Ite pyöräilen niin paljon ku mahdollista kaikkialle. Nykyään tuntuu jopa hassulta tai hölmöltä istua auton kyydissä, itsellä sellaista ei enää ole. Bussillakin on jotenkin hassua mennä. Olen siitä onnellinen, että asun aika hyvien kulkuyhteyksien vieressä. Että tästä pääsee moneen paikkaan bussillakin tosi hyvin, ja ehkä juuri siksi tuleekin nojailtua enempi . Kaipa se johtuu siitäkin, että bussilla matkustamisessa ei ole mitään JÄNNÄÄ, sen kun vaan istuu kyytiin. Mutta pyörällä täytyy ihan oikeasti tehdä töitä päästäkseen sinne minne haluaa.
Minulla nojapyörä on yhtäaikaa kuntoilu- ja kulkuneuvo paikasta toiseen. Harvemmin lähden vaan "ajamaan jonnekin", vaikka joskus kutkuttaa lähteä keskellä yötä ajamaan. Ehkä siksi nojapyöräily on kivaa kun ei tarvitse ajatella jotain tiettyä reittiä tai sen pituutta vaan voi vaan lähteä ajamaan sen kummemmin miettimättä, jaksaako. Kerrankin lähdettiin miehen kanssa ajamaan joskus tosi myöhään illalla, piti vaan käydä heittämässä "pikku lenkki" hiukan vieraammalla reitillä, ja minne päädyttiinkään: Turun jokirantaan! Se siitä pienestä, ehkä muutaman kilometrin lenkistä.
Nojailun aloittamisen jälkeen asetelma on vaihtunut: ennen se olin minä, joka valitti ettei enää jaksa ja voitaisiinko jo kääntyä, tai ettei jaksa lähteä ollenkaan - nyt se on mies joka sanoo että voitaisiinko jo kääntyä. Arvatkaa kolmesti tekeekö mieli jo kääntyä takaisin? Vastahan me lähdettiin!