Sivu 8/56

Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 29 Marras 2015, 14:01
Kirjoittaja jooseha
jori kirjoitti:
jooseha kirjoitti:
jori kirjoitti:

Hyötyliikenne tietenkin aluksi pullikoi vastaan, että heidän on pakko käyttää isoja painavia, meluavia ja nastarenkaillaan tietä pölyksi jauhavia ajoneuvoja.

Nastarenkaat ei ole ammattiliikenteen juttu :twisted: Raskaassa kalustossa ei käytetä kuin hyvin vähän ja sillonkin ainoastaan eturenkaissa. Myös takseissa on nastattomien osuus paljon isompi kuin kansalla.
Ammattiliikenteen saa kyllä mukaan kunhan muutoksesta aiheutuvat kulut saadaan ujutettua kokonaan niiden toimeksiantajan piikkiin. Rahaa siellä ollaaan tekemässä eikä ajamassa autolla ideologisista syistä - ainakin suurin osa :wink:

Eihän ne nastarenkaat ole kuin yksi noista ympäristöhaitoista –vakava tosin, ainakin keväisin. Tien käyttö, tilan vienti, melu ja muun liikenteen haittaaminen on kustannus. Miksi sen kustannuksen maksaja pitäisi olla joku muu kuin sen aiheuttaja? Saavutetuista eduista kiinni pitäminen ei saa olla esteenä muutoksella, milloin tuon tuloksena on selvää haittaa. Aiheuttaja maksaa!

Kimmoke viestin kirjoittamiseen oli nastarengasvihan kohdistaminen tahoihin jotka eivät sitä juurikaan käytä :(
Loppu viesti taas valottaa sitä miksi ammattiliikennettä esiintyy. Sen aiheuttaja ei ole ammattiliikenteessä vaan sen toimeksiantajissa. Ei maksajaa - ei ammattiliikennettä! Voitto-osuuden liiallinen suuruus johtaa kyllä välttämättömän ajon lisääntymiseen.

Edit. Kuljetuksen suorittaja ei päätä tehdäänkö kuljetus vaan tilaaja. Kuljetusliikettä kurittamalla ei siis vähennetä kuljetuksia. Kuritus pitää pitäisi saada kohdistettua tilaajaan.
Kuljetusyritykseen kohdistuva lisämaksu on tästä syystä erittäin huono tapa vähentää kuljetuksia. Sellaista on hankala saada siirrettyä tilaajan maksettavaksi :(

jviirret kirjoitti:

Jälleen kaikki kolme ihmistyyppiä paikalla :D Jos pisteestä A ei pääse pyörällä pisteeseen B niin:
-Sopeutuja menee autolla.
-Valittaja menee autolla, mutta hakkaa sormenpäät hellänä nimettömiä valituksia kaikki foorumit täyteen.
-Vaikuttaja menee autolla, mutta liittyy yhdistykseen joka yrittää tehdä autoilun em. välillä mahdottomaksi.

Mistäs erotat kaksi viimeistä toisistaan? Molemmat käyttää vaikutuskanavaa. Erona on vain motiivi.

Tuo vaikuttaja ei kyllä saa muilta kiitosta onnistuessaan. Ei pääse pyörällä eikä enään autollakaan. Ilmeisesti harkittu juttu :lol:


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 29 Marras 2015, 14:12
Kirjoittaja vaaka

Tarkoitit Jori kai sähkökinerin sijaan sähköaurinkoenergiatjms.cleantechkäytössälatautuvanojakki? Purjeella, jos ei muu kelpaa ja saahan lyötyä akkuja ropelin jatkeeksi jokeen/koskeen tai personal tuulivoimalan perään tukikohdassa. Henk. koht. tuulivoimalan ei siis tarvitse olla kilsan päähän lapoja ampuvaa kokoa hajotessaan oleva möykkääjä ja sähkölaitteiden elektromagneettinen laitteiden häiriöitsijä. Muutaman kilowatin moottori kinnerissä ei isoa ropelia ja magneetteja tarvitse. Jos vielä apuja tulee aurinkovoimasta tjms. Kauhean kätsy olisi kinneri, jonka pinta on aurinkopaneelia, kun taivutettavia on olemassa. Tarvittaessa vaikka ropeli pystyyn, kun kinneri on parkissa myös reissussa.

Onhan noita omavaraisuusvaihtoehtoja. Jopa kotimaisia työllisyyttä lisääviä vaihtosuhdetta parantaviakin. Ja ei tarvitse olla niin paljon ulkomaisen energiatuotannon varassa. Kertautuisi paljon omavaraisuusedut kansantaloudelle ja huoltovarmuus, jos ei tarvitse tuoda sotaa käyviltä alueilta ja rikollisista valtioista energiaa samassa määrin kuin nyt, jos edes 10 % yksityisautoilijoista vaihtaisi pois perinteisistä petrokemian tuotteista ajoneuvoissaan. Hyväksyn täysin vetypolttokennotkin, jos nestevetypolttoaine tuotetaan lähellä uusiutuvasta energiasta, kuten em. keinoin.

Ei kannata jättää pioneerihommissa puolitiehen sovelluksia, kun tekniikka mahdollistaa paljon enemmän kuin, mitä kukaan on täällä tehnyt. Siten olisi hyvä miettiä itselataavaa kineriäkin, vaikka sitten vain osittain energiatarpeen täyttävää erilaisissa olosuhteissa. Pitkän päälle siitäkin on paljon etua. Varsinkin usean energiantuotantotavan yhdistäminen auttaa useammissa olosuhteissa ja välillä täyteen itselatautuvuuteen. Ei paha. Mulla loppuu taidot heti, kun ei ole sähkölupia. Se ei haittaa teistä kaikkia.

Polkuominaisuus sähkökinnerissä on hyvä myös ja ei pidä Velogattia unohtaa, joten sillä mittarilla onhan sähkö(polku)kinneri jo olemassa. Vaikkei sitä olekaan optimoitu huippunopeudelle autojen nopeusrajoituksiin ja parhaaseen mahdolliseen aerodynamiikkaan. Sikäli jonkinmoista edistysaskelta on jo olemassa teknologiademonstraattoreissa. Paljon lisää on vielä tehtävissä.


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 29 Marras 2015, 20:47
Kirjoittaja jooseha

Tuo Jorin mainitsema Groningenin idea autojen kierrättämisestä on mainio. Kaupungissa voi autoilla, mutta edestakaisella matkalla A-B-A autu ei ole missään tapauksessa kätevin kulkuneuvo. Yksisuuntaiset kadut ja sisäisen liikenteen kierrättäminen kehätien kautta mahdollistavat sen että autoilua ei tarvitse kieltää. Sen käyttäminen vaan sisäiseen liikenteeseen tulee järjettömäksi.
Ulkoapäin tulevien autojen määrä on estetty siirtämällä parkkitilat kokonaan kaupungin ulkopuolelle liityntäpysäköinteihin. Voi tulla autolla vaikka kaupunkiin, mutta sitä ei saa pysäköityä sinne. Kokonaisuutena saadaan tilanne, jossa kaupungissa voi autolla liikkua jakelu- ja joukkoliikenne eikä kaupungissa asuvienkaan tarvitse olla autottomia, mutta autoliikenne lähes loppuu :D

Groningen.png
Groningen.png (290.01 KiB) Katsottu 4998 kertaa

[/url]
Saman idean voisi monin paikoin toteuttaa hyvin pienin muutoksin tieverkkoon. Miksei tauti leviä :?


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 29 Marras 2015, 20:56
Kirjoittaja jori

Liikenteen uudelleenjärjestely maksaa, siksi meidän pitää Suomessa lähteä liikkeelle markkinaohjauksesta = haittahinnoittelusta, jotta on varaa panostaa katumuutoksiin ja niiden markkinoimiseen taksikuskeille. :D

jooseha kirjoitti:

Kimmoke viestin kirjoittamiseen oli nastarengasvihan kohdistaminen tahoihin jotka eivät sitä juurikaan käytä :(
Loppu viesti taas valottaa sitä miksi ammattiliikennettä esiintyy. Sen aiheuttaja ei ole ammattiliikenteessä vaan sen toimeksiantajissa. Ei maksajaa - ei ammattiliikennettä! Voitto-osuuden liiallinen suuruus johtaa kyllä välttämättömän ajon lisääntymiseen.

Haitat oli listattu mielivaltaisessa järjestyksessä välittämättä tuottajasta. Kaikesta huolimatta ne ovat haittoja, jotka haittaavat ympäristöä olivat ne kenen tahansa tuottamia. Haitta se on ambulanssinkin melu, eikä aina sekään välttämätöntä. Hinnoittelemalla haitat muodostuu motiivi välttää niitä.

Ei voida lähteä tuohon, kuka lopulta on haitan alkuperäinen aiheuttaja, sillä tuolla tavalla se on aina alun perin Eeva. :roll: Primääri tuottaja riittää, sillä hänellä on paras mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Jotta kevyen liikenteen hyöty muuttuu näkyväksi, täytyy se hinnoitella edullisemmaksi vähäisempien haittojensa takia. Jos kevyen liikenteen käytöstä ei voi maksaa selvää rahaa, täytyy positiivinen hinnoittelu tehdä sakottamalla haitallisempaa liikennettä. Tottakai tuo kustannus valuu tilaajalle ja viimein sen pyöräilijänkin maksettavaksi, mutta se on ainoa keino saada vähennettyä liian raskaalla kalustolla tai vajaalla kuormalla ajettavia matkoja.

Tottakai hinnoittelu pitää olla maltillista –suorastaan minimaalista– ja automaattista, jotta tuo ei ohjaa ajoneuvo- ja reittivalintoja liian raskaalla kädellä, eikä saata käyttämään epämääräisiä reittejä tietullianturin kiertämisen takia. Henkilöautolla kaupungissa ajettu kilometri, tai vastaavan suuruiselle alueelle ajaminen, voisi maksaa vaikkapa viisi senttiä, nastarenkailla pari senttiä lisää. Kuorma-autolla kilometri kaupungissa voisi olla vaikka painon mukaan porrastaen 0,1-1 euroa ja nastarenkaista kolmanneksen lisää. Hinnoittelun perusteena voisi käyttää vaikka polttoainekuluihin suhteutettua kerrointa, joka voisi olla muutamasta prosentista muutamaan kymmeneen prosenttiin polttoainekuluista.

Laskutusperuste määriteltäisiin pääväylille sijoitetuilla antureilla ja maksu suoraan Aken kautta ajoneuvon haltijalta. Maksu pitäisi periä myös linja-autoilta ja muiltakin yleishyödyllisiltä ajoneuvoilta ja raha käyttää vähähaittaisemman liikenteen mahdollisuuksien lisäämiseen. Tällainen voisi olla vaikkapa tappajasepelin vaihto kerran rumpupestyyn hiekoitussoraan tai jo maaliskuun alussa tehty huolellinen nastapölyn pesu väylien pientareilta niin kauas, ettei ajoviima pöllytä sitä ilmaan.

Hinnoittelun kanssa pitää olla tarkkana (tuo edellä oli vain heitto ilman sen kummempaa laskelmaa), jotta se antaa oikeansuuntaisen signaalin, muttei aiheuta epäoikeudenmukaisuusoireita. Tätä ei pidä soveltaa haja-asutusalueelle, sillä siellä ajopelin vaihtaminen kevyempään ei vastaa tarkoitustaan, eikä autoilun haitat kohdistu niin moneen ihmiseen, että maksaisi vaivan laskutella. Kaupunkien keskustoihin tuo kuitenkin pitää ehdottomasti saada kaikkiin, jotta niiden liikennesuunnittelu saadaan järkevämmäksi.


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 29 Marras 2015, 21:49
Kirjoittaja jooseha
jori kirjoitti:

Tottakai tuo kustannus valuu tilaajalle

Tämän kun saat osoitettua autoilijoille, niin suurin osa ei varmasti vastusta :wink:

Tietulleissa on myös sellainen mahdollisuus että ne ohjaavatkin suunittelua kokonaan toiseen suuntaan, jos kaupunki paikkaa kassavajettaan sillä ja pyrkii ainoastaan maksimoimaan tullialueella ajavat autot! Poliitikkoja on moneen lähtöön. 10%kin on kuulemma laskutavasta riippuen sama asia kuin 90% :shock:

edit. Yllä mainitun Groningenin kaupungin aamuruuhkasta kuvattu flevolla kaupungin läpi video 1, 2. Kaupungin asukasluku on 200 tuhatta eli saman suuruinen kuin Turku, Tampere tai Oulu :shock:


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 02 Joulu 2015, 19:19
Kirjoittaja Wacky

Tässä Helsingissä tehtävistä valinnoista ja miksi yksityisautoilua rajoitetaan
http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2015 ... ajaamaton/


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 12:37
Kirjoittaja PW
FB_IMG_1451903416145.jpg

:(


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 13:05
Kirjoittaja Vilijami

No jopa ahdisti pääkirjoittajalla :shock:


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 13:53
Kirjoittaja PW
Vilijami kirjoitti:

No jopa ahdisti pääkirjoittajalla :shock:

Joo, ei oo menny joulunpyhät ihan putkeen.


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 16:29
Kirjoittaja jori

Mikä lehti tuo oli?

Muutama huomio:

Pyöräily on "harrastus" ja "urheilumuoto".
"Säikähtäminen" on pahinta, jota saattaa tapahtua.
"Piittaamattomuus todistaa, että valvonta on olematonta".

Ehkä piittaamattomuus johtuukin jostain muusta. Vastaus tulee kirjoittajalta itseltään. "Pyöräilykaistoja on lisätty, mutta toimiva reititys on esimerkiksi Tampereella vasta alkutekijöissään." Jos siis pyörällä oikeasti mennään jonnekin, eikä vain "harrasteta tai urheilla", ei esimerkiksi Tampereella voi ajaa sääntöjen mukaan -varsinkaan Satakunnansillalla. Millainenhan olisi "muun liikenteen kärsivällisyys", jos pyöräilijät oikeasti ajaisivat Satakunnan siltaa ajoradalla. Kaista on kapea ja vilkas autoliikenne joutuisi hidastamaan pyöräilyvauhtiin. Lisäksi rotvalli on niin korkea, ettei siitä pääse ajamalla ylös, joten pyöräilijän on pysähdyttävä ja jalkauduttava jatkaakseen sillan jälkeen pyörätiellä tai päästäkseen Finlaysonin alueelle.

Jos "pyöräily on terveellistä ja tarpeellista", eikä sitä voi harjoittaa sääntöjen mukaan, onko silloin viisasta pitää kiinni pyöräilyn keksimisen (1889) aikaisista määräyksistä, jotka luotiin estämään hevosten ja ihmisten säikähdyksiä tuon hirveän ilmestyksen takia. Kannattaa huomata, että auto keksittiin ja yleistyi,ja varsinainen liikennekin alkoi, vasta vuosia myöhemmin. Eduskunta hyväksyi Suomen ensimmäisen tieliikennelain vuonna 1926.


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 17:43
Kirjoittaja PW

Aamulehti


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 17:56
Kirjoittaja jori
PW kirjoitti:

Aamulehti

Niin tietysti. :evil:
Nillä on tuohon jo 130-vuotinen perinne, kuten pääkirjoittaja mainitsikin. :evil:


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 22:07
Kirjoittaja jooseha
jori kirjoitti:

Millainenhan olisi "muun liikenteen kärsivällisyys", jos pyöräilijät oikeasti ajaisivat Satakunnan siltaa ajoradalla. Kaista on kapea ja vilkas autoliikenne joutuisi hidastamaan pyöräilyvauhtiin.

Retorinen kysymys? No ei haittaa :mrgreen: Aluksi jokseenkin jokaiselle autoilijalle kasvaisi k*rpä otsaan, mutta kuukauden parin päästä asiaan oltaisiin jo totuttu ja se ei harmittaisi enää kuin AL:n päätoimittajaa sekä "paremman väen" autoilla ajavia :roll:
Vähän sellainen paradoksi. Kun kukaan ei aja, ei pyöräilijöihin olla totuttu, joten kukaan ei uskalla ajaa pyörällä :(


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 22:27
Kirjoittaja jori
jooseha kirjoitti:
jori kirjoitti:

Millainenhan olisi "muun liikenteen kärsivällisyys", jos pyöräilijät oikeasti ajaisivat Satakunnan siltaa ajoradalla. Kaista on kapea ja vilkas autoliikenne joutuisi hidastamaan pyöräilyvauhtiin.

Retorinen kysymys? No ei haittaa :mrgreen: Aluksi jokseenkin jokaiselle autoilijalle kasvaisi k*rpä otsaan, mutta kuukauden parin päästä asiaan oltaisiin jo totuttu ja se ei harmittaisi enää kuin AL:n päätoimittajaa sekä "paremman väen" autoilla ajavia :roll:
Vähän sellainen paradoksi. Kun kukaan ei aja, ei pyöräilijöihin olla totuttu, joten kukaan ei uskalla ajaa pyörällä :(

Se Satakunnansilta on oikeasti aivan idioottien järjestämä liikenneviritys. Se on kapea, siinä on kapeat jalkakäytävät ja siinä on tavanomaista korkeammat rotvallikivet, joten on valittava, ajaako ajorataa –jota siis pitää ajaa, vaikka sitä on erittäin vaikea mistään päätellä. Pyörätie tulee Lapintien suunnasta ja päättyy sillan kohdalle. Mitään merkkiä ei kuitenkaan ole. Eihän sellaista "Pyörätie päättyy" merkkiä ole olemassakaan. No jalkakäytävä on kapea ja rotvalli korkea, joten vaikeaa on, kun ei koskaan tiedä, josko vastaan tuleva kävelijä on omatoimipoliisi tai Aamulehden toimittaja. Aaamulehden toimitus on sillan länsipään kohdalla. Jos taas päättää ajaa ajoradalla, on vilkkaaseen liikennevirtaan meno helvetillistä korkean rotvallikiven takia. Eihän korkean kiven päältä pääse kovin loivasti ajoradalle tai sieltä pois. Rotvallikivi on niin korkea, ettei sen vieressä voi pystypyörällä ajaa kovin lähellä, sillä poljin tapaa reunaan ja heittää keskelle tietä. :shock:

Tässä aiheesta aiemmin.
http://www.nojapyorafoorumi.fi/viewtopi ... 35&#p83235


Re: Liikennepolitiikkaa

Lähetetty: 04 Tammi 2016, 22:45
Kirjoittaja jviirret

Pääkirjoitus on yhden ihmisen mielipide, näin mulle on koulussa opetettu. Ne voi ohittaa olankohautuksella ja jos on eri mieltä niin parasta mitä voi tehdä on jättää kertomatta kirjoituksesta kenellekkään. Näin se saa mahdollisimman vähän huomiota ennen paperinkeräykseen joutumistaan.
Huomenna ilmestyy uusia pääkirjoituksia...

Jukka