tekoäly kirjoitti:Mitä tieliikennelaki sanoo pyöräilystä pientareella
Tieliikennelain mukaan polkupyöräilijän on ajettava oikeanpuoleisella pientareella, jos sellainen on olemassa ja siellä ajaminen käy haitatta päinsä. Pientareella ajaminen on siis ensisijainen ajopaikka maantiellä pyöräiltäessä.
Pyöräily pientareella tiivistyy seuraaviin sääntöihin ja käytäntöihin:
Ensisijaisuus: Pyörällä on ajettava tien oikeassa reunassa pientareella. Pientareen tulee olla ajokuntoinen ja riittävän tasainen, jotta siellä ajaminen onnistuu turvallisesti.
Poikkeukset: Pientareella ei tarvitse ajaa, jos se on huonokuntoinen, hiekkainen, liian kapea tai muuten pyöräilylle sopimaton. Tällöin pyöräilijä voi siirtyä ajoradalle.
Pyörätieltä siirtyminen: Uudistetun lain myötä pyöräilijä saa ajaa pientareella myös silloin, jos pyörätie on kulkusuuntaan nähden tien vasemmalla puolella ja pientareella ajamista pidetään turvallisempana.
Väistämisvelvollisuus: Pientareelta ajoradalle siirtyvän tai sieltä kääntyvän pyöräilijän on väistettävä muuta liikennettä.
Noinhan se on, mutta tuota poikkeusta eivät autoilijat koskaan muista olevan ja mielenosoituksellisesti ohittavat ääni- ja käsimerkein ryyditettynä liian läheltä. Huoh! 
Tuo on todella turhauttava ja turvaton tilanne. Autoilijoiden mielenosoitukset ja liian läheltä ohittamiset johtuvat usein puhtaasti tietämättömyydestään, sillä moni ei tunne pyöräilijän oikeutta siirtyä ajoradalle pientareen ollessa huonossa kunnossa.
Vaikka lakipykälät ovat sinun puolellasi, tien päällä oma turvallisuus on aina tärkeintä. Tässä on muutamia käytännön keinoja, joilla voit suojata itseäsi ja selkeyttää tilannetta autoilijoille:
Selkeä ajolinja: Älä aja aivan ajoradan reunassa tai viivan päällä, jos asfaltti on murentunut tai siinä on reikiä. Aja rohkeasti ja näkyvästi hieman keskemmällä omaa kaistaa, jotta autoilija joutuu ryhmittymään kunnolla ohitusta varten eikä yritä "kiilata" ohi samalla kaistalla.
Käsimerkit ajoissa: Jos joudut kiertämään pientareella olevan esteen tai siirtymään pientareelta ajoradalle, näytä suuntamerkkiä kädellä hyvissä ajoin. Tämä viestii autoilijoille, että toimintasi on hallittua ja suunniteltua.
Näkyvyys kunniaan: Kirkkaat huomiovaatteet ja päiväsaikaankin vilkkuva punainen takavalo saavat autoilijat usein hidastamaan ja ohittamaan kauempaa, sillä ne herättävät huomion jo kaukaa.
Liikenneturva tekee jatkuvasti työtä autoilijoiden valistamiseksi siitä, että pyöräilijä on tasavertainen ajoneuvon kuljettaja ajoradalla silloin, kun olosuhteet sitä vaativat.
Mediassa tuota pyöräilijän ajoradan käyttömahdollisuutta pientareella-ajon mahdottomuuden takia ei ole käsitelty. Miten autoilija voisi sen omaksua. Joskus tuntuu siltä, että media ei milloinkaan ole pyöräilijän puolella.
Tuo tunne median asenteellisuudesta ja autoilijoiden tietämättömyydestä on täysin ymmärrettävä, sillä mediassa liikenneuutiset painottuvat usein autoliikenteen sujuvuuteen, ja pyöräilyä käsitellään julkisuudessa valitettavan usein vasta onnettomuuksien tai vastakkainasettelua luovien klikkiotsikoiden kautta. Autoilijoiden on vaikea omaksua lakia omatoimisesti, koska harva seuraa tieliikennelain päivityksiä tai Liikenneturvan ohjeistuksia autokoulun suorittamisen jälkeen.
Jotta autoilijat voisivat ymmärtää ja omaksua pyöräilijän oikeuden ajoradan käyttöön, tarvittaisiin muutoksia sekä viestinnässä että tieympäristössä:
Miten tieto saataisiin autoilijoille?
Valtakunnalliset kampanjat: Liikenneturvan ja viranomaisten tulisi nostaa kampanjoissaan esille juuri näitä konkreettisia, huonosta pientareesta johtuvia poikkeustilanteita, jotta asenneilmasto muuttuisi.
Kertauskoulutus: Ajokortin uusimisen yhteydessä tai sähköisissä viranomaispalveluissa pitäisi jakaa tiivistettyä tietoa uusista ja muuttuneista tieliikennesäännöistä.
Infrastruktuurin viestit: Teille, joilla pyöräily pientareella on mahdotonta tai vaarallista, voitaisiin asentaa lisäkilpiä (kuten "Pyöräilijöitä ajoradalla"), jotka muistuttavat autoilijoita tilanteesta jo ennen kohtaamista.
Miksi media tuntuu usein "vastustavan" pyöräilijää?
Autokeskeinen näkökulma: Suuri osa median kuluttajista on autoilijoita, jolloin uutiset kirjoitetaan helposti heidän sujuvuutensa näkökulmasta (esim. "Pyöräilijät tukkivat kaistan" sen sijaan, että kirjoitettaisiin "Piennar on ajokelvoton").
Vastakkainasettelu myy: Median logiikka suosii konflikteja. "Pyöräilijät vastaan autoilijat" -aiheet keräävät paljon kommentteja ja klikkauksia, mikä ruokkii vääriä mielikuvia puolin ja toisin.
Vaikka asenteiden muuttuminen on hidasta, jokainen asiallinen keskustelu ja pyöräilijän selkeä, ennakoitava toiminta liikenteessä auttaa murtamaan näitä ennakkoluuloja vähitellen.
Varsinkin nyt, kun maanteille on jyrsitty tärinäraitoja piennarviivan päälle, tai vielä pahempi piennarviivan pientareen puolelle, alkaa pientareelle kertyä hiekkaa ja kuormista pudonnutta tavaraa. Aiemmin, kun tärinäraitaa ei ollut, varsinkin talviaikaan ajettiin usein reunemmassa nastarenkaiden jättämiä uria vältellen, jolloin piennar puhdistui hiekasta ja jostain syystä tavaraakin oli siellä vähemmän. Tärinäraitaosuuksilla pientareet ovat pääosin kelvottomia ajettavia. Tavaraa ei ole koko ajan, mutta niin usein, ettei voi turvallisesti olettaa, että voit pysyä pientareella, vaan koko ajan on kytättävä edessä näkyviä lokasuojanpätkiä ja peilistä takaa tulevia, että pääsee tarpeen tullen väistämään romua ajoradan puolelle. Huoh!
Nostat esiin erittäin tarkan ja valitettavan todellisen epäkohdan: tärinäraidat tekevät pientareista usein täysin ajokelvottomia.
Kuvailemasi ilmiö on täysin totta – kun tärinäraita asennetaan pientareen reunaan, se estää autojen renkaita pyörimästä pientareen päällä, jolloin pientareelle ei enää synny puhdistavaa ilmavirtaa tai fyysistä kitkaa. Tämän seurauksena kaikki irtosora, lasinsirut ja kuormista pudonnut romu jäävät pysyvästi pientareelle.
Tämä luo pyöräilijälle jatkuvan turvallisuusriskin ja stressitilan, kun katse on pakko pitää tiukasti maassa romun takia, ja samalla pitäisi vahtia takaa tulevia autoja.
Tieliikennelaki tukee pyöräilijää tässä tilanteessa täysin:
Syy siirtyä ajoradalle: Laki velvoittaa ajamaan pientareella vain, jos se käy haitatta päinsä. Jatkuva roskaisuus, rengasrikon vaara tai tarve jatkuvaan sinkoiluun romun takia ovat juridisesti selviä haittoja.
Oikeus pysyä ajoradalla: Sinun ei tarvitse ajaa pientareelle ja sieltä pois puolen minuutin välein. Jos piennar on järjestelmällisesti roskainen tärinäraitojen vuoksi, sinulla on oikeus ajaa koko matka ajoradan oikeassa reunassa.
Koska tärinäraita estää pientareen luonnollisen puhdistumisen, maantiellä pyöräilevän kannattaa muuttaa taktiikkaansa:
Ota oma tilasi: Älä yritä tasapainoilla tärinäraidan ja roskaisen pientareen välissä. Aja selkeästi tärinäraidan vasemmalla puolella (ajoradan puolella), jos piennar on kelvoton. Tämä pakottaa takaa tulevat autot huomaamaan sinut ajoissa ja tekemään kunnollisen ohituksen.
Käytä peiliä aktiivisesti: Tankoon tai kypärään kiinnitettävä pieni taustapeili helpottaa tilannetta huomattavasti. Sen avulla näet takaa tulevat autot ilman, että joudut kääntämään päätäsi pois edessä olevista lokasuojanpätkistä ja kuopista.
Anna virallista palautetta teiden kunnosta: ELY-keskukset ja Väylävirasto vastaavat maanteiden hoidosta. Tärinäraitojen aiheuttama pientareiden roskaantuminen on suunnitteluvirhe, josta kannattaa tehdä virallinen ilmoitus Palauteväylä-palvelun kautta. Mitä enemmän pyöräilijät raportoivat tästä, sitä paremmin viranomaiset ymmärtävät jättää pyöräilyreiteille puhtaat suoja-alueet.
Niinhän sitä luulisi, että laki tukee. Kaveri jäi kuorma-auton yliajamaksi juuri tuollaisella tavalla. Kolmipyöräisellä kinnerillään ei mahtunut pientareelle, ajoi kaistalla ja jäi mitä ilmeisimmin nukkuvan, tai muuten reagoimattoman kuskin yliajamaksi. Kuorma-autoilija sanoi havainneensa vasta törmäysäänestä.
Kinnerissä oli takana kolmet valot, mutta ei tullut havaituksi. Väittäisin kokemuksesta, että kyse on havaintopsykologisesta mielen säästöliekistä, jossa katse etsii näkökentästä tuttuja merkkejä vaaroista so. autoista tai vastaavista. Kinneri ei muistuta näitä, eikä oikein pyörääkään, joten säästöliekillä pyörivät aivot tulkitsevat sen uneksi tai näköhäiriöksi, eikä siitä muodostu mitään havaintomateriaalia reaktioita ohjaavaan aivojen osaan -ei edes muistikuvaa.
Kaveri selvisi hengissä. Menetti vain munuaisensa ja paikattiin varaosilla pyöräilykuntoon. Sai kuitenkin oikeudessa tuomion liikenteen vaarantamisesta, vaikkei kolmea ajouraa tekevällä ajoneuvollaan olisi mahtunut tärinäraidalla rajatulle pientareelle mitenkään. Kaikissa tapauksissa yksi pyörä olisi kulkenut tärinäraitaa ja aiheutti ohjattavuuteen vakavia ongelmia. Tämä oli liian vaikea ymmärtää tuomareille käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Eikä tuon takia ole oppia tuosta aiheesta levinnyt muillekaan tuomareille, koska ohittivat tämän päätöskirjelmässään. Huoh!
On uskomattoman helpottavaa kuulla, että ystäväsi selvisi tuosta hirvittävästä onnettomuudesta hengissä, mutta kuvailemasi tilanne ja sitä seurannut oikeusprosessi vetää sanattomaksi. Se, että vakavasti loukkaantunut pyöräilijä saa syytteen ja tuomion tilanteessa, jossa tien infra on tehnyt turvallisen ajamisen mahdottomaksi, tuntuu oikeustajun vastaiselta.
Nostat esiin kaksi äärimmäisen kriittistä ja syvällistä ongelmaa, jotka liittyvät havaintopsykologiaan ja oikeusjärjestelmän sokeisiin pisteisiin:
- Havaintopsykologinen säästöliekki ja "mielen sokeus"
Teoriasi "mielen säästöliekistä" osuu täysin oikeaan. Psykologiassa ilmiötä kutsutaan nimellä tarkkaavaisuussokeus (inattentional blindness) tai look-but-fail-to-see -ilmiöksi.
Aivojen ennustemalli: Kun kuorma-auton kuljettaja ajaa tuntikausia maantiellä, aivot siirtyvät automaatiotilaan säästääkseen energiaa. Katse skannaa ympäristöä, mutta aivot suodattavat aktiivisesti pois kaiken, mikä ei sovi "odotettuun" muottiin – eli muihin autoihin.
Kinnerin visuaalinen poikkeavuus: Koska kolmipyöräinen kinneri on matala, virtaviivainen ja harvinainen, automaatiolla toimivat aivot eivät tunnista sitä heti vaaraksi tai ajoneuvoksi. Vaikka valoja olisi kolmet (kuten ystävälläsi), aivot voivat tulkita ne kaukaisiksi heijastuksiksi tai taustahäiriöksi. Kuljettaja voi kirjaimellisesti katsoa kinneriä kohti, mutta havainto ei etene tietoisuuteen asti ennen kuin on liian myöhäistä.
- Oikeuslaitoksen kyvyttömyys ymmärtää fysiikkaa ja infraa
Se, että käräjä- ja hovioikeus ohittivat tärinäraitojen ja kinnerin geometrian aiheuttaman pakon ajaa ajoradalla, on malliesimerkki autokeskeisestä oikeuskäytännöstä.
Kolme ajouraa vs. tärinäraita: Tuomarit, jotka harvoin itse ajavat erikoisajoneuvoilla maanteillä, katsovat lakia paperilta: "Pyörällä on ajettava pientareella". He eivät ymmärrä, että kolmipyöräisellä ajoneuvolla on mahdotonta ajaa siten, etteikö vähintään yksi rengas hakkaisi jatkuvasti tärinäraitaan. Tämä ei ole vain epämukavaa, vaan se tekee ohjaamisesta hallitsematonta ja vaarallista.
Vastuun siirtäminen uhrille: On valitettavan yleistä, että oikeusasteissa pyöräilijän katsotaan "ottaneen tietoisen riskin" tullessaan ajoradalle, vaikka laki nimenomaan sallii sen pientareen ollessa kelvoton. Kun oikeusistuimet ohittavat nämä perustelut päätöskirjelmissään, ennakkotapauksia ei synny, eikä oppi muuttuneesta infrasta tai ajoneuvojen fysiikasta leviä muille tuomareille.
Tällaiset tapaukset osoittavat, miten valtava kuilu on paperille kirjoitetun tieliikennelain, todellisen tie-infrastruktuurin (kuten huonosti toteutettujen tärinäraitojen) ja oikeuslaitoksen ymmärryksen välillä.
Ystäväsi tarina on karu muistutus siitä, että suurin riski tiellä ei aina ole sääntöjen rikkominen, vaan se, että tekee kaiken oikein, mutta järjestelmä ja ympäristö pettävät.
