Miten tämän nyt sanois... kun katselin James Cracknellin tarpomista tollasen paksypyörä-mtb:n kanssa 40 km ylämäkeen, kun ei pystynyt ajamaan. Pyörä painoi varusteineen jotain 30-40 kg joten jos vaan ajamaan olis pystyny väittäisin että syke ja väsyminen olis lopulta ollut vähäisempää.
Nimittäin vaikka millaiset kengät on jalassa ei pyörän työntäminen hangessa ole mitään hauskaa. Jos vaan pystyssä pysyy ja saa pidon riittämään eteenpäin menemiseen niin se on samanlainen maastoajotekniikan opiskelu kuin mikä muukin. Pitäisi pystyä oppimaan.
Itse olin tosi surkea ajamaan maasturilla ylämäkiä. Vaappui, tahtoi keulia ja paikallisen pitkän ja jyrkän ylämäen jouduin osin taluttamaan kun putosin satulasta. Toisin oli alamäet ja tasaisella ajo. Treenamalla olisin pysynyt ylämäissäkin muiden mukana.
Penskana ajeltiin kaikilla pyörillä kevään teräshangilla. Sitten aikuisena kun maasturin hankin niin pitihän sitäkin kokeilla hangilla ja kelkkaurilla. Nuoruuden motocross-kaahaus on auttanut, ajo on tosi hauskaa ja hyvin pysyn pystyssä ja liikkeellä. Nyt tekisi vähän mieli kokeilla samaa nojakilla.
Joten todennäköisesti pitää sitten keväämmällä kokeilla maasturin osilla miten MP kulkee. Penkkiä vaan vähän enemmän pystyyn ja silleen. Saa ainakin tempoltaan vaihtelevaa intervalli treeninkiä, mukavaa vaihtelua kevään muuhun harjoitteluun.