin" menee ylimääräisillä mutkilla.

Terpalta valmis juttu julkaistavaksi jossain lehdessä otsikolla "Päivän pyöräilijä", kuvituksena hymyilevä terppa tirppakypärä päässä.

Yritin löytää kuvaa, jossa se olisi ollut terpalla päässä, mutten löytänyt.

Ajaminen on kivaa, jos kilometrikisassa olisi ajanut vain pakolliset työ/kauppa/kirjasto ym matkat kilometrejä olisi vähemmin, paljon vähemmin...