Suunnitteletteko oman kaupunkinne paikallista nojapyörä kokootumista, vaiko kenties suurta kansainvälistä tapahtumaa. Ilmoita ja keskustele "kokoontumisajoista" täällä!
Nyt kun selvittiin Gotlanti II -reissusta (jotenkuten), niin voi aloittaa seuraavan suunnittelun. Ensivuonna (2026) ei allekirjoittanut jouda yhteisretkelle, kun osa lomasta kuluu pyöräilyhäämatkaan.
Mutta syyskuu voisi olla sopiva, laivamatkat on sesonkiaikaan kovin kalliita mutta syyskuussa ne voisi olla jo järkihintaisia ja pitäs olla lämmintäkin vielä silloin. Tähän reissuun pitänee sitten kyllä ottaa jo vähintään se 14 päivää aikaa, kun laivamatkat vie jo 3-4 vuorokautta.
.
Atomin vastaanottaessa tai luovuttaessa elektroneja atomista tulee ioni. Elektroneja luovuttaneesta atomista tulee positiivisesti varautunut ioni, kationi. Elektroneja vastaanottaneesta atomista tulee negatiivisesti varautunut ioni, anioni.
Ajankohta on kaukana, mutta kiinnostaa toki, jos elämän tilanteet lähdön sallivat.
Saksassa on keväälläkin jo hyvät kelit. Myös Spezi järjestetään keväällä.
"The haters gonna hate and the lovers gonna love. I just lean back and ride." -janx (Kotisivut) CLWB2008c (09-12), Nazca ePaseo (06/12-), 20/26 SWB Fenix (08/17-) & Spectri (03/19-)
Keskustelukanavat - #recumbents:matrix.org ja #nojapyorat:matrix.org