Jos sinä päivänä, kun EU julkisti ilmastopakettinsa, olisi ollut kävelemässä Brysselin Rue Belliardilla, olisi talon numero 40 kohdalla saattanut havahtua riemunhuutoihin. Täällä sijaitsee tuulivoimateollisuuden etujärjestön toimisto, ja riemuun heillä oli syytäkin. He laskivat, että tuulivoiman osalta EU:n ilmastotavoite tarkoittaa 451 gigawattia tuulivoimaa vuoteen 2030 mennessä, eli 30 gigawattia lisätuulivoimaa joka vuosi vuoteen 2030 saakka(siirryt toiseen palveluun).
Riemuun oli syytä myös aurinkovoimateollisuuden edustajilla. Heidän laskelmiensa mukaan EU:n ilmastotavoite tarkoittaa 660 gigawattia aurinkovoimaa vuoteen 2030 mennessä, eli 58 gigawattia uutta aurinkovoimaa joka vuosi vuoteen 2030 asti(siirryt toiseen palveluun).
Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Nyt sitä saadaan, uusiutuvaa energiaa. Kenelle tämä voisi olla ongelma?
No, minulle, tavallaan. Kysyin Motivan asiantuntijalta, mitä teollisuuden laskemat luvut tarkoittavat konkreettisesti. Montako uutta tuulivoimalaa? Paljonko aurinkopaneeleja? Ja tätä se tarkoittaisi: Noin 50 000 uutta tuulivoimalaa ja noin 1,7 miljardia uutta aurinkopaneelia, jotka kattaisivat 3,3 miljardia neliömetriä. Tämä siis vain ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Koko maapallon vihreään siirtymään tarvittaisiin tietenkin paljon, paljon enemmän.
Jos kaivos ei tule sinun takapihallesi, se tulee jonkun toisen takapihalle.
Ongelmana on, että miljardeihin aurinkopaneeleihin tarvitaan valtavasti alumiinia, piitä, grafiittia ja harvinaisia maametalleja. Satoihintuhansiin tuulivoimaloihin taas tarvitaan hurjat määrät terästä, kuparia ja joitakin harvinaisia maametalleja. Kun nämä metallit kaivetaan maasta ja prosessoidaan valmiiksi tuotteiksi, syntyy hurjaa ympäristötuhoa. Vanhoista kaivoksista on otettava irti mitä saadaan ja on avattava uusia kaivoksia.
Tässä siis dilemma. Jos maailma haluaa ”vihreän siirtymän” tie sinne on kaikkea muuta kuin vihreä. Jos kaivos ei tule sinun takapihallesi, se tulee jonkun toisen takapihalle. Päätellen siitä, millä innolla kaivosyhtiöt akkumineraaleja Suomesta etsivät, tällä kerralla kaivos voi todellakin tulla juuri sinun takapihallesi – kuten Heinävedellä on huomattu.
Katsotaanpa muutaman esimerkin valossa, mitä on odotettavissa matkallamme kohti uusiutuvaa energiaa.
Jotta pii saadaan erotettua hiekasta tai kvartsista, se kuumennetaan valtavissa uuneissa noin 2000 celsiuasteeseen. Minne tahansa tällainen sulatto perustetaan, paikalliset yleensä vastustavat sitä ankarasti. Esimerkiksi Islannin Reykjanesissa paikalliset kyllästyivät sulaton hajuhaittoihin ja kirveleviin silmiin(siirryt toiseen palveluun), ja kun arsenikin pitoisuudet alueella lisääntyivät, he onnistuivat sulkemaan sulaton – vain havaitakseen, että samanaikaisesti perustettiin toinen vielä suurempi sulatto toisaalle Islantiin.
Yhdysvalloissa, Pend Oreillen piirikunnassa, vastustetaan kanadalaisyhtiön sulattoa, joka olisi melkoinen energiasyöppö. Suunniteltu sulatto kuluttaisi päivässä sähköenergiaa 105 megawattia(siirryt toiseen palveluun), eli yhtä paljon kuin 68 000 amerikkalaista kotitaloutta kuluttaa päivässä. Tässä sulatossa pii poltetaan yhdessä kivihiilen kanssa, mikä tarkoittaa, että sulatto tuottaisi vuodessa 320 000 tonnia hiilidioksidia, eli suunnilleen saman verran kuin Suomen sementtiteollisuuden vuotuiset päästöt yhteensä. Lisäksi laitos tuottaisi vuodessa 760 000 tonnia rikkidioksidia, 700 000 tonnia typpidioksidia ja lisäisi rekkaliikennettä merkittävästi.
Aurinkopaneeleja varten pii on edelleen jalostettava polypiiksi. Tämän teollisuudenalan ehdoton markkinajohtaja on Kiina. Valitettavasti polypiin tuotannossa syntyy valtava määrä myrkyllistä jätettä. Saadaksesi tonnin polypiitä syntyy esimerkiksi 8000 tonnia erittäin vaarallista piitetrakloridia. Toinen merkittävä ongelmajäte syntyy vetyfluoridista.
Kiinasta on vaikea saada tietoa, mutta satunnaiset reportaasit kertovat, että polypiin tuotantojäte päästetään suoraan ympäristöön – läheisten kylien viljelymaille ja jokiin. Vuonna 2011 Zhejiangissa sadat paikalliset ryntäsivät paikallisen polypiitehtaan toimistotiloihin(siirryt toiseen palveluun), kun tehtaalta jokeen päässyt fluoridijäte tappoi tuhansia kiloja kaloja. Aiemmin tänä vuonna Finnwatch taas kertoi, että polypiin tuotannossa epäillään käytettävän uiguureista ja muista muslimivähemmistöistä koostuvaa pakkotyövoimaa(siirryt toiseen palveluun).
Myös harvinaiset maametallit tulevat lähes yksinomaan Kiinasta. Kuten polypiin tuotannossa, myös harvinaisten maametallien louhinnassa syntyy myrkyllistä jätettä. Yksi tonni harvinaista maametallia tuottaa 2000 tonnia myrkyllistä jätettä. Baotoun kaupungin lähellä nämä myrkkyjätteet levittäytyvät ympäristöön valtavana, dystooppisena ja radioaktiivisena järvenä, jossa ei elä mitään(siirryt toiseen palveluun). Vastaavia alueita, joskin pienemmässä mittakaavassa, on useita ympäri Kiinaa.
Tuulivoimaloihin tarvittavan teräksen ja kuparin saanti eivät ole harmittomia nekään. Teräs tehdään raudasta ja rautakaivokset ovat ympäristölle varsin haitallisia. Maailman suurin rautakaivos sijaitsee Brasilian Carajasissa, alueella, joka kerran oli osa Amazonin sademetsää. Metsää ei enää ole, sillä WWF:n mukaan kaivoksen ympäriltä hakataan metsää vuosittain yli 6000 neliökilometriä. Näin saadaan raudan sulatuksessa tarvittavaa puuhiiltä. WWF:n laskelmien mukaan noin 10 prosenttia Amazonin hävittämisestä johtuu kaivosteollisuudesta(siirryt toiseen palveluun).
Euroopan suurin rautakaivos taas sijaitsee Kiirunassa, Ruotsissa. Olette ehkä lukeneet, että koko Kiirunan kaupunki aiotaan siirtää laajenevan kaivoksen tieltä, koska kaupunki voi vajota maahan. Ei kovin kaukana Kiirunasta, Pohjois-Norjassa, on kehkeytymässä yksi kaivossota lisää, kun saamelaiset ovat asettuneet Nussir-yhtiön kuparikaivosta vastaan.
Terästeollisuuden osalta on hyvä muistaa, että se on yksi maailman pahimpia hiilidioksidin päästäjiä – paljon suurempi kuin lentoliikenne.Vaikka hiilivapaata teräksentuotantoa kehitetään, kukaan ei tiedä, milloin se on laajasti käytössä. Lisäksi kukin tuulivoimala vaatii toimiakseen 500-1500 litraa fossiilista voiteluöljyä ja 3 megawatin tuulivoimalan perustukseen menee noin 500-600 kuutiometriä sementtiä, minkä tuotannossa syntyy myös hiilidioksipäästöjä. (Kerro nämä vaikkapa 50 000:lla niin pääset mittakaavaan.)
Mitä meillä siis on tämän pinnallisen kiertoajelun jälkeen käsissämme? Valtavia avolouhoksia, saastuneita vesistöjä, radioaktiivisia myrkkyjärviä, maahan vajoavia kaupunkeja ja sademetsien tuhoa – tämäkö todella on hinta, joka meidän on maksettava uusiutuvasta energiasta? Kun elokapinasukupolvi nyt katsoo maailmaa, jonka fossiilisiin polttoaineisiin perustuva teollisuus on meille jättänyt, he ovat luonnollisesti kauhuissaan. Pahoin vain pelkään, että kun heidän lapsensa katsovat maailmaa, josta on louhittu kaikki vihreään siirtymään tarvittavat mineraalit, he ovat yhtä kauhuissaan.
Itselleni tulee mieleen vielä kolmas tie, sellainen, joka oli muodissa silloin, kun itse sain ympäristöherätyksen. Se meni niin, että materiaalista kulutusta pitäisi vähentää ja että voisi elää pienemmin ja hitaammin ja niukemmin. Onkohan EU:n ilmastopaketissa tästä oma lukunsa?
Vai voiko tällaista vakavissaan edes ehdottaa talousjärjestelmässä, jossa jokaisena uutena vuotena on myytävä enemmän tavaraa kuin edellisenä vuotena tai ollaan taantumassa.
Jani Kaaro
Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, jonka mielestä eräs toimittajan tehtävä on etsiä uusia näkökulmia.
