Minun oli tarkoitus tästä laittaa jo aikaisemmin, mutta ajattelin, että se voi herättää "närää" enkä kokenut sitä enää niin tarpeelliseksi. Enkä olisi tätä varmaan laittanut, mutta jori pyysi. Koeajoin siis tm:n Questia Nokian kisoissa noin 75 kilometriä 6 tunnin kisassa. Kiitos vielä tm suuresta vaivannäöstä! Todellinen ajoaika lienee jotain 3-4 tunnin välillä. Loput pari tuntia kapine ei houkutellut enää. Myös energiat loppuivat jossain 60km kohdalla, kun ei näistä "pidemmistä" matkoista ole niin kokemusta. Joten ei jaksanut enää ajatellakaan säätöä. Eikä sade myöskään lisännyt houkutusta sääsuojasta huolimatta. Osasyynä, että en nähnyt mitään "tuulilasin" takaa, kun se oli täynnä pisaroita ja lonkka.
Lähinnä kokemuksena tuli mieleen, että ei ole mitään järkeä tuplata ajokin painoa, jos kuskissa on 30kg ylimääräistä ja ajokunto on huono tai välttävä. Myös lonkankoukistajani sanoivat, että ainakin ajoasento voisi kaivata lisäsäätöä. Olivat viikon pari erittäin kipeät (normaalia enemmän). Minun kokoinen ja painoinen kaveri ei Questiin pääse eikä mahdu kovinkaan hyvin. Voin vain kuvitella kuinka rasittavaa on nousta nöyryytysnapin takia kaupunkiliikenteessä. Hartiat olivat kulkuaukon reunan kohdilta melko "hakatut", jota olisi ehkä voinut saada parannettua penkin kulman säädöllä, mutta unohdin koko asian lähtötohinassa. Toisaalta hartiat olisivat nousseet eli levenneet ja tilanne olisi ehkä mennyt huonompaan suuntaan. Meteli on minusta ikävän häiritsevä. Kaipaisi vaimennusta.
Päällimmäisenä siis, että "tämä kapine kaipaisi ehdottomasti sähköt nykyisellä kunnolla", jos sillä aikoisi oikeasti jotain järkevää tehdä. Tai kevyemmän kuskin. Kokonaispaino (kinneri+kuski) taisi olla siellä 155 kilon paikkeilla kaikkine varusteineen.