Yksinkertainen vastaus: Niin ei saada kevyempää ja yhtä jäykkää, tai jäykempää ja yhtä lujaa siihen tilaan (ulkomittaan), joka on käytettävissä. Sitäpaitsi työmäärä nousee valtavasti verrattuna yhteen ohutseinäiseen putkeen.
Konstruktiivisessa mielessä tuo ristikkorakenteeksi muuttaminen on tavallaan samaa toimintaa, kuin putken seinämän ohentaminen. Tässä kokoluokassa myös seinämän ohentaminen on vielä mahdollista. Siinä on menty koko ajan ohuempiin ja ohuempiin seinämänvahvuuksiin. Seinämän ohentamista rajoittaa kuitenkin kaksi muutama seikka. 1.Kovin ohutta seinämää ei pysty liittämään luotettavasti. 2.Seinämä lommahtaa puristuspuolella. 3.Rakenteen ulkomitat kasvavat liikaa riittävän jäykkyyden saavuttamisen tarpeen takia. 60 mm leveä runko on jo melkoinen pötikkä polkijan haarojen välissä. Paljon ei ole mahdollisuutta enää levittää.
Tavoitteena tässä, kuten kaikessa rakennesuunnittelussa, on tasaluja rakenne; mahdollisimman kevyt rakenne, joka kuormittuu jokaisesta kohdasta yhtä paljon ja hajoaa kaikkialta yhtaikaisesti. Jos kuormitustapa olisi yksiselitteisempi olisi tuohon paremmat mahdollisuudet ja rakenteita voisi rei'itellä aina sieltä, missä kuormitus on vähäisempää. Tämä kuitenkin vaikuttaa, paitsi lujuuteen, myös jäykkyyteen ja jokaisen reiän poraaminen pienentää myös jäykkyyttä. Aikanaan tähä menetelmää yritettiin kilpapyörissä huonolla menestyksellä. Jäykkyys pieneni ja ilmanvastus kasvoi. Tuohon aikaan äärimmilleen rei'itettyä materiaalia sanottii leikkisästi "drilliumiksi".
Avaruusristikkorakenne on erinomainen lujuuden ja keveyden yhdistelmää tavoiteltaessa, mutta jäykkyyttä se saavuttaa vain ulkomittojensa suhteessa. Jos ulkomitat ovat rajalliset, ristikkorakenteesta ei ainakaan pienissä rakenteissa ole hyötyä.
Asiaa on käsitelty laajemmin Nojakki wikissä. http://nojakki.wikispaces.com/Runkoputken+valinta
