Sivu 8/17

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 11 Elo 2016, 20:02
Kirjoittaja TMS
vph kirjoitti:

Hurjia on nuo erot. Melkein tuntuis, että ei voi olla pelkästään laitteesta johtuvia, vaan kyllä on miehenkin Watit nousseet aika reippaasti.

Ikävä kyllä Stagesin tehomittarin mukaan wateissa ei ole tapahtunut positiivista kehitystä noin yleisellä tasolla. Viime vuonnahan kävi niin että takuuna tullut uusi kampi myöhästyi yhden päivän eikä kerinnyt Nokian rientoihin mukaan, joten en tiedä viime vuoden suoritusten tehoja tarkaan. Mutta ennen kisoja ja kisojen jälkeen tehot ovat olleet aika lailla samoissa kuin tänäkin kesänä. Golden Cheetah ohjelmiston suorituksista arvioima FTP on pysynyt varsin samoissa lukemissa. Pitäisi varmaan tehdä tai ennemmin teettää jollain asian osaavalla jonkinlainen systemaattinen harjoitusohjelma jota seurata, jos haluaisi niitä watteja kasvattaa.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 11 Elo 2016, 20:09
Kirjoittaja TMS
PW kirjoitti:

Noista renkaan kulumisista, tein semmosen huomion kun Teron DF suhahteli ohi: Kinnerin perä vispaa polkemisen tahtiin, erittäin paljon (sivulta toiselle). Väittäsin ett 100mm ainakin jos ei enemmän on liike, jonka se tekee. Eiköhän tuo kuluta varsinkin takarengasta ja varmaan eturenkaitakin :? Hukkaa varmaan tehojakin :?
Millä tuosta vispauksesta eroon, spoileri tuli ekaks mieleen - joku ehotti pyrstöevää :? Pitäskö noin nopeen pyöränkin olla etuvetonen?

Tämä kyllä kuulostaa erikoiselta jos noin laajaa heiluntaa oli havaittavissa. Korostuiko tämä siinä ylämäessä jossa tuli yleensä poljettua kovempaa vai vähän jokapuolella?

Itse asiassa olen jo aiemminkin hieman ihmetellyt että takarenkaat ovat tuntuneet kuluvan nopean oloisesti ihan normiajossakin verrattuna Stradaan. Kunhan vaan kerkiän niin täytyy mittailla oikeen urakalla että tietää mistä on kyse.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 11 Elo 2016, 20:13
Kirjoittaja PW
TMS kirjoitti:

En nyt mene vannomaan kuinka paljon se perä heilui mutta selvästi havaittavasti. Varmaan ylämäessä korostuu mutta kyllä se miusta näkyi muuallakin.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 11 Elo 2016, 20:19
Kirjoittaja TMS
vaaka kirjoitti:

Minusta DF XL vaihteli sivuvispauksen määrältään eri aikoihin ja kohdissa rataa. Välillä suoralla ei senttiä enemmältä näyttänyt vatkaus ja viitisen senttiä näin useammassa kohdassa. Mutta kymmenen, en muista noin rajua?

Hyvä kuulla myös toinen näkökanta ja arvio asiaan. Eli ehkä ei ollut ihan niin dramaattinen ilmiö kyseessä kuitenkaan. Varmaan ainakin osa liikkeestä aiheutuu kun polkemisen tahtiin väkisinkin kääntää aavistuksen ohjaustankoa. Ja jos kovaa ja voimalla polkee niin hieman enemmänkin saattaa tanko kääntyä. Onhan se tietysti mahdollista että takahaarukka tai jokin muu paikka myös joustaa hieman ketjuvoimien mukana ja kääntää takakiekkoa.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 04:40
Kirjoittaja vaaka

Jos kuski on heilunut enemmän ylämäessä ainakin välillä, en muista havainneeni, mutta se voi johtua itsekin muita paikkoja kovempaa polkiessa ja vaappuessa. Putkinäöllä? Vasta-/myötäpäivään kallistelua polkemisen myötä oli hieman koko ajan ja jos kokoluokkaa pitäisi arvata, ehkä luokkaa +-2-3astetta. Voisiko tuokin vaikuttaa kulumiin renkaissa? Onko muita havaintoja sivukallistusheilunnan määrästä, jonka tulkitsen tulevan polkemisesta? Mutta miten, eli pelkästä jalkojen polkuliikkeestä, vai polku plus vartalon heijaus Newtonin mukaan vastakkaissuuntaisena yhtä vahvana reaktiona? Miinus häviöt penkin kitkassa polkaisun vastavoimissa.

Olisiko häviöitä olemassa, kun DF heiluu sivulta toiselle? Jos on, vähentyisivätkö ne polkutekniikkaa pyörittävämmäksi muuttamalla? Olettamuksena runttaustekniikka heijauksen syynä. Oliko näin? Entä penkkiin kylkitukien lisäys estämään vartalon sivuliikettä, olisiko iloa, jos pyöritys on jo hyvää?

Nuo muut syiden mahdolliset lähteet on syytä selvittää myös, mutta miten? Luulisi ohjaustangon heittelevän ilman kiinni pitämistä. Mistä löytyisi niin tasainen ja pitkä pätkä, että voisit lukita ohjaustangon suoraan? Tarvitset lisäksi videoijan. Velodromi tuskin toimii, kun ei ole sama asia kuin tasainen tie.

Takahaarukan vahvistus ja miksei navan ja kiekon kuorman alla vääntymättömyyden varmistus ei ole helppoa.

En laskisi havaintojeni perusteella pois Petrin havainnon oikeellisuutta. Oliko tunnin ajon sateessa enemmän perän liukastelua kuin 6 h kisassa? Muuttuiko renkaan kuluessa perän vippaus pienemmäksi, vai suuremmaksi profiilin muuttuessa ja materiaalin pinnan muuttuessa tasaisesta kuluneeksi?

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 06:50
Kirjoittaja PW

Joo, oon aina ollu sitä mieltä ett kinnerissä pitäs olla kadenssivalo, että kanssanojailijat tietää kuinka nopeesti ja mihin tahtiin kinneristi polkee ja erityisesti polkeeko vai huilaako? Tietyst tommonen perän vipatus osittain korvaa valon :wink: Tandemissakin kadenssivalo olis hyvä, jotta näkee pyörittääkö toinen, vai ei :mrgreen:

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 09:28
Kirjoittaja vaaka

Hetkinen takarenkaallahan taisi olla tuhansia kilometrejä takana. Olisiko se ollut jo lähtiessä muotopuoli ja voisiko sekin olla syypäänä tai osasyyllisenä perän heittämiseen? Uudella renkaalla pitäisi ihan ensimmäiseksi tehdä vaappumis- ja sivuluistelun tarkastusvideo ennen kuin syyttää mitään muuta. Jottei syytä vääriä asioita, takarenkaan vaikutus pitäisi sulkea pois vian aiheuttajista.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 13:52
Kirjoittaja vaaka

Sport Contacteista puhuessamme ajarmala sanoi: "Mihin pitoa tarvitsee"? Tuliko vastaus perän heittelystä, eli sen välttelystä?

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 18:50
Kirjoittaja Velonautti

Nopeasti TMS hurahti ohitse DF:ineen. En paljon kiinnittänyt huomiota tai ainakaan nähnyt huolestuttavaa ajokin sivuheilumista. Takaiskarin säätö liian löysällä, edessä jäykät jouset ja painojakautuma kuskineen TMS:llä n.44 kg, n.45 kg edessä ja takana vain n. 35kg, oisko näillä vaikutusta asiaan ?

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 21:13
Kirjoittaja TMS
PW kirjoitti:

Joo, oon aina ollu sitä mieltä ett kinnerissä pitäs olla kadenssivalo, että kanssanojailijat tietää kuinka nopeesti ja mihin tahtiin kinneristi polkee ja erityisesti polkeeko vai huilaako? Tietyst tommonen perän vipatus osittain korvaa valon :wink: Tandemissakin kadenssivalo olis hyvä, jotta näkee pyörittääkö toinen, vai ei :mrgreen:

Joo no omalta kohdalta sanoisin että poljin kyllä varmaan noin 95 % ajasta, joskus kovempaa ja joskus hiljempaa. Rullailin lähinnä vain silloin kun söin tai join jotain. Eli pääasiassa jalat kävi koko ajan :)

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 21:20
Kirjoittaja TMS

Hieman koitin mittailla kiekkojen kulmia, mutta hankalaahan se tuppaa olemaan jos tarkasti haluaa tehdä ja lisähaastetta tuo jos pitää olla kuskin paino päällä mittauksen aikana. Täytyy vähän kehittää systeemiä vielä, mutta ohessa kuva tältä päivältä. Ei tuo takakiekko nyt ainakaan kovin pahasti näyttäisi metsään vievän. Sitä jäin miettimään että mitähän sitä loppuen lopuksi pitäsi mitata, kun oli takakiekko missä kulmassa etukiekkoihin nähden vaan, niin ainahan etukiekot saa samaan linjaan kääntämällä sopivasti. Se onkin sitten eri juttu onko tämä linja pyörän keskilinjan suuntainen vai ei.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 21:30
Kirjoittaja TMS
Velonautti kirjoitti:

Nopeasti TMS hurahti ohitse DF:ineen. En paljon kiinnittänyt huomiota tai ainakaan nähnyt huolestuttavaa ajokin sivuheilumista. Takaiskarin säätö liian löysällä, edessä jäykät jouset ja painojakautuma kuskineen TMS:llä n.44 kg, n.45 kg edessä ja takana vain n. 35kg, oisko näillä vaikutusta asiaan ?

Tämä painojakauma on muuten mielenkiintoinen huomio. Velonautilla on vain noin 2 kg vähemmän painoa takakiekolla, vaikka minulla on kokonaispainoa noin 17 kg enemmän. Tyhjät pyörät on lähes identtisillä lukemilla kuitenkin. Ehkä minulla on sen verran painavat jalat että se siirtää painopistettä eteenpäin.

Mutta takaiskari on minulla hyvin jämäkkä ja tosiaan normaalia jäykemmän etujousetkin löytyy. Nyt tuli mieleen että takaiskarin olisi varmaan voinut muuten lukita kisoissa, siitä olisi ehkä saanut aavistuksen lisävauhtia. Ehkä ensi vuonna sitten.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 21:39
Kirjoittaja TMS
vaaka kirjoitti:

Olisiko häviöitä olemassa, kun DF heiluu sivulta toiselle? Jos on, vähentyisivätkö ne polkutekniikkaa pyörittävämmäksi muuttamalla? Olettamuksena runttaustekniikka heijauksen syynä. Oliko näin? Entä penkkiin kylkitukien lisäys estämään vartalon sivuliikettä, olisiko iloa, jos pyöritys on jo hyvää?

En laskisi havaintojeni perusteella pois Petrin havainnon oikeellisuutta. Oliko tunnin ajon sateessa enemmän perän liukastelua kuin 6 h kisassa? Muuttuiko renkaan kuluessa perän vippaus pienemmäksi, vai suuremmaksi profiilin muuttuessa ja materiaalin pinnan muuttuessa tasaisesta kuluneeksi?

No en tiedä siitä tekniikasta, mutta ei se varmaan pahimmasta päästä runttausta ole. Yleisemmin olen saanut sellaisia kommentteja että ei minusta paljoa päällepäin näy että milloin poljen, vaan ennemmin on ihmetelty sitä kun pyörä kulkee vaikka näyttää siltä että kuski ei tee mitään. Eli kauheaa isoa heilumista en varmaan harrasta.

Itse en huomannut ajotuntumassa sen kummempaa eroa sateessakaan, ei tuntunut luistoa tai mitään muutakaan erikoista. Enkä kyllä 6 h ajon edetessäkään huomanut eroa ajossa renkaiden kuluessa.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 21:52
Kirjoittaja TMS
vaaka kirjoitti:

Hetkinen takarenkaallahan taisi olla tuhansia kilometrejä takana. Olisiko se ollut jo lähtiessä muotopuoli ja voisiko sekin olla syypäänä tai osasyyllisenä perän heittämiseen? Uudella renkaalla pitäisi ihan ensimmäiseksi tehdä vaappumis- ja sivuluistelun tarkastusvideo ennen kuin syyttää mitään muuta. Jottei syytä vääriä asioita, takarenkaan vaikutus pitäisi sulkea pois vian aiheuttajista.

Ei kun takarengas (Schwalbe One) oli ihan uusi ja kiekkoa pyöräyttäessä ei näkynyt heittoa renkaassa missään suunnassa. Sitä en sitten tiedä että missä vaiheessa tuo yksi takakiekon pinna oli katkennut, oliko se jo kisojen aikana vai vasta jälkeen. Sehän nyt ainakin saa viipotusta aikaan.

Re: DF XL:n puikoissa

Lähetetty: 12 Elo 2016, 22:48
Kirjoittaja Stapani

TMS:
"Hieman koitin mittailla kiekkojen kulmia, mutta hankalaahan se tuppaa olemaan jos tarkasti haluaa tehdä ja lisähaastetta tuo jos pitää olla kuskin paino päällä mittauksen aikana."

Tämän "Mango tutorials" videon kommenteista löytyy seuraavaa (tosin en tiedä tuon soveltuvuudesta DF:n)

twilwel (Harry Lieben?):
The configuration of the tie-rods on Quest, Strada and Mango (and ???) is such that there is almost no difference in measurements between weighted and unweighted. That's why I can perform this measurement without somebody inside.
Alleweder, WAW, Leitra and others have to be measured weighted as you write.