Hei!
*Lisään tähän alkuun edellisen omistajan kuvat, joiden perusteella alettiin kauppoja hieroa.
Nyt voitanee nojailu julistaa alkaneeksi täälläkin. Ensimmäiset kilometrit nojapyörällä on koettu.
Olen lueskellut foorumia jo parin vuoden ajan. En muista mitä kautta "eksyin" foorumille, mutta välittömästi taisin jäädä koukkuun. -Ainakin on tullut lueskeltua suunnilleen kaikki mitä sen jälkeen tänne on kirjoiteltu. Ajatus oman nojakin hankkimisesta alkoi heti itää.
Koska minulla ei ole yhtään nojailukokemusta ajattelin, että olisi ehkä hyvä jonkinlainen testi saada aikaiseksi. Olinkin yhteydessä täällä päin vaikuttavaan nimimerkki Nojailijaan. Hän lupasi järjestää koeajon, mutta sillä hetkellä oli vielä jäätä ja liukasta, joten jäimme odottelemaan parempia kelejä. -Myöhemmin tulivat muut kiireet ja tapaaminen jäi.
Rakenteluketjuja lueskelemalla alkoi oman rakentaminen näyttää houkuttelevalta vaihtoehdolta. -Vaikutti siihen ajatukseen myös kaupallisten vaihtoehtojen hinnatkin. Koska kuitenkin lapsiperhe-elämä ja samanaikainen autotallin rakentaminen vaikuttavat ajankäyttöön radikaalisti haeskelin myös muita vaihtoehtoja. Olin yhteydessä ukrainanpenkkejä valmistaneeseen Aleksiin, hän mainosti tekevänsä myös runkokittejä. Yhteydenotto sujui tosin huonolla menestyksellä. Vasta "virallisen dealerin" PW:n avustuksella saimme sovituksi rungon toimituksen. Toimitusajankohtaan tuli muutamia siirtoja ja loppujen lopuksi Aleksi ilmoitti valitellen, ettei pystykään valmistamaan ja toimittamaan runkoa.
Seuraavaksi hankin foorumilta ukrainanpenkin itselleni. Yhtä luovuttajapyörääkin kerkesin jo rälläköidä osiin. Ajatus oli kasata sen penkin alle mbb nojapyöräilyyn tutustumista varten. Tutustumista varten sen vuoksi, että tällä olemattomalla kokemuksella on mahdotonta tietää mitä oikeasti haluaa tai tarvitsee.
Kun osto- ja myyntipalstalle tuli Henkan ilmoitus Flevosta sekä trike että bike -perällä, olin jo sen verran paljon foorum-oppinut, että tiesin teoriassa mitä on tarjolla. Ilmoittauduin jonoon halukkaaksi ostajaksi ja niinhän siinä kävi, että loma- ja työmatkakuvioiden ym. tekijöiden sopivasti loksahdeltua kohdilleen tapasimme Henkan kanssa työpaikkani pihalla ja Flevo siirtyi auton perästä toiseen. Pieni demonstraatio oli ko. tapahtumien välillä myyjän puolelta, mutta ostaja ei uskaltautunut kolhimaan työkavereiden autoja koeajon merkeissä.
Vasta kotona otin ensimmäiset polkaisut pyörällä. Niitä taisi olla kaikkiaan kaksi. Kahdesta polkaisujen määrä alkoi pikkuhiljaa lisääntyä, mutta hikistä hommaa harjoittelu oli. 15 minuutin jälkeen olin jo aivan poikki. Jaloilla ohjaaminen samanaikaisesti polkemalla tuntui sujuvan hetkittäin, mutta välillä iski jäykkyys. Hetken levähdyksen jälkeen pohdiskelin, että jostakin syystä kädet osallistuivat liikaa toimintaan, vaikka kuulemma Flevoa pitäisi voida ohjata ilman käsiä. Siirsin etuhaarukassa kiinni olleen tangon takarungossa oleviin kiinnikkeisiin ja jalkatyöskentely alkoi sujua paljon paremmin. Huomasin tarvitsevani käsiä siihen, että pidin itseäni penkissä paikallaan. Rungon ja penkin "kiemurtelu" eivät tuntuneet vielä luontevilta selän alla. Flevon kääntämiseen riitti pienen harjoittelun jälkeen jo kadun leveys. Vaihde sai olla keveimmällä koko ajan ja vauhti tuntui silti riittävältä. -Niin, Flevo on siis trikeperällä tällä hetkellä.
Toisena iltana uskaltauduin jo omalta kadulta vähän kauemmaksi. Muutaman kilometrin lenkin aikana jouduin useamman kerran ottamaan vauhdin pois, kun aivot ja selkäydin alkoivat taistella siitä mitä jalkojen kanssa pitäisi tehdä. Varmuus ja luotto rakentuivat kuitenkin pikkuhiljaa joka polkaisulla.
Tänään, kolmantena iltana, kävin kiertämässä 7 km lenkin lähialueella. Vaihde oli jo alussa asetettu kolmanneksi keveimmälle välitykselle, vauhdissa vaihtaminen tuntui vielä liian vaativalta. Ajo hiljaisilla pyöräteillä sujui kohtuullisen kivuttomasti. Pientä kiemurtelua välillä ja risteyskohtien sekä routavaurioiden kohdalla selvästi havaittavaa jänitystason nousua. Keskinopeus oli 15 km/h. Pari "brainlockia" tuli matkalla. Toinen loivassa alamäessä vauhdin kasvaessa ja toinen kohtuullisen jyrkässä vasemmalle kaartavassa ahdasta alikäytävää lähestyvässä kohdassa. Jälkimmäinen oli selvästi puhdasta pelkoa, kun jo etukäteen hirvitti ajatus ko. kohdasta. Molemmista selvittiin jarrutuksella.
Sen verran ehti jo ajoasentoakin tarkkailla, että tuli ajatus kokeilla siirtää keskiötä hieman lähemmäksi. Olen lukenut kyllä nojapyörän "kuopaisusta", mutta tuntuu, että nyt joutuu kuopaisemaan ja ojentamaan nilkkaa ihan jo sen vuoksi, että yltää tai että jalka ei tipu polkimelta. Polvikin käy ihan suorana. Lukkopolkimet voisivat auttaa, mutta vielä ei ole niiden aika.
Tästä jatkuu opettelu.