Korin lasikuitutyöt?

Suunnitteletko velomobiilin tai polkuauton rakentamista? Täällä voit keskustella projektistasi ja hakea ratkaisua mahdollisiin ongelmiin.
Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Kävin tänään hakemassa "vauhtihatun" muotin lainaan. Kaitsu kun kuuli että näitä oli kyselty useampiakin, niin alkoi pohtia lasikuituisten valmistusta itse. Hänen muottinsahan tuo on, joten saa päättää sen käytöstä. Jos (kalliimmille) hiilikuituisille olisi kysyntää, niin nämä ehkä sitten meikäläisen tekemänä. Katsotaan miten kehittyy.

Teen nyt siis tällä erää vain itselle yhden aihion (lasikuidusta) pohjaksi isommalle. Vielä en ole päättänyt, miten tuon aihion "kuorrutuksen" eli koon kasvattamisen toteutan. Ans kattoo ny.

Alla jokunen kuva tuolla muotilla tehdystä racehoodista irrallaan sekä Questin päällä.
Samoin muutama kuva itse muotista.

Pesin muotin sisäpinnasta liat pois, ja levittelin muutaman kerroksen irrotusainetta (vahaa). Lähipäivinä jos pääsisi laminoimaan. Sitä ennen tarvii vielä penkoa kuituvarastoani, eli löytyykö sopivaa lasikuitua vai tarviiko poiketa kaupassa.

Itselle tämän varusteen ensisijainen tarkoitus on toimia sade- ja aurinkosuojana.
Mahdollinen ilmanvastuksen pieneneminen on sitten vain plussaa tuon lisäksi.
Aikomuksena on kasvattaa "hattua" mahdollisesti jopa niin paljon, että voisin käyttää kypärää sen kanssa.
Katsotaan onnistuuko, voi tosin olla ettei sellaista muotoa saa istumaan mitenkään yhteen Questin "smurffihatun" muodon kanssa. Ehkä perään smurffihatun päällekin joutuu tekemään ylimääräisen korotuksen ja levennyksen.

1_kaitsun_racehood.jpg
1_kaitsun_racehood.jpg (128.23 KiB) Katsottu 3182 kertaa
2_kaitsun_racehood.jpg
2_kaitsun_racehood.jpg (147.92 KiB) Katsottu 3182 kertaa
3_hattu_paikoillaan.jpg
3_hattu_paikoillaan.jpg (82.13 KiB) Katsottu 3182 kertaa
4_hattu_paikoillaan.jpg
4_hattu_paikoillaan.jpg (97.33 KiB) Katsottu 3182 kertaa
5_muotti_ennen_pesua.jpg
5_muotti_ennen_pesua.jpg (176.08 KiB) Katsottu 3182 kertaa
6_muotti_päältä.jpg
6_muotti_päältä.jpg (198.11 KiB) Katsottu 3182 kertaa
7_muotti_päältä.jpg
7_muotti_päältä.jpg (196.39 KiB) Katsottu 3182 kertaa
8_irrotusaine_vaha.jpg
8_irrotusaine_vaha.jpg (153.09 KiB) Katsottu 3182 kertaa
9_irrotusaineella_käsitelty_muotti.jpg
9_irrotusaineella_käsitelty_muotti.jpg (117.02 KiB) Katsottu 3182 kertaa
Avatar
Jalli
Viestit: 91
Liittynyt: 09 Maalis 2021, 15:32
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja Jalli »

Itseä ei tuo lasikuituinen versio kiinnosta. Eli millä aikataululla tuo hiilikuituversion valmistus voisi toteutua? Entäpä valmistuskustannukset? Osaatko arvioida sitä?

Jos (kalliimmille) hiilikuituisille olisi kysyntää, niin nämä ehkä sitten meikäläisen tekemänä. Katsotaan miten kehittyy.

Strada Carbon -2021

Avatar
takakeno
Treenaileva sisällöntuottaja
Viestit: 575
Liittynyt: 23 Heinä 2015, 21:40
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja takakeno »

Mikä estää hiilikuidusta tekemisen ?
Ei hintaero kovin suuri voi olla.

Härski
Sisällöntuottaja
Viestit: 1626
Liittynyt: 01 Syys 2014, 17:36
Paikkakunta: "satakunta"

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja Härski »

Miksi tämmösissä kuormittamattomissa osissa ylipäätään käytetään kallista hiiltä? :roll:

Kun ei se hiili sen kevyempää ole kuin lasikaan, ja lasi varmasti kantaa tämmöisen kappaleen kuormitukset samalla kuitumäärällä. Muovi se on mikä tämmöisessäkin painaa. Siis painon ratkaisee se köugetäänkö epoksia, vaiko polyesteriä ja se kuinka hyvöksi muovi/ kuitusuuhde saadaan.

Eikö?

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Jalli kirjoitti:

Itseä ei tuo lasikuituinen versio kiinnosta. Eli millä aikataululla tuo hiilikuituversion valmistus voisi toteutua? Entäpä valmistuskustannukset? Osaatko arvioida sitä?

Laminoin ensin tuon oman lasikuituversion, sillä pääsee vähän hajulle kuidun ja epoksin määrästä, sekä käytetystä ajasta. Kustannuksia voi arvioida sen jälkeen.

Hoodin velttous on vielä kysymysmerkki, selviää vasta kun pääsee hypistelemään laminoitua yksilöä. Minimissään kaksi kuitukerrosta, katsotaan vaatiiko enemmänkin..

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Teippailin muotin reunat, kun olivat vähän risaiset, epoksi olisi jämähtänyt kiinni niihin. Vastaavasti teippiä saivat päälleen myös tarranauhojen kiinnitysruuvien kolot.

Lasikuitukangasta löytyi omasta takaa, mutta voi olla vähän kankeasti taipuvaa muotin reunan ja pääkuvun väliseen mutkaan. Kohta sekin selviää. Kuva

Avatar
Pastori
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 7041
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 16:07
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja Pastori »

Oliks tää universaali malli = eli käviskö tää Stradaan?

Eli. Tee nyt sitten samalla pieni sarja?

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Ensimmäinen laminointikokeilu suoritettu. Yhden rullan/pakan lopun biaksiaali-lasikuitukangasta (330 g/m2) sain kulutettua tähän, oli paremmin taipuvaa kuin ensimmäiseksi hypistelemäni paksu ja jäykkä matsku. Tarvii hankkia lisää tämän tyyppistä tuleviin puuhasteluihin.

Päädyin jakamaan kangaskerrokset kahteen puoliskoon, sauma hoodin keskelle pitkittäin. Kerroksia kaksi, saumakohdissa hieman päällekkäin eli kerroksia tuplasti. Halkioita/leikkauksia joutui harrastamaan jonkin verran pääkuvun kaarevissa muodoissa, näiden kohtien päälle lätkäisin muutaman vahvikesuikaleen.

Kuitua kertyi reilut puoli kiloa ja epoksia toinen mokoma. Rullalta kangasta kului noin neliö per kerros, eli kahteen kerrokseen reilu pari neliötä. Hukkapaloja jäi kasa yli. Muotista irrotusta voi kokeilla reilun puolen vuorokauden kuluttua. Sitten näkee kuinka veltto tuosta tuli, eli pitäisikö kerrosmäärää lisätä tulevissa kokeiluissa...

Seuraavaan yksilöön löytyisi noin 200 g/m2 biaksiaali-hiilikuitua, taidan tehdä siitä Jallille kokeiluversion. Luvassa ei todellakaan ole mitään kaunista saumatonta twill-hiilaripintaa, vaan valkoista maalia kannattaa sipaista hoodin pintaan peitoksi. Ei ole sitten niin kuumakaan aurinkoisella säällä.

Vauhtihatun istuvuutta Stradaan en tietenkään voi taata. Questiin istuu aiempien kuvien mukaisesti, en tiedä paljonko Stradan smurffihatussa on eroa Questin vastaavaan. Yhtään Stradaa ei taida tästä lähialueelta löytyä sovitusta varten (?).

Aikaa tuohon ensimmäiseen tuhrautui yksi pitkä ilta (=monta tuntia), kaikkine järjestelyineen ja tavaroiden esille kaivamisineen. Edessä vielä muotista irrotus ja reunojen leikkaus yms. Seuraava yksilö syntynee vähän nopeammin. Jos näitä jokusen tekisi, niin millaistahan tuntitaksaa noista arvaisi veloittaa, materiaalikulujen päälle? Muutakin ajanvietettä kyllä löytyisi yllin kyllin, tämä projekti nyt vain "osui" tähän väliin, kun kaipasin omaan Questiini sadehattua. Tuon yhden hiilariyksilön (Jallille) voin tehdä nyt ensin, ja sen jälkeen keskityn tod.näk. enempi tuon oman isomman version kehitykseen kuin alkuperäisen monistamiseen. Kaitsu varmaankin leipoo lasikuituisia niitä haluaville (?).

1_hahmottelua.jpg
1_hahmottelua.jpg (96.03 KiB) Katsottu 3008 kertaa
2_laminointi_valmis.jpg
2_laminointi_valmis.jpg (151.06 KiB) Katsottu 3008 kertaa
Avatar
Jalli
Viestit: 91
Liittynyt: 09 Maalis 2021, 15:32
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja Jalli »

Seuraavaan yksilöön löytyisi noin 200 g/m2 biaksiaali-hiilikuitua, taidan tehdä siitä Jallille kokeiluversion. Luvassa ei todellakaan ole mitään kaunista saumatonta twill-hiilaripintaa, vaan valkoista maalia kannattaa sipaista hoodin pintaan peitoksi. Ei ole sitten niin kuumakaan aurinkoisella säällä.

Huippujuttu!! Joka tapauksessa hoodi on tarkoitus maalata Stradan yläpuolen värillä, valkoisella.

Vauhtihatun istuvuutta Stradaan en tietenkään voi taata. Questiin istuu aiempien kuvien mukaisesti, en tiedä paljonko Stradan smurffihatussa on eroa Questin vastaavaan. Yhtään Stradaa ei taida tästä lähialueelta löytyä sovitusta varten (?).

Stradassa on hieman leveämpi hattu, mutta olen nähnyt useita kuvia, joissa on Sinnerin hoodi Stradassa.

Strada Carbon -2021

Avatar
Jalli
Viestit: 91
Liittynyt: 09 Maalis 2021, 15:32
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja Jalli »

iBxZ4eM.jpg

Siinä kuva Stradasta Sinnerin kuomulla....

Strada Carbon -2021

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Irrotus muotista sujui ilman isompia ongelmia.

Ohuelle lasikuitukappaleelle ominaiseen tyyliin lopputulos on hieman läpikuultava.

Vaaka kertoi painoksi 1020 grammaa, ennen reunojen siistimistä.

Ensituntumalta kerrosten määrä vaikuttaa riittävältä, ainakin nyt käytetyllä kuitulaadulla. Helmat/reunat ovat hyvin joustavat, mutta pääkoppa muotonsa ansiosta jäykkä, ainakin ennen ikkuna-aukkojen leikkaamista.

Tarvii seuraavaksi muotoilla reunat Questin kulkuaukon reunojen mukaisiksi. Vasta sitten näkee istuvuuden paremmin.Kuva

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Kuva

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Kuva

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Kuva

Avatar
tm
Pistosuojattu sisällöntuottaja
Viestit: 5021
Liittynyt: 05 Loka 2007, 03:00
Paikkakunta: Nokia

Re: Korin lasikuitutyöt?

Viesti Kirjoittaja tm »

Vajaa pari tuntia meni reunan muotoiluun. Vuoron perää dremelin laikalla leikaten ja paikalleen sovitellen. Hommaa hidasti aluksi huono laikka, sekä se ettei alkuperäisen hoodin reunat näkyneet muotissa ja siten laminoidussa kappaleessa.
Kuva

Vastaa Viestiin