Nojapyöräfoorumi

Kevään kestänyt 99,9% pythonointi on tuottanut hassuja kokemuksia.

Tajunta on sopeutunut matalaan perspektiiviin niin hyvin, että kun nousi normaalille miesten peruspyörälle, niin hetken päätä melkein huimasi ja tuntui kuin olisi väkisin ollut kaatumassa silmälleen.

Pikkuisen Fiat Puntonkin pekiltä näköalat olivat kuin city-maasturista konsanaan.

Tässä jonain iltana pääsin kokeilemaan melontaa paikallisen seuran kajakilla. Aiempaa kajakkikokemusta en omannu, mutta omalla inkkarillani olen meloskellut, joten aivan noviisina en itseäni pitänyt.

Koin kuitenkin hauskan ilmiön. Kun ensistartissa avustajat olivat työntäneet aluksen rannasta irti, alkoi se hitaan värinänomaisesti keikkua allani. Ise en alkuun oikeastaan tilannetta tajunnutkaan, istuin vain ja "korjailin" tasapainoa automaattisilla lantionliikkeillä. Kun tajusin, kehotin itseäni keskittymään istumiseen, painon tunteeseen pakaroilla (päteväksi koettu keino monissa muissakin tasapaino-ongelmissa), ja tasapainonhallinta parani oitis.

Myöhemmin tuli mieleeni, että olisiko yllätetty "selkäytimeni" uudessa tilanteessa käynnistänyt omia aikojaan väärät refleksit? Pythonin tasapainologiikkahan on hieman "järjenvastainen". Olisiko käynyt niin, että kun en jännittänyt vesille työntöä - olin välinpitämättömän rauhallinen ja siten valmistautumaton - niin ensimmäinen huojahdus käynnisti "käyttölistalla" päällimmäisenä olevan pythonrefleksin. Väärä vaste vaati korjausliikkeen, jotka jatkuivat, kunnes tietoisesti ehdin puuttua asiaan.

Oikeastaan kyse oli vain kauneusvirheestä, sillä keikkuvärinästä huolimatta tasapaino oli koko ajan hallinnassa.

Mielenkiintoinen ilmiö tämä kehon muisti. Se tuottaa usein uuden ja oudon laitteen oudoksumista, kun on tottunut johonkin vanhaan ja omaksuttuun.

Itse olen harrastanut aika paljon melontaa ja eniten olen melonut laiskuituisella Artisan-merikajakillani, joka on suhteellisen kapea, mutta tuntuu vakaalta kun mikä, (kun olen siihen on tottunut). Laitoin toissa talvena katkaistavan ja soudettavan kaksikon,

joka oli himpun verran leveämpi kuin Artisan. Luulin sitä ilman muuta vakaammaksi, mutta se tuntuikin selvästi huterammalta. Sen vuoksi laitoin siihen rimasta kölinkin, ja se vakavoitui jonkin verran. Ehkä olisi pitänyt malttaa siihen vain totuttautua.

Nyt olen aikeissa ruveta tutustumaan sähköperämoottoreihin, jos asentaisi kanoottiin sellaisen.

Sakari

Joutilas kirjoitti:

Tajunta on sopeutunut matalaan perspektiiviin niin hyvin, että kun nousi normaalille miesten peruspyörälle, niin hetken päätä melkein huimasi ja tuntui kuin olisi väkisin ollut kaatumassa silmälleen.

Mulla kävi sama juttu. Olin nojiksella ajellut ja sitten hyppäsin sinkulapystiksen sarviin ja kyllä oli korkeella. Pää hipoi taivasta - tuntui kyllä siltä, että jos siitä kaatuu niin kyllä sattuu.

Pastori kirjoitti:

Mulla kävi sama juttu. Olin nojiksella ajellut ja sitten hyppäsin sinkulapystiksen sarviin ja kyllä oli korkeella. Pää hipoi taivasta - tuntui kyllä siltä, että jos siitä kaatuu niin kyllä sattuu.

Arvaas vaan, miltä tuntui kun oli pari viikkoa ajanut lowracerilla ja sen jälkeen istui 36" yksipyöräisen satulaan... oli muuten jännää....

Pythonin jälkeen "tavallisessa" nojakissakin tuli hartioilla painettua selkänojaa ikäänkuin lantiolla/jaloilla ohjatessa.

Jukka