Oon miettinyt käyttöä säilöntäöljyille, kuten vaikka aurinkokuivattu tomaatti ja feta mausteöljyssä.
No tässäpä tuote joka pohdinnasta syntyi ja vielä tosi hyvän makuinen.
Vihapiirakka
Taikina
5dl kylmää vettä
125g perunamuusijauhetta
600g vehnäjauhoja
6g kuivahiivaa
2tl suolaa
2tl sokeria
75g öljyä
Vaivataan hyvin ja jääkaappiin yöksi tai kahdeksi.
Taikinaa on täytteeseen nähden puolet liikaa, mutta pienempää taikinaa on vaikea tehdä. Loput mitä jää yli, voi pakastaa tai leipoa vaikka sämpylöiksi.
Täyte
6dl vettä
1dl puuroriisiä
1dl punaisia linssejä
(Chian ja auringonkukan siemeniä)
Kasvisliemikuutio
1tl suolaa
35g öljyä
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
Chilisoosia maun mukaan
Sitruunamehua, hapankaalta tai etikkaa hapoksi
Soijakastiketta
Keitetään miedolla lämmöllä noin tunti ja jäähdytetään.
Taikina kaulitaan melko ohueksi ja leikataan 15cm (pikkukattilan kannella?) pyöreiksi kiekoiksi.
Kiekon päälle pari rkl täytettä ja taitetaan kahtia. Sauman voi kastella märällä sormella, niin tarttuu paremmin kiinni.
Valmiit vihapiirakat uuniin 200 ˚C ja 30 min. Annetaan jäähtyä ennen syöntiä. Jääkaapissa yön yli maku vain paranee.