Tuonne urheilupuolelle pitäisi oikastaan tehdä kokoava mäenkiipeämistopicci. Minulla kun ei riitä siihen asia, niin lainaa tätä vanhaa topicia taas nojapyörien mäennousukyvyistä.
Olen lihava tyyppi, ja kuntokin on päässyt perhe-elossa rapistumaan edes siitä vanhasta. 96kg elokuormalla ja raskaalla täysjousitetulla Nazcalla en ymmärrä yhtään noita ylläolevia kiipeämistarinoita. Vähän vielä ostoksia tarakalle. Luulin kuitenkin jo parin vuoden aikana tottuneeni myös nojakin matalaan asentoon. Sykkeetkin mielestäni ovat parantuneet sopivasti. Mutta ei hitto että tuolla nojakilla on raskasta ajaa missään mäissä. Tasaisella sitten vedän kyllä niin että ei peruspystäripyöräilijöistä ole juuri vastusta. Tai no, ei ne vauhdit taida olla edes 25km/h keskiarvoilla, ehkä 22-24.
Joskus työmatkoilla (kahdesta eri suunnasta) käytän myös 10v vanhaa semihyvää hybridiä, jolla on suht miellyttävä mennä maaston tai asfaltin kautta. Ei silläkään kiipeäminen tällä elopainolla ole herkkua, mutta jostain syystä se kuitenkin tuntuu nopeammalta, jouhevammalta ja mikä kamalinta, pystärillä ajaminen tuntuu suht joutuisalta! Aina. Myös ylämäissä. Absoluuttisissa nopeuksissa ei mielestäni ole suuria eroja, mitä nyt tunnetuilla matkoilla tai kännykän GPS:llä olen mitannut. Nojakki taitaa olla niukasti hitaampi (-1km/h?) ainakin jos niitä ylämäkiä on.
Tämän ja verenpainekeskusteluiden innoittamana olen pyrkinyt nostamaan Explorerin istuinkulmaa pystympään, ja hävittäjä-lentäjien high-G manouveerin innoittamana yrittänyt puskea myös ylävartalolla verenpainetta jalkoihin. Osa ylläolevista "nojakin putkelta" tarinoista voi olla sitäkin vaikutusta että ylävartaloiden lihaksilla pusketaan verta takaisin jalkoihin. No, ainakin on hiki tullut... Eipä juuri muuta.
Tänään tuli taas masennuttua kun yksi mummo kirjaimellisesti yksivaihteisella vanhalla mummopyörällään piti minua lähes pilkkanaan. Sain jahdata sitä monta, no ainakin kaksi kilometriä ennenkuin pääsin ohi. Ja pergamentti-ihosta päätellen mummo oli oikeasti 70+. Eikä tuossa matkassa ollut kuin max 10m korkeuseroja edestakas. Toki sitten kun Partolan suorat alkoivat niin vedin ohi aika nopeasti ja mummo hävisi peräpeilistäkin (tai kääntyi sivulle nopeasti). Mutta vähänkö meinasin myydä koko pyörän ja ostaa mopon...
Olen kyllä kerran hävinnyt tuollaiselle "mummolle" kokonaankin, mutta se sentään oli aktiivinen työmatkapyöräilijä joka ajoi yksivaihteisellaan töihin kesät talvet.
Tunnelma oli kuin Nojapyöräilijän uskonpuute-ketjussa. Mikä ihme siinä on että tuo nojaaminen on niin kidutusta ylöspäin mennessä. Selkästi on sellainen rajakulma jossa mäki muuttuu raskaaksi. Tasaisemmat mäet pituudesta huolimatta saattavat tuntua ihan poljettavilta. Ja toinen rajakulma muuttaa raskaan tuskaksi. Onneksi niitä jyrkempiä ei ole hirveän monia tässä lähimain. Hervannan Mäki. Raholan mäki. Pispala väärästä suunnasta tultaessa. Ja lyhyitä pätkiä siellä täällä.
...Ostaisko joku huonon nojapyörän. 
Kunto tai tottuminen ei näytä parantuvan tarpeeksi että mäki olisi mukava.
